tiistai 26. lokakuuta 2010

Last.fm:n muutokset ja muutkin musiikkipalvelut

En ole käyttänyt Last.fm:ää kovin pitkään, mutta olen ollut ihan maksavana asiakkaana ehkä puolisen vuotta. Nyt palvelut sitten muuttuvat eli 17. marraskuuta alkaen ei voi enää kuunnella omia persoonallisesti laadittuja "radioasemia". Enemmän asiasta voi lukea vaikka sivuston foorumilta.

Tämä on tietysti ikävää, ja erityisen ikävää niille, jotka ovat nähneet vuosikausia vaivaa laatiakseen mieluisia soittolistoja ja vastaavia. Itse en ole projektissani päässyt hirveän pitkälle, joten kestän tämän kyllä. Vuosia sitten käytin Yahoo-radiota, ja sen päättyminen oli itselleni raskaampi kokemus, kun oli sitä omaa radioasemaansa yrittänyt viilata sopivaksi. Tämän jälkeen olen kyllä tajunnut, että ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että jokin nettipalvelu olisi ikuisesti käytettävissä.

Tyhjän päälle ei tietysti tarvitse jäädä kun on olemassa Soptify ja ties mitä muutakin. Yksikään palvelu ei kuitenkaan ole osannut mielestäni täydellisesti yhdistää omien suosikkien kuuntelua ja uusien löytöjen tekemistä optimaalisesti, niin että oma hallinta ja yllätyksellisyys olisivat tasapainossa. (Se Yahoo-radio oli minusta aika hyvä tässä, mutta jääköön tässä nyt tarkemmin selittämättä.)

Eräs tärkeä jako taitaa bisneksien ja lisenssien kannalta olla se, onko kyseessä on-demand palvelu (käyttäjä valitsee itse mitä kuuntelee) vai radio (pakkosyöttöä), ja näiden yhdistäminen taitaa olla ongelmallista.

Musiikkipalvelujen tulevaisuutta on kyllä mielenkiintoista seurata. Spotifykin on toki mennyt siihen suuntaan, että siellä on yhteisöllisiä palveluja, radiota ym. Sehän on koko ajan tuntunut vähän liian hyvältä ollakseen totta. Sekoitustoiminnon algoritmeihin en ole kuitenkaan ollut ainakaan vielä tyytyväinen. Enkä tietenkään siihen, että musiikintekijät eivät tunnu saavan tarpeeksi suuria korvauksia tuotoksistaan.

Musiikkipalvelujen tarjoaminen on kuitenkin varmaan aika kinkkistä puuhaa. Tässä on yksi mielenkiintoinen videohaastattelu, jos ala kiinnostaa. Linkki on poimittu tuolta Last.fm:n foorumilta: imeem Founder Dalton Caldwell’s Talk On The Challenges Facing Music Startups

Ja pistetään nyt linkki tuonne omaan Last.fm-tiliinkin.

torstai 14. lokakuuta 2010

Kuu (elokuva)

Alkuperäisnimi: Moon (2009)
Ohjaaja: Duncan Jones
Arvio: 3/10

Mikä: scifiä kunnianhimolla ja pienellä budjetilla
Miksi: scifi kiinnostaa
Missä/Mistä: tv (maksukanavat)
Milloin: lokakuu 2010

Sam Bell työskentelee yksinään kuussa energiayhtiön leivissä, ja kolmen vuoden pesti lähenee loppuaan. Hän alkaa kuitenkin epäilemään, että hän ei ehkä olekaan yksin, ja ovatko asiat muutenkaan ihan niin kuin on kerrottu?

Käväistessäni IMDb:ssä huomasin, että tämä elokuva oli hyvin pidetty. Olen hämmästänyt, sillä jopa 3/10 tuntuu minusta melko höveliäältä. Periaatteessa ja hieman liioteltuna tämä on minusta leffa, jossa on yksi idea, yhdet lavasteet ja yksi näyttelijä.

Monet muut kehuivat Sam Rockwellin näyttelijäsuoritusta, mutta minusta hän ylinäytteli, eikä päähenkilö ollut kovin kiinnostava muutenkaan. Usein ajattelin katsovani jotain pienoismalleja, ja mietin että ovatkohan tekijät saaneet kuitenkin käyttää jonkun toisen elokuvan jälkeen samoja lavasteita, kun kuussa oleva tukikohta näytti kuitenkin aika pätevältä. Mutta ei toki ole häpeä tehdä elokuvia rajoitetuilla budjeteilla. Tämä näytti aika paljon joltain opiskelijan lopputyöltä, ja periaattessa kuitenkin kaikki toimi, niin että hyvästä yrityksestä tulee ne omat pisteeni.

Opiskelijatyömäisyyttä ja toisaalta joidenkin ihmisten arvostusta voi selittää myös se, että erilaisista elementeistä tuli paljon mieleen sellaiset scifi-klassikot kuin Solaris, Avaruusseikkailu 2001 ja Blade Runner.