New Moon (kirja)

Alkuperäisnimi: New Moon (2006)
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Lukukieli: englanti
Arvio: 5/10

Mikä: toinen osa romanttiseen vampyyrisarjaan
Miksi: aion lukea sarjan läpi
Milloin: heinäkuu 2010

Tuiki tavallinen Bella on onnellinen vampyyripoikaystävänsä kanssa - ainakin hetken, mutta ikävät tosiasiat, kuten ikääntyminen, väijyvät nurkan takana. Edwardin mielestä juttu ei toimi, joten hän päättää poistua takavasemmalle. Tyhjää tilaa saapuu täyttämään mutkattoman iloinen Jacob, jolla on hänelläkin omat pimeät puolensa.

Elokuvan ensin nähneenä sanoisin, että tässä ei ollut paljoakaan uutta siihen verrattuna. Filmatisointi oli onnistunut. New Moon on minusta parempi kuin sarjan ensimmäinen osa, ärsyttävyyksiä on selvästi vähemmän ja suurin osa niistä liittyi jaksoihin, joissa Edward on mukana, joten vampyyrikomistuksen pitkällinen poissaolo paransi teoksen laatua. Vika ei ehkä sinänsä ole Edwardin hahmossa, mutta jotenkin kummallinen - epäuskottava tai epämiellyttävä - pääparin suhde on yhä.

Tässä osassa on viittauksia Romeoon ja Juliaan aika hauskalla tavalla, paitsi ilkeästi ajatellen voisi sanoa, että tätäkin perusdraamaa vesitetään yhtä perusteellisesti kuin vampyyrimyyttiäkin. Arvatkaa vaan, kuoleeko pääpari romaanin lopussa?

Mukavaa on se, että juonen parissa ja tarinan maisemissa viihtyy suurimman osan aikaa. Huonoa on kirjan tapahtumia motivoivan päätarinan epäuskottavuus. Teiniä on lienee elämän arvon vähättely ja rakkauden, sekä muiden tunteiden, ehdottomuus.

Ja sitten jonkinlainen SPOILERIVAROITUS, jos ei halua tietää liikaa teoksen sisällöstä, vaikka mitään tarkkoja juoniselostuksia ei tulekaan.

En koe kirjaa suurena pihtaamisen ylistyksenä. Bella on vaaroja ja intohimoja väistämätön, itsekeskeinen nuori neito, joka ei tuo mieleen mallimormonia. Käsittämätöntä silti on, kuinka helposti mm. koulu- ja kotityöt sujuvat tuosta vaan, ja itsetuntoon ei tunnu vaikuttavan poikien ihastukset, tai juuri mikään muukaan. Minua häiritsee jonkinlainen kuilu Bellan minän ja ulkoisten tapahtumien välillä. Paitsi tietenkin onnellisuustaso on tasan tarkkaan riippuvainen yliluonnollisista namupojista!

Jacob on tosiaan sympaattinen, ainakin ennen muodonmuutosta. Bellan ja Jacobin suhde on aika kiinnostava. Harvoin sankarittarella on tällainen erittäin miellyttävä, väärä mies roikkumassa jaloissa. Tästä voisi hyvin kehittyä mainio suhde. Arveluttavaa on lähinnä se, kuinka Bella käyttää nuorukaista hyväkseen varsin itsekkäästi, vaikka asetelman rehellinen tunnustaminen tekee siitä vähemmän väärää. Joka tapauksessa tämä heiluminen ystävyyden ja rakkauden välillä ei minusta tunnu ollenkaan kuluneelta jutulta.

Jossain kirjailija minusta sanoi, että fantasiaelementit ovat vain mausteita tässä keitoksessa, jossa kerrotaan nuorten elämästä. Jos yrittää kuoria ylipitkät hampaat ja vastaavat pois, näen Bellalla lähinnä huonoja romanttisia vaihtoehtoja. Edward on uskonnollinen fanaatikko, joka ei kohtele rakastaan tasavertaisena. Jacob on varmaan sitten jonkinlainen ylimachoileva jenginuori. Kumpikin mies on mahdollisesti väkivaltainen ja hengenvaarallinen. En suosittelisi kumppaniksi kumpaakaan.

Ajatus siitä, että kun on rakastunut, logiikka lentää ulos ikkunasta, ja sillä mitä rakastettu tekee, ei ole mitään väliä, on minusta aika epätosi, mutta ehkä sen voi tässä hyväksyä nuoruuteen kuuluvana. Aika hauskaa on fyysisen läheisyyden runsaus, vaikka seksiä ei olekaan.

Ensimmäisessä kirjassa hyvää oli lopun koko ajan nouseva tunnelma, tällä kertaa tulee jonkinlainen loppujäähdyttelyjakso, jossa täysin epäuskottavana yksityiskohtana Bella kieltäytyy menemästä Edwardin kanssa naimisiin, vaikka on valmis ihan mihin muuhun tahansa. No, eiköhän tästä kuulla lisää sitten seuraavassa osassa.

Jalkapallon mm-kisat 2010

Vähän jälkipuintia näistä kisoista, joita katsoin kyllä tiiviisti, vaikka en ole jaksanut täällä vielä aiemmin kommentoida.

Espanja tietysti voitti ja ihan ansaitusti. Itse en tähän etukäteen uskonut, sillä voittoon tarvitaan taidon lisäksi myös tuuria, ja kuvittelin, että näin hyvä munkki ei käy Espanjalle uudestaan näin pian Euroopan mestaruuden jälkeen. Aina on piristävää saada uusi voittajamaa entisten rinnalle.

Erityisesti ilahdutti se, että Diego Forlan valittiin parhaaksi pelaajaksi, vaikka hän ei pelannutkaan kummassakaan finaalijoukkueessa. Uruguay kuului omiin suosikkeihini kisoissa. Samoin kuin Ghana. Kisojen parhaita pelejä oli mielestäni Uryguay - Ghana, jossa riitti draamaa ja huikeita tilanteita. Pidin myös mm. Norsunluurannikosta ja Japanista.

Huomasin, että minusta oli hauska seurata joukkueita vähän eksoottisemmista maista, joita ei normaalisti näe, vaikka luonnollista olisi tietysti kannattaa omaa maanosaansa. Ranskan maajoukkue oli todellinen pelleryhmä, ja käsittämätöntä on, miten Englanti kuvittelee aina olevansa paras. Tai itse asiassa, minua ihmetytti se, kuinka monet uskoivat Englantiin ennen kisoja, ottaen huomioon, että joukkue oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Mokaus- ja loukkaantumisalttiilla puolustajilla ja ei-niin-kauhean-hyvillä hyökkääjillä ei kovin pitkälle pötkitä.

Hidastuskuvat olivat kerrassaan hienoja, ja onneksi Vuvuzelat saatiin säädettyä hieman hiljaisemmalle, niin etteivät kuulo ja hermot lähteneet kokonaan eläkkeelle. YLE:n kommentaattorit olivat hyviä, ja erityiskiitos aina innostuneelle ja asiantuntevalle Martti Kuuselalle. Minäkin aloin tarkkailemaan enemmän puolustuslinjoja.

Mitä tulee tuomarivirheisiin, niin pidin tuomarointia yleisesti ottaen ihan hyvänä. Sääntömuutoksia ja teknisiä apuvälineitä kuitenkin kaivattaisiin. Yleinen mielipidekin näyttää nyt kääntyneen niiden puolelle, joten jotain tarttis tehdä ennen seuraavia suurkisoja. En usko, että pienet muutokset pilaisivat peliä, ja eihän kameravalvontoja tai vastaavia tarvitsisi vaatia miltään paikallispeleiltä.

Joka tapauksessa hienot kisat. Afrikan ja Suomen parantuvia sijoituksia odotellaan yhä.