Kirjoitettu tulosten tietämisen jälkeen, mielipiteitäni tämä ei muuttanut.
Esikatsontojen perusteella tehdystä jatkoonpääsevien veikkauksesta oikein meni 7/10.
Puola (Jestem)
Vauhdikas, kiva alku kisaan. Tämäntyyppisiä lauluja on tänä vuonna paljon. Ei erotu tarpeeksi muista. Varma esitys.
Norja (Haba Haba)
Afrikkalaismausteista reippailumusiikkia. Vaikka alunperin pidettiin vahvana, tämä on liian pikkukiva isolle lavalle. Ehtii unohtua tältä esiintymispaikalta. Kesähittipotentiaalia.
Albania (Feel The Passion)
Tämä on livenä vahvempi kuin videolta. Suurta yrittämistä, mahtipontisuutta ja ääntä. Ajattelin, että voisi päästä ehkä jatkoon, mutta ei sitten.
Armenia (Boom Boom)
Mukavan iloinen ja tarttuva, vaikka laulaja ei ole ihan parhaita.
Turkki (Live It Up)
Tämä on minusta ehdottomasti illan parhaimmistoa ja olin todella yllättynyt siitä, ettei tämä päässyt jatkoon. Kuvittelisi Turkin pärjäävän vähän huonommallakin kipaleella. Tämä oli menevä rokki itämaisilla mausteilla. Saisi minut tanssimaan.
Serbia (Caroban)
Tämä jää mieleen erilaisella visuaalisella ilmeellään, ja tässä on saatu kiva meno ja svengi aikaan ilman ylenmääräistä jumputusta. Raikas ja luonteva.
Venäjä (Get You)
Pahoin pelkäsin, että tämä jatkaa, vaikka ei sitä ansaitsisikaan, ja niinhän siinä kävi. Harkituista aineksista saatu aikaan laskelmoitu ja tylsä kokonaisuus.
Sveitsi (In Love For A While)
Tästä en tykkää yhtään, mutta minusta tuntuu, että tämä on oikeasti hyvä laatuviisu, jota asiantuntijat arvostavat. Silti yllätyin hieman, että pääsi jatkoon.
Georgia (One More Day)
Näyttävät asut. Alku vähän epävarma, mutta sitten päästään vauhtiin. Olin vähän kahden vaiheilla, että pääseekö finaaliin, ehkä vei sitten rokkiääniä.
Suomi (Da Da Dam)
Nappisuoritus Oskarilta! Hieman huolestutti, että jyrätäänkö ryminällä ja desibeleillä tämän yli, mutta ei onneksi!
Malta (One Life)
Tämä oli minusta parempi poikasöpöily kuin Venäjä. Olisin ottanut mieluummin finaaliin. Osasi laulaa ihan hyvin livenäkin.
San Marino (Stand By)
Tästä tekisi mieli pitää, mutta kun tämä on aika mitätön, ja tylsä niin ei onnistu.
Koratia (Celebrate)
Näihin bileisiin en haluaisi, sillä meno olisi aika väkinäistä. Yritystä on kyllä vaatevaihtoineen vähän liikaakin.
Islanti (Coming HOme)
Tämä toimii livenä paremmin kuin videolta. Esityksen aikana aloin veikkailla jatkopaikkaa, ja se tulikin. Letkeys iskee jumputuksen jälkeen.
Unkari (What About My Dreams)
Tämä ennakkosuosikki ei nyt varsinaisesti pettänyt, mutta oli kuitenkin toimivampi ennakkokatselussa. En enää oikein usko tämän voittavan koko kisaa.
Portugali (Luta É Alegria)
Tämä ralli sai Ruotsin esikatselulta 0 pistettä. Tälle on naureskeltu, mutta minä pidän tästä ihan vilpittömästi! Minä jopa äänestin tätä, vaikka en jaksanut jatkopaikkaan uskoakaan.
Liettua (C'est Ma Vie)
Vaikka en yleensä tällaisesta musiikista pidä, tämä oli niin vakuuttavasti esitetty livenä ja ilman kilpailijoita, että olin aika varma, että jatkopaikka tulee.
Azerbaidzan (Running Scared)
Toimi livenä paremmin kuin luulin yhteisen kemian puuttumisesta huolimatta. Näytti sopivan keveältä ja ilmavalta.
Kreikka (Watch My Dance)
Todella turboahdettu lavaesitys vei jo ihan voimalla mukaansa, vaikka alunperin ei vaikuttanut Kreikan parhailta kyhäelmiltä.
Ja jatkopaikanhan lunastivat Suomen (Jee!) lisäksi: Serbia, Liettua, Kreikka, Georgia, Islanti, Azerbaidzan, Sveitsi, Unkari ja Venäjä
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti