Alkuperäisnimi: The Summons
Kirjoittaja: John Grisham
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen
Vuosi: 2002
Arvio: 5/10
Mikä: lakitrilleri
Miksi: matkalukemiseksi
Milloin: helmikuu 2010
Ray Atlee opettaa lakia yliopistossa ja saa kutsun sairaalta isältään tulla keskustelemaan yhdessä hulttioveljensä Forrestin kanssa tulevasta perinnöstä. Hänen saapuessaan paikalle tuomari Reuben Atlee on kuitenkin jo kuollut, ja Ray löytää kaapista yli kolme miljoonaa dollaria rahaa, jonka alkuperästä ei ole tietoa. Mistä rahat ovat peräisin? Mitä niille pitäisi tehdä?
Näitä kysymyksiä trillerissä selvitellään. Juoni on melko selkeä eikä henkilöitäkään ole kovin paljoa. Pidin tavasta, jolla hautajaiset ja perheen vähemmän läheiset ihmissuhteet kuvattiin, niin että niihin pystyi samaistumaan tuntematta oloaan kuitenkaan turhan tukalaksi.
Päähenkilö on miellyttävä ja vähän väritön jokamies, jonka mukana tutustutaan Mississippin lisäksi myös lentoharrastukseen ja kasinoihin, jotka viihdyttävät lukijaa. Loppua kohden tahti kiihtyy, mutta itse pidin enemmän leppoisasta alusta kuin lopun käänteistä ja ratkaisuista, ja siksi jälkimaku jäi vähän kitkeräksi ja ontoksi.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti