Ajatuksia Norjan tragedian jälkeen

Tekijä halusi huomiota, joten oikeastaan hänelle ei sitä pitäisi suoda. Toisaalta on kuitenkin lähes mahdotonta olla huomioimatta tällaista tekoa, joten annan periksi. Syvä osanotto menee tietysti kaikille teon uhreille ja heidän omaisilleen.

Minua (ja monia muita) mietityttää nyt erityisesti, että mitä pitäisi tehdä, ettei vastaavaa tapahtuisi uudestaan. Valitettavan pessimistisesti epäilen kuitenkin, ettei tällaisia tapauksia pystytä estämään, ja nykymaailmassa vielä on suuri riski siihen, että tästä otetaan vieläpä mallia joihinkin uusiin hirmutekoihin enemmän tai vähemmän kaukaisessa tulevaisuudessa.

Yksi keino olisi siis tietysti jättää tapaus, tekijä ja hänen ajatuksensa mahdollisimman vähälle julkisuudelle, mikä realistisesti ajatellen ei ole mahdollista. Lisääntyvä kontrolli ei houkuttele sekään. Aika ikävää on lukea myös kommentteja, joissa syyllistetään uhrit ajatuskuviolla, että suvaitseva vasemmisto on mennyt liian pitkälle, ja sitä saa mitä tilaa.

Jostain luin sellaisen mielipiteen, jossa sanottiin että viha on ensin, ja se etsii vain purkautumistietään jonkin ideologian kautta. Pidin siitä. Minäkään en usko, että syy on varsinaisesti mielipiteiden laadussa, vaan enemmänkin pyrkimyksessä toteuttaa niitä - sillä varauksella että äärimielipiteet ja fundamentaalisuus vaikuttavat tosi vaarallisilta liittyvät ne mihin tahansa.

Suhtaudun aika kielteisesti sensuuriin ja vapauksien rajoittamiseen noin yleensä, mutta kyllä tällaiset teot saavat minut pohtimaan uudestaan näitäkin asioita. Ja vaikka olen sielultani enemmän punavihreä kuin persu, niin minäkin toivon, että monista "äärioikeistolaisten" ja kansallismielisten esiin nostamista asioista voitaisiin keskustella enemmän ja asiallisemmin.

Tällaisia toimenpiteitä tuli siis mieleen:

1. Koulutus

Tämähän on se perinteinen vastaus ongelmiin. Monissa maissa tarvitaan varmaan lisää tiedollista koulutusta. Minusta pitäisi pyrkiä siihen, että kaikki maailman ihmiset saavat tietoa useammasta kuin yhdestä tavasta tarkastella maailmaa.

Länsimaissa tarvittaisiin enemmän "kansalaisoppia" eli kuinka esim. käsitellä negatiivisia tunteita, kuinka tulla toimeen erilaisuuden kanssa, käytännön etiikkaa, oman talouden hoitoa, käytöstapoja ym.

Näitä kansalaistaitoja ei pitäisi pitää minään huuhaana, vaan ihan oikeasti nykymaailmassa olennaisina taitoina. Erityisesti tässä tapauksessa olisi olennaista miettiä käsitystä siitä, että "tarkoitus pyhittää keinot".

2. Lainsäädäntö

Vaikka en pidä kauheasti rajoitusten lisäämisestä, niin pitäisi varmaan harkita yhä aselakien tiukentamista, vaikka tämä on aihe josta en tiedä paljoakaan. Useissa ampumistapauksissa on kuitenkin ollut käytössä laillisesti omistetut aseet, joten vaaralliselta se vaikuttaa.

Alkaa vähitellen myös arveluttaa jotkin väkivaltaiset pelit, vaikka aikaisemmin olen pitänyt niistä nipottamista aivan turhana. Uskon, että toisten ampuminen virtuaalisesti voi madaltaa kynnystä tehdä niin oikeassa maailmassa.

Uskon myös, että suurin osa metsästäjistä, ampumaharrastajista ja pelaajista ovat vaarattomia kanssaihmisille, enkä ole varma haluanko rajoittaa heidän harrastuksiaan, mutta olisin valmis harkitsemaan asiaa. Silloin kun tuhoja tulee, ne ovat todella ikäviä, ja jos toisessa kupissa painaa enemmän vain viihdytystarpeet, jotka voidaan tyydyttää muillakin tavoilla, niin vähän mietityttää mikä on tärkeämpää.

3. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen

Tästä aiheesta on vähän vaikea saada otetta, mutta asiaa pitäisi pohtia enemmän. Ehkä tässä ajassa kun on toisaalta mahdollisuuksia netissä tuoda ajatuksiaan esiin, mutta vaikea saada muutosta aikaan, niin se aiheuttaa turhautumista.

Toisaalta on näitä netin pimeissä nurkissa muhivia ääriajatuksia ja sitten keskitiellä kalastelevia poliitikkoja, ja nämä maailmat eivät oikein kohtaa. Sitten on vielä taloutta ja globalisaatiota, jotka jyräävät kuin luonnonvoimat ihmisistä välittämättä. Jotain tarttis tehdä!

Pitäisi kehittää jotain keinoja päästä paremmin kuulluksi pohjamudista palatseihin, keskustelutaitojakin voisi kehittää ja opettaa retoriikan ja argumentaation keinoja, ja kykyä nähdä näiden läpi. Uutta teknologiaa voitaisiin yrittää hyödyntää paremmin.

Siis ei minullakaan mitään uutta mullistavaa sanottavaa aiheeseen ole. Jotenkin tuntuu, että tässä ajassa hirveän monet tahot pitävät asioita epäoikeudenmukaisina tavalla tai toisella. Tämä pitäisi ottaa enemmän huomioon.

Veikkaus Euroviisujen 2. semifinaaliin

Ennustan seuraavien maiden menevän jatkoon (esikatselun perusteella):

Tanska
Valko-Venäjä
Bulgaria
Romania
Ruotsi
Irlanti
Bosnia-Hertsegovina
Latvia
Slovenia
Alankomaat

Tämä veikkaus oli vaikea tehdä eikä edusta aina omaa mielipidettäni. Luulen, että arvio tulee menemään aika pieleen. Tänään selviää. :)

Euroviisun 1. semifinaalit

Kirjoitettu tulosten tietämisen jälkeen, mielipiteitäni tämä ei muuttanut.

Esikatsontojen perusteella tehdystä jatkoonpääsevien veikkauksesta oikein meni 7/10.

Puola (Jestem)
Vauhdikas, kiva alku kisaan. Tämäntyyppisiä lauluja on tänä vuonna paljon. Ei erotu tarpeeksi muista. Varma esitys.

Norja (Haba Haba)
Afrikkalaismausteista reippailumusiikkia. Vaikka alunperin pidettiin vahvana, tämä on liian pikkukiva isolle lavalle. Ehtii unohtua tältä esiintymispaikalta. Kesähittipotentiaalia.

Albania (Feel The Passion)
Tämä on livenä vahvempi kuin videolta. Suurta yrittämistä, mahtipontisuutta ja ääntä. Ajattelin, että voisi päästä ehkä jatkoon, mutta ei sitten.

Armenia (Boom Boom)
Mukavan iloinen ja tarttuva, vaikka laulaja ei ole ihan parhaita.

Turkki (Live It Up)
Tämä on minusta ehdottomasti illan parhaimmistoa ja olin todella yllättynyt siitä, ettei tämä päässyt jatkoon. Kuvittelisi Turkin pärjäävän vähän huonommallakin kipaleella. Tämä oli menevä rokki itämaisilla mausteilla. Saisi minut tanssimaan.

Serbia (Caroban)
Tämä jää mieleen erilaisella visuaalisella ilmeellään, ja tässä on saatu kiva meno ja svengi aikaan ilman ylenmääräistä jumputusta. Raikas ja luonteva.

Venäjä (Get You)
Pahoin pelkäsin, että tämä jatkaa, vaikka ei sitä ansaitsisikaan, ja niinhän siinä kävi. Harkituista aineksista saatu aikaan laskelmoitu ja tylsä kokonaisuus.

Sveitsi (In Love For A While)
Tästä en tykkää yhtään, mutta minusta tuntuu, että tämä on oikeasti hyvä laatuviisu, jota asiantuntijat arvostavat. Silti yllätyin hieman, että pääsi jatkoon.

Georgia (One More Day)
Näyttävät asut. Alku vähän epävarma, mutta sitten päästään vauhtiin. Olin vähän kahden vaiheilla, että pääseekö finaaliin, ehkä vei sitten rokkiääniä.

Suomi (Da Da Dam)
Nappisuoritus Oskarilta! Hieman huolestutti, että jyrätäänkö ryminällä ja desibeleillä tämän yli, mutta ei onneksi!

Malta (One Life)
Tämä oli minusta parempi poikasöpöily kuin Venäjä. Olisin ottanut mieluummin finaaliin. Osasi laulaa ihan hyvin livenäkin.

San Marino (Stand By)
Tästä tekisi mieli pitää, mutta kun tämä on aika mitätön, ja tylsä niin ei onnistu.

Koratia (Celebrate)
Näihin bileisiin en haluaisi, sillä meno olisi aika väkinäistä. Yritystä on kyllä vaatevaihtoineen vähän liikaakin.

Islanti (Coming HOme)
Tämä toimii livenä paremmin kuin videolta. Esityksen aikana aloin veikkailla jatkopaikkaa, ja se tulikin. Letkeys iskee jumputuksen jälkeen.

Unkari (What About My Dreams)
Tämä ennakkosuosikki ei nyt varsinaisesti pettänyt, mutta oli kuitenkin toimivampi ennakkokatselussa. En enää oikein usko tämän voittavan koko kisaa.

Portugali (Luta É Alegria)
Tämä ralli sai Ruotsin esikatselulta 0 pistettä. Tälle on naureskeltu, mutta minä pidän tästä ihan vilpittömästi! Minä jopa äänestin tätä, vaikka en jaksanut jatkopaikkaan uskoakaan.

Liettua (C'est Ma Vie)
Vaikka en yleensä tällaisesta musiikista pidä, tämä oli niin vakuuttavasti esitetty livenä ja ilman kilpailijoita, että olin aika varma, että jatkopaikka tulee.

Azerbaidzan (Running Scared)
Toimi livenä paremmin kuin luulin yhteisen kemian puuttumisesta huolimatta. Näytti sopivan keveältä ja ilmavalta.

Kreikka (Watch My Dance)
Todella turboahdettu lavaesitys vei jo ihan voimalla mukaansa, vaikka alunperin ei vaikuttanut Kreikan parhailta kyhäelmiltä.

Ja jatkopaikanhan lunastivat Suomen (Jee!) lisäksi: Serbia, Liettua, Kreikka, Georgia, Islanti, Azerbaidzan, Sveitsi, Unkari ja Venäjä

Veikkaus Euroviisujen 1. semifinaaliin 2011

Esikatseluiden perusteella (tietämättä oikeista esiintymistaidoista) veikkaan seuraavien maiden pääsevän jatkoon:

Unkari
Turkki
Suomi
Serbia
Norja
Venäjä
Malta
Azerbaidzan
Georgia
Kreikka

Varalla: Liettua ja Albania

Ja sanotaan vielä, että tavallaan pidin kyllä Portugalin biisistä, vaikka taidan olla suunilleen ainoa kyseisen maan ulkopuolella. ;D En kuitenkaan usko jatkopaikkaan.

Unkari voisi olla koko kisojen mahdollinen voittaja, ja Suomen mahdollisuuksia päästä finaaliin pidän hyvinä. Ainoastaan huolestuttaa yleensä hyvin pärjäävien maiden määrä. Ainakin Suomi erottuu joukosta, ja kuten YLE:n esikatselussa hyvin sanottiin: on kuin luomumansikka keinotekoisten esanssien keskellä.

Katse eteen ja taakse

Viime vuonna oikeastaan aioin kirjoittaa melko monta arvostelua kirjoista ja elokuvista. Kirjoitinkin jonkin verran. Toisaalta sitten alkoi mietityttää koko arvosteleminen ja miksi niitä kirjoittaa. Enimmäkseen ihan siksi, että itse muistaisin mitä olen nähnyt ja lukenut. Tämä on toki varsin pätevä syy.

Nykyään vaan kun noita Facebookin peukkujakin on joka paikassa, niin tuntuu vähän tympeältä, että kaikkeen pitäisi sanoa, että tykkääkö vai ei. Kaikki on kuluttamista ja arvostelua. Välillä tulee tunne, että pitäisi saada itse jotain tärkeää aikaan, mutta ei ole helppoa se. Tarinoitakin on olemassa, muodossa tai toisessa, ihan liikaa ihmisen tarpeisiin nähden. Niiden kuluttaminen on vain tietynlainen addiktio.

Joka tapauksessa, arvosteluja tullee lisää. Mutta en halua keskittyä niihin, vaan kirjoittaa muustakin. Blogin ulkoasu myös tympii. olen ollut tiukkapipoinen kuvien ja niiden oikeuksien suhteen, mutta höllään ehkä asenteitani.

Mick Karnin muistolle

Mick Karn siirtyi ajasta ikuisuuteen 4.1.2011. Tämä ei tullut ihan yllätyksenä, sillä luin ehkä puolisen vuotta sitten, että hänellä oli vakava syöpä. Hän oli basistina yhdessä ehdottomista lempiyhtyeistäni Japanissa. Ostin pari hänen soololevyäänkin ja Peter Murphyn kanssa tehty Dali's Carin levy on yksi lemppareistani. Mick Karnin soitto on sen verran ainutkertaista, ettei siihen voi olla kiinnittämättä huomiota (jos musiikkiinsa törmää); harvasta basistista voi sanoa samaa.