perjantai 27. elokuuta 2010

Epäilys (elokuva)

Alkuperäisnimi: Eclipse (2010)
Ohjaaja: David Slade
Arvio: 5/10

Mikä: suositun teinivampyyrisarjan kolmas osa elokuvana
Miksi: näitä nyt on päätetty seurata
Missä: elokuvateatteri
Milloin: elokuu 2010

Näin tämän varsin pian kirjan lukemisen jälkeen, ja olen sitä mieltä, että elokuva on parempi. Eri elementit olivat tasapainoisemmassa suhteessa, henkilöistä oli karsittu pahimmat epäilyttävät puolet, ja melodraamaa oli laimennettu montakymmentä prosenttia. Toisaalta tämä muokkaus teki elokuvasta tavanomaisemman romaaniin verrattuna.

Lähellä sijaitsevassa Seattlessa tapahtuu paljon murhia, ja Cullenin perhe päättelee pian vastuussa olevan vampyyrien. Asialle pitää tehdä jotain ennen kuin homma luisuu täysin hallinnasta. Bella tempoilee Edwardin ja Jacobin välillä ja miettii vampyyriksi alkamisen seurauksia. Useiden henkilöiden taustoihin saadaan lisävalaistusta takaumien kautta. Jasper on vampyyreistä paljon esillä ja muistuttaa olemukseltaan etäisesti nuorta Johnny Deppiä. Silmänruokaa on siis naisille tarjolla monelta eri taholta.

Uusi ohjaaja jatkaa aika samanlaisilla linjoilla kuin edellinenkin. Kristen Stewartin Bella on jotenkin tässä vaisumpi kuin viimeksi, kun taas Robert Pattinsonin esittämä Edward, yllättävää kyllä, onnistuu vaikuttamaan melko jalolta unelmakumppanilta. Seksistä pidättäytymisen ilosanomakin kuulostaa ihan luontevalta.

Onnittelen vilpittömästi käsirkirjoittajaa ja ohjaaja siitä, että on onnistuttu melko arveluttavasta ja nolosta materiaalista luomaan ihan kelvollinen ja viihdyttävä yliluonnollinen romanttinen viihdepaketti.

tiistai 24. elokuuta 2010

Big Brother 2010 alkaa tänään!

Vastoin parempaa ymmärrystäni olen taas jostain syystä tilannut itselleni tämän vuoden BB-kauden nettiversion. Harkitsin kyllä asiaa aika kauan, mutta tein päätöksen lähinnä siksi, että todennäköisesti syksy menee lähinnä joutenolon merkeissä ja kotona puuhaillessa, minkä taustalle BB sopii pitämää seuraa. Jos olisin kokopäivätöissä tai vastaavaa, olisin jättänyt tämän kauden suosiolla väliin.

Hinnoittelun takia on järkevintä tilata heti koko kausi, sillä pienet pätkät tulevat turhan kalliiksi. Alku on aina kiinnostavin, ja jos loppukausi jää seuraamatta (niin kuin joskus on käynyt), niin olkoon. Otan sen riskin. Ja yritän pitää myös sen lupauksen itselleni, että en jätä mitään muuta hauskaa tekemättä BB:n takia.

Pidän konseptista ja akvaarioelämän seuraamisesta, tällaisena juttu alkaa vain olla turhan kulunut. Pitäisi kehittää jotain kokonaan uutta. Huomaan, että se asia, mikä minua eniten kiinnostaa, on netin keskustelupalstoilla ohjelmasta keskustelu ja kinaaminen.

Viime vuoden toteutus oli aika huono. Tehtäviä ei oltu mietitty tarpeeksi tarkkaan ja loppuun asti, tv:n koosteisiin ei usein valikoitunut ollenkaan ne hetket, jotka minua sykähdyttivät eniten (tarkoitan lähinnä varmaan eri kohtia, joissa Esa A hoivasi muita asukkaita: pesi ja kuivasi hytiseviä ihmisiä pihasuihkun jälkeen ja poisti lasinsiruja Danan jalasta). Hyvät asukkaat pelastivat kauden 2009. Tekijät tuntuivat keskittyvän voiton maksimointiin ja huomion hakemiseen mahdollisimman skandalööseillä jutuilla (lue: seksillä).

En oikeastaan edes tiedä, mitä toivoisin tältä kaudelta. No, tietysti varmaan mieluisia asukkaita ja kivoja tehtäviä. Kuitenkin olen aika kyllästynyt katsomaan kännijuhlia, pullonpyöritystä, yhteislauluja ja sänkypuuhia. Kaikki ne jaksoivat jossain vaiheessa kiinnostaa. Erityisen kyllästynyt olen joulujuhliin ja Suomen esittelemiseen vierailijoille. En oikeastaan enää edes vimmaisesti odota, että taloon ilmestyisi joku "unelma-asukas", sillä viime vuoden Esa A vastaisi toiveitani sen verran riittävästi, että tämäkin toteutui jo.

Voisin jättää kauden väliin melko helposti. Mutta tässä sitä taas odotellaan uusia asukkaita ja uutta taloa. Ja erityisesti niitä kiivaita nettikeskusteluja. :D

Eclipse (kirja)

Alkuperäisnimi: Eclipse (2007)
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Lukukieli: englanti
Arvio: 4/10

Mikä: kolmas osa romanttiseen vampyyrisarjaan
Miksi: aion lukea sarjan läpi
Milloin: elokuu 2010

Tämä on ensimmäinen kerta kun luen tämän sarjan kirjan ennen kuin olen nähnyt elokuvaa (nippa nappa), että se tiedoksi kerrottakoon.

Johtotähtenä on kirjailijalla ollut tällä kertaa Humiseva harju, mikä selkeästi kerrotaan. Keskeistä on kolmiodraama vampyyripoika Edwardin, ihmissudeksi muuntautuvan Jacobin ja tavallisen ihmistytön, Bellan välillä.

Kirja on tavattoman pitkä sisältöönsä nähden. Suunnilleen puolessa välissä alkaa kyllästyttää, sitten kuvittelee, että nyt alkaa tapahtua jotain jännittävää, mutta tulossa onkin ylikierroksilla pyörivää tunnemössöä ja suhdedraamaa ennen lopun jännitysmomentteja. Epilogi on ihan tyylikäs.

Humisevan harjun puolelle lipsutaan välillä vähän liikaakin kolmiodraaman kiemuroissa, ja lukija alkaa miettiä, että hetkinen, mitä kirjaa tässä oikein ollaankaan lukemassa? Toisaalta taas annan arvoa tavalle, kuinka inhottaviksi hahmot on kehdattu kirjoittaa. Humiseva harjuhan on tosi negatiivinen ja vihaa täynnä oleva kirja (tätä mieltä on Edwardkin), ja Eclipse lienee myös sarjan mustin osa, kuten nimestäkin voi jo päätellä.

Minusta Meyer ei ole mitenkään toivoton kirjailija, vaan todennäköisesti aika hyvä tarinankertoja. Tässä ongelmia on tapahtumien liiallinen ennakoiminen ja itsestäänselvyyksien suoraan sanominen. Ei olisi tarvinnut. Tiivistäminen olisi tehnyt terää.

Henkilöissä ärsyttää se, että Jacob on toisen kirjan mukavasta tyypistä muuttunut melko hirveäksi, ja Edward jonkinlaiseksi omahyväiseksi pyhimykseksi. Hän taitaa kuitenkin loppujen lopuksi edustaa moraalista ihannetta näissä kirjoissa (vaikka onkin kontrolloiva draamakuningas). Asetelmasta tulee siis melko tavanomainen verrattuna edelliseen osaan.

Bella jatkaa itsekkäällä, läheisriippuvalla ja holtittomalla linjallaan, mikä ei kyllä tee hänestä välttämättä samanlaista kuin vanhanaikaiset sankarittaret, jotka yleensä kai olivat moraalisen kontrollin ylläpitäjiä.

Runsas läheisyys on tässä osassa muuttunut tukalaksi. Epäilyttäviä, mutta melko perinteisiä, väkisinlähentymisiä tapahtuu. Ja vaikka ymmärrän, että Bella on vain heikko ihminen superotusten rinnalla, se määrä, jolla häntä kanniskellaan ympäriinsä koko ajan, pistää miettimään, että henkilöstä olisi voinut alun perin tehdä jotenkin liikuntavammaisen, ja kehitellä siitä jotain mielenkiintoista.

Jos haluaa kunnolla möyriä melodramaattisissa tunteissa, niin tässä niitä piisaa perusteellisesti ja saavikaupalla. Ei siis mitenkään toivoton tekele, mutta tietyistä ansioistaan huolimatta melko puutteellinen.

torstai 5. elokuuta 2010

Splice (elokuva)

Alkuperäisnimi: Splice (2009)
Ohjaaja: Vincenzo Natali
Arvio: 8/10

Mikä: kauhudraama
Miksi: hyvät näyttelijät saivat kiinnostumaan
Missä: elokuvateatteri
Milloin: elokuu 2010

Clive (Adrien Brody) ja Elsa (Sarah Polley) ovat lääketieteen palveluksessa työskentelevä tutkijapariskunta, joka yhdistelee eri eläinten geenejä saadakseen aikaan uusia elämänmuotoja ja parempia lääkeaineita. Kokeilut menevät yli eettisten säännösten ja kohta on käsissä Frankensteinin hirviön uudenlainen muunnos. Kuinka siihen pitäisi suhtautua ja miten sen kanssa pitäisi toimia?

Tämä haisee etukäteen b-luokan kauhuhalpikselta, joka on jostain kumman syystä eksynyt teatterilevitykseen. Elokuva on kuitenkin positiivinen yllätys ja hyvin käsikirjoitettu tieteiselokuva. Ulkoasu ei ole yhtä siloiteltu kuin Hollywood-spektaakkeleissa, mutta erikoisefektit toimivat hyvin ja pääosien esittäjät ovat upeita. Clive ja Elsa vaikuttavat oikeilta ihmisiltä ja hybridihirviö on kiehtova, outo ja tarpeeksi inhimillinen.

Tarina on pitkälle ihan henkilövetoinen draama, ja ainoa moitittava asia onkin kauhun ja draaman vähän epätasapainoinen yhteensovittaminen; loppupuolella sorrutaan turhan paljon kliseiden pariin. Lopputulos jää kuitenkin reippaasti positiiviselle.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Inception (elokuva)

Alkuperäisnimi: Inception (2010)
Ohjaaja: Christopher Nolan
Arvio: 8/10

Mikä: labyrinttimainen tulevaisuusjännäri unien maailmassa
Miksi: kuulosti mielenkiintoiselta
Missä (olosuhteet): elokuvateatteri
Milloin: heinäkuu 2010

Tulevaisuudessa on kehitetty keino onkia salaisuuksia ihmisten mielistä unien avulla. Mahdollisesti tällaisissa yhdessä uneksituissa unissa voidaan myös istuttaa uusia ajatuksia ihmisten aivoihin. Cobb (Leonardo DiCaprio) on alan huippuosaajia yhdessä tiiminsä kanssa. Liikemaailma on kiinnostunut hyödyntämään hänen taitojaan.

Christopher Nolan alkaa olla todella arvostettu ohjaaja, jota on verrattu jo Stanley Kubrickiin. Tämä elokuva onkin taitavasti rakennettu ja aivoja kutkutteleva pähkinä, jossa juoni kulkee pikajunan vauhdilla todellisuuden ja unen eri tasoilla. Monelle katsojalle tulee varmaan halu nähdä elokuva vielä uudestaan pysyäkseen kaikissa yksityiskohdissa perässä.

Varsinkin miespuoliset hahmot ovat uskottavia, ja näyttelijät tekevät hyvää työtä. Syvyyssuuntaankin voi henkilöitä ja ajatuksia jatkaa omassa päässään annettujen vihjeiden varassa. Silti tässä ei ole oikein mitään, mihin jäisin koukkuun tunnetasolla, ja yleisilme on jotenkin harmaan ja vakavan liikemiesmäinen.

Jäänee yleiseksi kestosuosikisi roikkumaan tämän vuoden leffatarjonnasta.