Viime vuonna oikeastaan aioin kirjoittaa melko monta arvostelua kirjoista ja elokuvista. Kirjoitinkin jonkin verran. Toisaalta sitten alkoi mietityttää koko arvosteleminen ja miksi niitä kirjoittaa. Enimmäkseen ihan siksi, että itse muistaisin mitä olen nähnyt ja lukenut. Tämä on toki varsin pätevä syy.
Nykyään vaan kun noita Facebookin peukkujakin on joka paikassa, niin tuntuu vähän tympeältä, että kaikkeen pitäisi sanoa, että tykkääkö vai ei. Kaikki on kuluttamista ja arvostelua. Välillä tulee tunne, että pitäisi saada itse jotain tärkeää aikaan, mutta ei ole helppoa se. Tarinoitakin on olemassa, muodossa tai toisessa, ihan liikaa ihmisen tarpeisiin nähden. Niiden kuluttaminen on vain tietynlainen addiktio.
Joka tapauksessa, arvosteluja tullee lisää. Mutta en halua keskittyä niihin, vaan kirjoittaa muustakin. Blogin ulkoasu myös tympii. olen ollut tiukkapipoinen kuvien ja niiden oikeuksien suhteen, mutta höllään ehkä asenteitani.
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti