Prince of Persia (elokuva)

Alkuperäisnimi: Prince of Persia: The Sands of Time (2010)
Ohjaaja: Mike Newell
Arvio: 7/10

Mikä: perinteinen toimintaseikkailu eksoottisesa ympäristössä
Miksi: leffaliput piti käyttää
Missä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: kesäkuu 2010

Tietokonepeleihin perustuvat elokuvat eivät yleensä ole olleet kovin hyviä, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Tässä on varmaan tähdätty samantapaiseen tuotteeseen kuin menestyneessä merirosvoseikkailusarjassa Pirates of the Caribean. Mukana on kokenut ohjaaja Mike Newell, ja tuotantopuolella ohjia pitelevät Disney ja Bruckheimer.

Jake Gyllenhaal esittää köyhistä oloista adoptoitua prinssiä. Valtakunnan huippupaikoilla on tietysti tarjontaa ulkoisista ja sisäisitä vihollisista. Kannattaako Alamutin pyhään kaupunkiin hyökätä? Ja mitä pitäisi tehdä salaperäiselle tikarille, jota vartioi kaunis Gemma Artertonin esittämä prinsessa?

Kaikki perinteiset seikkailuainekset löytyvät. Tämä ei ole yhtä persoonallinen tai hauska kuin jo mainitut merirosvoseikkailut (persoonallisella tarkoitetaan tietysti Deppin hahmoa), mutta sekoitussuhde on hyvä. Pidin kovasti päähenkilöstä, joka vanhanaikaisella tavalla rehti, reilu ja komea, ja josta luulen kaikkien muidenkin pitävän ikään tai sukupuoleen katsomatta. Rakkautta ja taisteluja oli sopivasti eikä tästä jäänyt ilkeää ja kyynistä jälkifiilistä.

Sanotaan vielä näin, että ne ainekset, jotka yleensä tällaisissa leffoissa päräyttävät kökköysmittarin punaiselle (eli huumori, rakkaus ja erikoisefektit), saivat kökköysviisarin vain hieman värähtämään, lähinnä loppupuolen tehostevyöryissä. Laatunäyttelijät toivat laatua, ja kiipeilyjen ja hyppelyiden voi hyvin kuvitella olla lähtöisin pelimaailmoista. Onnistunut kokonaisuus.

Puhelintyttömurhat (kirja)

Alkuperäisnimi: Brazen Virtue (1988)
Kirjoittaja: Nora Roberts
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Anna Salo
Arvio: 4/10

Mikä: romanttinen trilleri
Miksi: halu saada kirjahyllystä kiertoon
Milloin: kesäkuu 2010

Dekkarikirjailija Grace matkustaa sisarensa Kathleenin luo kylään. Siskokset ovat varsin erilaisia, ja rempseä Grace yllättyy, kun täsmällinen opettajasisko on ottanut sivutöitä puhelinseksifirmasta. Kovin paljon lähestymistä ei ehdi tapahtua, koska Kathleen joutuu pian murhan uhriksi. Onneksi naapurissa asuu miellyttävä ja komea poliisi Ed, joka osallistuu rikoksen ratkaisuun. Jossain kauempana siistissä huonessaan syrjäänvetäytyvä tietokonenörtti-psykopaatti vainoaa pahaa-aavistamattomia puhelintyttöjä.

Myyvä paketti: seksiä ja väkivaltaa. Naisille tarkoitettu lukuromaani yhdistettynä sarjamurhaajajahtiin. 80-luvun lopulla kirjan ilmestyessä aihe ei tainnut olla vielä ihan niin loppuunkaluttu kuin nykyään.

Päähenkilö on reipas nainen, romanssi luonteva ja sen sukupuoliroolejakin on yritetty vähän vaihtaa. Seksi- ja väkivaltakuvaukset toimivat. Siinä ne hyvät puolet. Maailma ja sivuhenkilöt ovat kuitenkin kovin yksioikoisia ja kliseisiä. Asiat selitetään puhki, ja juoni on simppeliä standardikamaa.

Crazy Heart (elokuva)

Alkuperäisnimi: Crazy Heart (2009)
Ohjaaja: Scott Cooper
Arvio: 7/10

Mikä: Rauhallinen ja perinteinen elokuva vähän varttuneemman ja nuhjaantuneen kantrilaulajan elosta
Miksi: olin sopivalla tuulella vähän juurevammalle musiikille ja menolle
Missä/Mistä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: kesäkuu 2010

Tämä oli harvinaisen hidastempoinen ja rauhallinen nykyelokuvaksi, ja varmasti suunnattu enemmän varttuneemmalle väelle. Jeff Bridges sai vihdoin Oscarin pääosastaan parhaat päivänsä jo nähneenä kantrilaulajana, joka kiersi soittamassa erinäisissä vähemmän hohdokkaissa paikoissa röökin ja viskin voimalla.

Rakkausteema astuu kuvaan Maggie Gyllenhaalin esittämän yksinhuoltaja-journalistin mukana. Tapahtumat edistyvät varsin todenmakuisesti ja hieman rupisesti, mutta kuitenkin vältetään ihan hirveää pohjamudissa kieriskelyä.

Tämä on varsin klassinen tarina tutuilla elementeillä. Onhan tällaisia itsestään huonosti huoltapitäviä, mutta karismaattisia taiteilijaäijiä nähty ennenkin. Nähdään myös naissuhteiden kaava ja luomistyöprosessi. Kaikki on tarkkaan mietittyä ja loppuun asti ajateltua.

Nainen on vähemmän klisee kuin tällaisissa elokuvissa joskus ennen vanhaan. Hienointa on se, kuinka monet henkilöhahmot oikeasti välittävät toisistaan. Ei väännetä turhaa draamaa, kun sitä löytyy hakemattakin.

Ei mitään kauhean uutta, mutta kaikki toimii.

Uudet tuulet (kirja)

Alkuperäisnimi: Never Too Late (1999)
Kirjoittaja: Cathy Kelly
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Terhi Leskinen
Arvio: 3/10

Mikä: melko arkisista lähtökohdista ponnistava romanttinen lukuromaani
Miksi: halu saada kirja jonkinmuotoiseen kierrätykseen ja pois hyllystä
Milloin: toukokuu 2010

Eviellä on sisko Cara, ystävä Olivia ja teini-ikäinen tytär Rosie. Hän on menossa naimisiin tylsän miehen kanssa, ja muidenkin naisten arki on melko ankeaa. Näin siis kirjan alussa. Vuoden aikana sitten törmätään ihanampiinkin miehiin ja kaikenlaista uudistusta tapahtuu.

Kirjailija on irlantilainen, joten tämä ei nyt ole ehkä ihan niin glamoröösi kuin jotkut amerikkalaiset vastaavat. Henkilöihin pitäisi tavallisen tallaajan varmaan siten samaistua helpommin. Tässä yritetään opettaa, ettei pidä tyytyä mihin tahansa, ja naisten välinen ystävyys kukoistaa. Vähän ikävästi näyttää kuitenkin siltä, että tarvitaan ykkösluokan uroon huomiota, ennen kuin itsearvostus kohentuu.

Luin tätä vähän miten sattui, ja pidin pitkän tauon välissä, niin että muistan alkupuolenkin vähän huonosti. Aika tylsä tämä minusta oli, enkä saanut tästä oikein mitään irti. Jos tämäntyyppisistä kirjoista pitää, niin ei tässä nyt varsinaisesti mitään vikaakaan ollut. Ihan sujuva eikä erityisen arveluttava.