En viitsi kirjoittaa tästä arvostelua, vaikka elokuva oli ihan hyvä. Enemmän kuin itse elokuvan hyvyyttä alkoi kuitenkin miettiä tosiasioita, joihin teos perustuu. Pistetään tähänkin siten linkit artikkeleihin Mark Zuckerbergistä (The New Yorker) ja Sean Parkerista (Vanity Fair).
Nämä ovat varmaan ne mitä kaikki eniten lukevat eikä niiden perusteella tietenkään voi tietää kaikkea tai "totuutta" kyseisistä henkilöistä, mutta kiinnostavia ne silti ovat. Elokuvaa ja facebookia on pohdittu myös Zadie Smithin artikkelissa Generation Why?
Pohdittavia asioita ovat mm. mikä motivoi kyseisiä henkilöitä? Raha ei tunnu olevan ainakaan Zuckerbergin ensisijainen motiivi. Nähtävästi fiktiota olivat myös elokuvan tyttöystävä tai halu kuulua hienoihin klubeihin.
Kiinnostavaa on myös facebookin ajatus aina mukanakannettavasta identiteetistä vs. nimettömyyden tuoma anarkistisuus. Kaventuuko identiteetti rasti ruutuun menetelmällä? (Lue Zadie Smithin artikkeli.)
Itseeni teki vaikutuksen Parkerin (ei varmaan uusi) ajatus siitä, että teknologia on se mikä muuttaa yhteiskuntia ja maailmaa, ei yritykset tai hallitukset.
Mietityttää myös se, miten yritysmyönteiseltä USA vaikuttaa, kuinka vähäiseksi on lakien kunnioitus mennyt ja millaisia menestyjiä nykyaika tuottaa.
Nämä vain tälleen heittoina ilmaan tällä kertaa ilman tarkempaa ruotimista. Maailma on kiinnostava paikka. :)
torstai 18. marraskuuta 2010
tiistai 26. lokakuuta 2010
Last.fm:n muutokset ja muutkin musiikkipalvelut
En ole käyttänyt Last.fm:ää kovin pitkään, mutta olen ollut ihan maksavana asiakkaana ehkä puolisen vuotta. Nyt palvelut sitten muuttuvat eli 17. marraskuuta alkaen ei voi enää kuunnella omia persoonallisesti laadittuja "radioasemia". Enemmän asiasta voi lukea vaikka sivuston foorumilta.
Tämä on tietysti ikävää, ja erityisen ikävää niille, jotka ovat nähneet vuosikausia vaivaa laatiakseen mieluisia soittolistoja ja vastaavia. Itse en ole projektissani päässyt hirveän pitkälle, joten kestän tämän kyllä. Vuosia sitten käytin Yahoo-radiota, ja sen päättyminen oli itselleni raskaampi kokemus, kun oli sitä omaa radioasemaansa yrittänyt viilata sopivaksi. Tämän jälkeen olen kyllä tajunnut, että ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että jokin nettipalvelu olisi ikuisesti käytettävissä.
Tyhjän päälle ei tietysti tarvitse jäädä kun on olemassa Soptify ja ties mitä muutakin. Yksikään palvelu ei kuitenkaan ole osannut mielestäni täydellisesti yhdistää omien suosikkien kuuntelua ja uusien löytöjen tekemistä optimaalisesti, niin että oma hallinta ja yllätyksellisyys olisivat tasapainossa. (Se Yahoo-radio oli minusta aika hyvä tässä, mutta jääköön tässä nyt tarkemmin selittämättä.)
Eräs tärkeä jako taitaa bisneksien ja lisenssien kannalta olla se, onko kyseessä on-demand palvelu (käyttäjä valitsee itse mitä kuuntelee) vai radio (pakkosyöttöä), ja näiden yhdistäminen taitaa olla ongelmallista.
Musiikkipalvelujen tulevaisuutta on kyllä mielenkiintoista seurata. Spotifykin on toki mennyt siihen suuntaan, että siellä on yhteisöllisiä palveluja, radiota ym. Sehän on koko ajan tuntunut vähän liian hyvältä ollakseen totta. Sekoitustoiminnon algoritmeihin en ole kuitenkaan ollut ainakaan vielä tyytyväinen. Enkä tietenkään siihen, että musiikintekijät eivät tunnu saavan tarpeeksi suuria korvauksia tuotoksistaan.
Musiikkipalvelujen tarjoaminen on kuitenkin varmaan aika kinkkistä puuhaa. Tässä on yksi mielenkiintoinen videohaastattelu, jos ala kiinnostaa. Linkki on poimittu tuolta Last.fm:n foorumilta: imeem Founder Dalton Caldwell’s Talk On The Challenges Facing Music Startups
Ja pistetään nyt linkki tuonne omaan Last.fm-tiliinkin.
Tämä on tietysti ikävää, ja erityisen ikävää niille, jotka ovat nähneet vuosikausia vaivaa laatiakseen mieluisia soittolistoja ja vastaavia. Itse en ole projektissani päässyt hirveän pitkälle, joten kestän tämän kyllä. Vuosia sitten käytin Yahoo-radiota, ja sen päättyminen oli itselleni raskaampi kokemus, kun oli sitä omaa radioasemaansa yrittänyt viilata sopivaksi. Tämän jälkeen olen kyllä tajunnut, että ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että jokin nettipalvelu olisi ikuisesti käytettävissä.
Tyhjän päälle ei tietysti tarvitse jäädä kun on olemassa Soptify ja ties mitä muutakin. Yksikään palvelu ei kuitenkaan ole osannut mielestäni täydellisesti yhdistää omien suosikkien kuuntelua ja uusien löytöjen tekemistä optimaalisesti, niin että oma hallinta ja yllätyksellisyys olisivat tasapainossa. (Se Yahoo-radio oli minusta aika hyvä tässä, mutta jääköön tässä nyt tarkemmin selittämättä.)
Eräs tärkeä jako taitaa bisneksien ja lisenssien kannalta olla se, onko kyseessä on-demand palvelu (käyttäjä valitsee itse mitä kuuntelee) vai radio (pakkosyöttöä), ja näiden yhdistäminen taitaa olla ongelmallista.
Musiikkipalvelujen tulevaisuutta on kyllä mielenkiintoista seurata. Spotifykin on toki mennyt siihen suuntaan, että siellä on yhteisöllisiä palveluja, radiota ym. Sehän on koko ajan tuntunut vähän liian hyvältä ollakseen totta. Sekoitustoiminnon algoritmeihin en ole kuitenkaan ollut ainakaan vielä tyytyväinen. Enkä tietenkään siihen, että musiikintekijät eivät tunnu saavan tarpeeksi suuria korvauksia tuotoksistaan.
Musiikkipalvelujen tarjoaminen on kuitenkin varmaan aika kinkkistä puuhaa. Tässä on yksi mielenkiintoinen videohaastattelu, jos ala kiinnostaa. Linkki on poimittu tuolta Last.fm:n foorumilta: imeem Founder Dalton Caldwell’s Talk On The Challenges Facing Music Startups
Ja pistetään nyt linkki tuonne omaan Last.fm-tiliinkin.
torstai 14. lokakuuta 2010
Kuu (elokuva)
Alkuperäisnimi: Moon (2009)
Ohjaaja: Duncan Jones
Arvio: 3/10
Mikä: scifiä kunnianhimolla ja pienellä budjetilla
Miksi: scifi kiinnostaa
Missä/Mistä: tv (maksukanavat)
Milloin: lokakuu 2010
Sam Bell työskentelee yksinään kuussa energiayhtiön leivissä, ja kolmen vuoden pesti lähenee loppuaan. Hän alkaa kuitenkin epäilemään, että hän ei ehkä olekaan yksin, ja ovatko asiat muutenkaan ihan niin kuin on kerrottu?
Käväistessäni IMDb:ssä huomasin, että tämä elokuva oli hyvin pidetty. Olen hämmästänyt, sillä jopa 3/10 tuntuu minusta melko höveliäältä. Periaatteessa ja hieman liioteltuna tämä on minusta leffa, jossa on yksi idea, yhdet lavasteet ja yksi näyttelijä.
Monet muut kehuivat Sam Rockwellin näyttelijäsuoritusta, mutta minusta hän ylinäytteli, eikä päähenkilö ollut kovin kiinnostava muutenkaan. Usein ajattelin katsovani jotain pienoismalleja, ja mietin että ovatkohan tekijät saaneet kuitenkin käyttää jonkun toisen elokuvan jälkeen samoja lavasteita, kun kuussa oleva tukikohta näytti kuitenkin aika pätevältä. Mutta ei toki ole häpeä tehdä elokuvia rajoitetuilla budjeteilla. Tämä näytti aika paljon joltain opiskelijan lopputyöltä, ja periaattessa kuitenkin kaikki toimi, niin että hyvästä yrityksestä tulee ne omat pisteeni.
Opiskelijatyömäisyyttä ja toisaalta joidenkin ihmisten arvostusta voi selittää myös se, että erilaisista elementeistä tuli paljon mieleen sellaiset scifi-klassikot kuin Solaris, Avaruusseikkailu 2001 ja Blade Runner.
Ohjaaja: Duncan Jones
Arvio: 3/10
Mikä: scifiä kunnianhimolla ja pienellä budjetilla
Miksi: scifi kiinnostaa
Missä/Mistä: tv (maksukanavat)
Milloin: lokakuu 2010
Sam Bell työskentelee yksinään kuussa energiayhtiön leivissä, ja kolmen vuoden pesti lähenee loppuaan. Hän alkaa kuitenkin epäilemään, että hän ei ehkä olekaan yksin, ja ovatko asiat muutenkaan ihan niin kuin on kerrottu?
Käväistessäni IMDb:ssä huomasin, että tämä elokuva oli hyvin pidetty. Olen hämmästänyt, sillä jopa 3/10 tuntuu minusta melko höveliäältä. Periaatteessa ja hieman liioteltuna tämä on minusta leffa, jossa on yksi idea, yhdet lavasteet ja yksi näyttelijä.
Monet muut kehuivat Sam Rockwellin näyttelijäsuoritusta, mutta minusta hän ylinäytteli, eikä päähenkilö ollut kovin kiinnostava muutenkaan. Usein ajattelin katsovani jotain pienoismalleja, ja mietin että ovatkohan tekijät saaneet kuitenkin käyttää jonkun toisen elokuvan jälkeen samoja lavasteita, kun kuussa oleva tukikohta näytti kuitenkin aika pätevältä. Mutta ei toki ole häpeä tehdä elokuvia rajoitetuilla budjeteilla. Tämä näytti aika paljon joltain opiskelijan lopputyöltä, ja periaattessa kuitenkin kaikki toimi, niin että hyvästä yrityksestä tulee ne omat pisteeni.
Opiskelijatyömäisyyttä ja toisaalta joidenkin ihmisten arvostusta voi selittää myös se, että erilaisista elementeistä tuli paljon mieleen sellaiset scifi-klassikot kuin Solaris, Avaruusseikkailu 2001 ja Blade Runner.
torstai 23. syyskuuta 2010
Seitsemäs manner (elokuva)
Alkuperäisnimi: Der siebente Kontinent (1989)
Ohjaaja: Michael Haneke
Arvio: 4/10
Mikä: arvostetun eurooppalaisohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva
Miksi: uskaltautunut vihdoin katsomaan Haneken filmejä, jotka ovat kuulostaneet aika hurjilta (pari katsottu jo ennen tätäkin)
Missä/Mistä: kotona (tullut Teema-kanavalta joskus)
Milloin: syyskuu 2010
Tämä kuuluu selvästi sellaisiin elokuviin, joista ei voi sanoa kovin paljoa spoilaamatta niitä. Alussa kuitenkin tutustumme pikku hiljaa pieneen perheeseen, johon kuuluu isä, äiti ja noin 8-vuotias tytär.
Kaikki alkaa pitkällä ja hitaalla otoksella autosta automaattisessa autopesulassa. Jatko on pitkälti yhtä pitkäpiimäistä: aamiaismuroja ja kengännauhojen sitomista. Toimijoiden kasvoja ei paljon näytetä, joten hahmot jäävät etäisiksi, tarkoituksella. Joitain asioita selviää perheen kirjeistä miehen vanhemmille. Radiosta kuuluu uutisia maailman tapahtumista, jotka vaikuttavat etäisiltä.
Olen saanut Hanekesta sellaisen kuvan, että hän yrittää sanoa jotain yhteiskunnallista elokuvillaan. Tässä vaikuttaa olevan ideana vieraantuminen ja arjen toistuvien tapahtumien tylsyys. Aihe olisi sopinut minusta paremmin lyhytelokuvaan. Tätä oli pitkästyttävää katsoa, enkä kokenut saavani ihmeellisiä ahaa-elämyksiä. Tiedän, että jotkut niitä ovat kuitenkin saaneet, ja arvostan ohjaajan omapäisyyttä. Ehkä kyseessä on siis mestariteos, jota olen vain liian tyhmä ymmärtämään (ainakin tällä hetkellä). Joka tapauksessa selvästi tavanomaisesta poikkeava elokuvakokemus.
Ohjaaja: Michael Haneke
Arvio: 4/10
Mikä: arvostetun eurooppalaisohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva
Miksi: uskaltautunut vihdoin katsomaan Haneken filmejä, jotka ovat kuulostaneet aika hurjilta (pari katsottu jo ennen tätäkin)
Missä/Mistä: kotona (tullut Teema-kanavalta joskus)
Milloin: syyskuu 2010
Tämä kuuluu selvästi sellaisiin elokuviin, joista ei voi sanoa kovin paljoa spoilaamatta niitä. Alussa kuitenkin tutustumme pikku hiljaa pieneen perheeseen, johon kuuluu isä, äiti ja noin 8-vuotias tytär.
Kaikki alkaa pitkällä ja hitaalla otoksella autosta automaattisessa autopesulassa. Jatko on pitkälti yhtä pitkäpiimäistä: aamiaismuroja ja kengännauhojen sitomista. Toimijoiden kasvoja ei paljon näytetä, joten hahmot jäävät etäisiksi, tarkoituksella. Joitain asioita selviää perheen kirjeistä miehen vanhemmille. Radiosta kuuluu uutisia maailman tapahtumista, jotka vaikuttavat etäisiltä.
Olen saanut Hanekesta sellaisen kuvan, että hän yrittää sanoa jotain yhteiskunnallista elokuvillaan. Tässä vaikuttaa olevan ideana vieraantuminen ja arjen toistuvien tapahtumien tylsyys. Aihe olisi sopinut minusta paremmin lyhytelokuvaan. Tätä oli pitkästyttävää katsoa, enkä kokenut saavani ihmeellisiä ahaa-elämyksiä. Tiedän, että jotkut niitä ovat kuitenkin saaneet, ja arvostan ohjaajan omapäisyyttä. Ehkä kyseessä on siis mestariteos, jota olen vain liian tyhmä ymmärtämään (ainakin tällä hetkellä). Joka tapauksessa selvästi tavanomaisesta poikkeava elokuvakokemus.
perjantai 27. elokuuta 2010
Epäilys (elokuva)
Alkuperäisnimi: Eclipse (2010)
Ohjaaja: David Slade
Arvio: 5/10
Mikä: suositun teinivampyyrisarjan kolmas osa elokuvana
Miksi: näitä nyt on päätetty seurata
Missä: elokuvateatteri
Milloin: elokuu 2010
Näin tämän varsin pian kirjan lukemisen jälkeen, ja olen sitä mieltä, että elokuva on parempi. Eri elementit olivat tasapainoisemmassa suhteessa, henkilöistä oli karsittu pahimmat epäilyttävät puolet, ja melodraamaa oli laimennettu montakymmentä prosenttia. Toisaalta tämä muokkaus teki elokuvasta tavanomaisemman romaaniin verrattuna.
Lähellä sijaitsevassa Seattlessa tapahtuu paljon murhia, ja Cullenin perhe päättelee pian vastuussa olevan vampyyrien. Asialle pitää tehdä jotain ennen kuin homma luisuu täysin hallinnasta. Bella tempoilee Edwardin ja Jacobin välillä ja miettii vampyyriksi alkamisen seurauksia. Useiden henkilöiden taustoihin saadaan lisävalaistusta takaumien kautta. Jasper on vampyyreistä paljon esillä ja muistuttaa olemukseltaan etäisesti nuorta Johnny Deppiä. Silmänruokaa on siis naisille tarjolla monelta eri taholta.
Uusi ohjaaja jatkaa aika samanlaisilla linjoilla kuin edellinenkin. Kristen Stewartin Bella on jotenkin tässä vaisumpi kuin viimeksi, kun taas Robert Pattinsonin esittämä Edward, yllättävää kyllä, onnistuu vaikuttamaan melko jalolta unelmakumppanilta. Seksistä pidättäytymisen ilosanomakin kuulostaa ihan luontevalta.
Onnittelen vilpittömästi käsirkirjoittajaa ja ohjaaja siitä, että on onnistuttu melko arveluttavasta ja nolosta materiaalista luomaan ihan kelvollinen ja viihdyttävä yliluonnollinen romanttinen viihdepaketti.
Ohjaaja: David Slade
Arvio: 5/10
Mikä: suositun teinivampyyrisarjan kolmas osa elokuvana
Miksi: näitä nyt on päätetty seurata
Missä: elokuvateatteri
Milloin: elokuu 2010
Näin tämän varsin pian kirjan lukemisen jälkeen, ja olen sitä mieltä, että elokuva on parempi. Eri elementit olivat tasapainoisemmassa suhteessa, henkilöistä oli karsittu pahimmat epäilyttävät puolet, ja melodraamaa oli laimennettu montakymmentä prosenttia. Toisaalta tämä muokkaus teki elokuvasta tavanomaisemman romaaniin verrattuna.
Lähellä sijaitsevassa Seattlessa tapahtuu paljon murhia, ja Cullenin perhe päättelee pian vastuussa olevan vampyyrien. Asialle pitää tehdä jotain ennen kuin homma luisuu täysin hallinnasta. Bella tempoilee Edwardin ja Jacobin välillä ja miettii vampyyriksi alkamisen seurauksia. Useiden henkilöiden taustoihin saadaan lisävalaistusta takaumien kautta. Jasper on vampyyreistä paljon esillä ja muistuttaa olemukseltaan etäisesti nuorta Johnny Deppiä. Silmänruokaa on siis naisille tarjolla monelta eri taholta.
Uusi ohjaaja jatkaa aika samanlaisilla linjoilla kuin edellinenkin. Kristen Stewartin Bella on jotenkin tässä vaisumpi kuin viimeksi, kun taas Robert Pattinsonin esittämä Edward, yllättävää kyllä, onnistuu vaikuttamaan melko jalolta unelmakumppanilta. Seksistä pidättäytymisen ilosanomakin kuulostaa ihan luontevalta.
Onnittelen vilpittömästi käsirkirjoittajaa ja ohjaaja siitä, että on onnistuttu melko arveluttavasta ja nolosta materiaalista luomaan ihan kelvollinen ja viihdyttävä yliluonnollinen romanttinen viihdepaketti.
tiistai 24. elokuuta 2010
Big Brother 2010 alkaa tänään!
Vastoin parempaa ymmärrystäni olen taas jostain syystä tilannut itselleni tämän vuoden BB-kauden nettiversion. Harkitsin kyllä asiaa aika kauan, mutta tein päätöksen lähinnä siksi, että todennäköisesti syksy menee lähinnä joutenolon merkeissä ja kotona puuhaillessa, minkä taustalle BB sopii pitämää seuraa. Jos olisin kokopäivätöissä tai vastaavaa, olisin jättänyt tämän kauden suosiolla väliin.
Hinnoittelun takia on järkevintä tilata heti koko kausi, sillä pienet pätkät tulevat turhan kalliiksi. Alku on aina kiinnostavin, ja jos loppukausi jää seuraamatta (niin kuin joskus on käynyt), niin olkoon. Otan sen riskin. Ja yritän pitää myös sen lupauksen itselleni, että en jätä mitään muuta hauskaa tekemättä BB:n takia.
Pidän konseptista ja akvaarioelämän seuraamisesta, tällaisena juttu alkaa vain olla turhan kulunut. Pitäisi kehittää jotain kokonaan uutta. Huomaan, että se asia, mikä minua eniten kiinnostaa, on netin keskustelupalstoilla ohjelmasta keskustelu ja kinaaminen.
Viime vuoden toteutus oli aika huono. Tehtäviä ei oltu mietitty tarpeeksi tarkkaan ja loppuun asti, tv:n koosteisiin ei usein valikoitunut ollenkaan ne hetket, jotka minua sykähdyttivät eniten (tarkoitan lähinnä varmaan eri kohtia, joissa Esa A hoivasi muita asukkaita: pesi ja kuivasi hytiseviä ihmisiä pihasuihkun jälkeen ja poisti lasinsiruja Danan jalasta). Hyvät asukkaat pelastivat kauden 2009. Tekijät tuntuivat keskittyvän voiton maksimointiin ja huomion hakemiseen mahdollisimman skandalööseillä jutuilla (lue: seksillä).
En oikeastaan edes tiedä, mitä toivoisin tältä kaudelta. No, tietysti varmaan mieluisia asukkaita ja kivoja tehtäviä. Kuitenkin olen aika kyllästynyt katsomaan kännijuhlia, pullonpyöritystä, yhteislauluja ja sänkypuuhia. Kaikki ne jaksoivat jossain vaiheessa kiinnostaa. Erityisen kyllästynyt olen joulujuhliin ja Suomen esittelemiseen vierailijoille. En oikeastaan enää edes vimmaisesti odota, että taloon ilmestyisi joku "unelma-asukas", sillä viime vuoden Esa A vastaisi toiveitani sen verran riittävästi, että tämäkin toteutui jo.
Voisin jättää kauden väliin melko helposti. Mutta tässä sitä taas odotellaan uusia asukkaita ja uutta taloa. Ja erityisesti niitä kiivaita nettikeskusteluja. :D
Hinnoittelun takia on järkevintä tilata heti koko kausi, sillä pienet pätkät tulevat turhan kalliiksi. Alku on aina kiinnostavin, ja jos loppukausi jää seuraamatta (niin kuin joskus on käynyt), niin olkoon. Otan sen riskin. Ja yritän pitää myös sen lupauksen itselleni, että en jätä mitään muuta hauskaa tekemättä BB:n takia.
Pidän konseptista ja akvaarioelämän seuraamisesta, tällaisena juttu alkaa vain olla turhan kulunut. Pitäisi kehittää jotain kokonaan uutta. Huomaan, että se asia, mikä minua eniten kiinnostaa, on netin keskustelupalstoilla ohjelmasta keskustelu ja kinaaminen.
Viime vuoden toteutus oli aika huono. Tehtäviä ei oltu mietitty tarpeeksi tarkkaan ja loppuun asti, tv:n koosteisiin ei usein valikoitunut ollenkaan ne hetket, jotka minua sykähdyttivät eniten (tarkoitan lähinnä varmaan eri kohtia, joissa Esa A hoivasi muita asukkaita: pesi ja kuivasi hytiseviä ihmisiä pihasuihkun jälkeen ja poisti lasinsiruja Danan jalasta). Hyvät asukkaat pelastivat kauden 2009. Tekijät tuntuivat keskittyvän voiton maksimointiin ja huomion hakemiseen mahdollisimman skandalööseillä jutuilla (lue: seksillä).
En oikeastaan edes tiedä, mitä toivoisin tältä kaudelta. No, tietysti varmaan mieluisia asukkaita ja kivoja tehtäviä. Kuitenkin olen aika kyllästynyt katsomaan kännijuhlia, pullonpyöritystä, yhteislauluja ja sänkypuuhia. Kaikki ne jaksoivat jossain vaiheessa kiinnostaa. Erityisen kyllästynyt olen joulujuhliin ja Suomen esittelemiseen vierailijoille. En oikeastaan enää edes vimmaisesti odota, että taloon ilmestyisi joku "unelma-asukas", sillä viime vuoden Esa A vastaisi toiveitani sen verran riittävästi, että tämäkin toteutui jo.
Voisin jättää kauden väliin melko helposti. Mutta tässä sitä taas odotellaan uusia asukkaita ja uutta taloa. Ja erityisesti niitä kiivaita nettikeskusteluja. :D
Eclipse (kirja)
Alkuperäisnimi: Eclipse (2007)
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Lukukieli: englanti
Arvio: 4/10
Mikä: kolmas osa romanttiseen vampyyrisarjaan
Miksi: aion lukea sarjan läpi
Milloin: elokuu 2010
Tämä on ensimmäinen kerta kun luen tämän sarjan kirjan ennen kuin olen nähnyt elokuvaa (nippa nappa), että se tiedoksi kerrottakoon.
Johtotähtenä on kirjailijalla ollut tällä kertaa Humiseva harju, mikä selkeästi kerrotaan. Keskeistä on kolmiodraama vampyyripoika Edwardin, ihmissudeksi muuntautuvan Jacobin ja tavallisen ihmistytön, Bellan välillä.
Kirja on tavattoman pitkä sisältöönsä nähden. Suunnilleen puolessa välissä alkaa kyllästyttää, sitten kuvittelee, että nyt alkaa tapahtua jotain jännittävää, mutta tulossa onkin ylikierroksilla pyörivää tunnemössöä ja suhdedraamaa ennen lopun jännitysmomentteja. Epilogi on ihan tyylikäs.
Humisevan harjun puolelle lipsutaan välillä vähän liikaakin kolmiodraaman kiemuroissa, ja lukija alkaa miettiä, että hetkinen, mitä kirjaa tässä oikein ollaankaan lukemassa? Toisaalta taas annan arvoa tavalle, kuinka inhottaviksi hahmot on kehdattu kirjoittaa. Humiseva harjuhan on tosi negatiivinen ja vihaa täynnä oleva kirja (tätä mieltä on Edwardkin), ja Eclipse lienee myös sarjan mustin osa, kuten nimestäkin voi jo päätellä.
Minusta Meyer ei ole mitenkään toivoton kirjailija, vaan todennäköisesti aika hyvä tarinankertoja. Tässä ongelmia on tapahtumien liiallinen ennakoiminen ja itsestäänselvyyksien suoraan sanominen. Ei olisi tarvinnut. Tiivistäminen olisi tehnyt terää.
Henkilöissä ärsyttää se, että Jacob on toisen kirjan mukavasta tyypistä muuttunut melko hirveäksi, ja Edward jonkinlaiseksi omahyväiseksi pyhimykseksi. Hän taitaa kuitenkin loppujen lopuksi edustaa moraalista ihannetta näissä kirjoissa (vaikka onkin kontrolloiva draamakuningas). Asetelmasta tulee siis melko tavanomainen verrattuna edelliseen osaan.
Bella jatkaa itsekkäällä, läheisriippuvalla ja holtittomalla linjallaan, mikä ei kyllä tee hänestä välttämättä samanlaista kuin vanhanaikaiset sankarittaret, jotka yleensä kai olivat moraalisen kontrollin ylläpitäjiä.
Runsas läheisyys on tässä osassa muuttunut tukalaksi. Epäilyttäviä, mutta melko perinteisiä, väkisinlähentymisiä tapahtuu. Ja vaikka ymmärrän, että Bella on vain heikko ihminen superotusten rinnalla, se määrä, jolla häntä kanniskellaan ympäriinsä koko ajan, pistää miettimään, että henkilöstä olisi voinut alun perin tehdä jotenkin liikuntavammaisen, ja kehitellä siitä jotain mielenkiintoista.
Jos haluaa kunnolla möyriä melodramaattisissa tunteissa, niin tässä niitä piisaa perusteellisesti ja saavikaupalla. Ei siis mitenkään toivoton tekele, mutta tietyistä ansioistaan huolimatta melko puutteellinen.
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Lukukieli: englanti
Arvio: 4/10
Mikä: kolmas osa romanttiseen vampyyrisarjaan
Miksi: aion lukea sarjan läpi
Milloin: elokuu 2010
Tämä on ensimmäinen kerta kun luen tämän sarjan kirjan ennen kuin olen nähnyt elokuvaa (nippa nappa), että se tiedoksi kerrottakoon.
Johtotähtenä on kirjailijalla ollut tällä kertaa Humiseva harju, mikä selkeästi kerrotaan. Keskeistä on kolmiodraama vampyyripoika Edwardin, ihmissudeksi muuntautuvan Jacobin ja tavallisen ihmistytön, Bellan välillä.
Kirja on tavattoman pitkä sisältöönsä nähden. Suunnilleen puolessa välissä alkaa kyllästyttää, sitten kuvittelee, että nyt alkaa tapahtua jotain jännittävää, mutta tulossa onkin ylikierroksilla pyörivää tunnemössöä ja suhdedraamaa ennen lopun jännitysmomentteja. Epilogi on ihan tyylikäs.
Humisevan harjun puolelle lipsutaan välillä vähän liikaakin kolmiodraaman kiemuroissa, ja lukija alkaa miettiä, että hetkinen, mitä kirjaa tässä oikein ollaankaan lukemassa? Toisaalta taas annan arvoa tavalle, kuinka inhottaviksi hahmot on kehdattu kirjoittaa. Humiseva harjuhan on tosi negatiivinen ja vihaa täynnä oleva kirja (tätä mieltä on Edwardkin), ja Eclipse lienee myös sarjan mustin osa, kuten nimestäkin voi jo päätellä.
Minusta Meyer ei ole mitenkään toivoton kirjailija, vaan todennäköisesti aika hyvä tarinankertoja. Tässä ongelmia on tapahtumien liiallinen ennakoiminen ja itsestäänselvyyksien suoraan sanominen. Ei olisi tarvinnut. Tiivistäminen olisi tehnyt terää.
Henkilöissä ärsyttää se, että Jacob on toisen kirjan mukavasta tyypistä muuttunut melko hirveäksi, ja Edward jonkinlaiseksi omahyväiseksi pyhimykseksi. Hän taitaa kuitenkin loppujen lopuksi edustaa moraalista ihannetta näissä kirjoissa (vaikka onkin kontrolloiva draamakuningas). Asetelmasta tulee siis melko tavanomainen verrattuna edelliseen osaan.
Bella jatkaa itsekkäällä, läheisriippuvalla ja holtittomalla linjallaan, mikä ei kyllä tee hänestä välttämättä samanlaista kuin vanhanaikaiset sankarittaret, jotka yleensä kai olivat moraalisen kontrollin ylläpitäjiä.
Runsas läheisyys on tässä osassa muuttunut tukalaksi. Epäilyttäviä, mutta melko perinteisiä, väkisinlähentymisiä tapahtuu. Ja vaikka ymmärrän, että Bella on vain heikko ihminen superotusten rinnalla, se määrä, jolla häntä kanniskellaan ympäriinsä koko ajan, pistää miettimään, että henkilöstä olisi voinut alun perin tehdä jotenkin liikuntavammaisen, ja kehitellä siitä jotain mielenkiintoista.
Jos haluaa kunnolla möyriä melodramaattisissa tunteissa, niin tässä niitä piisaa perusteellisesti ja saavikaupalla. Ei siis mitenkään toivoton tekele, mutta tietyistä ansioistaan huolimatta melko puutteellinen.
torstai 5. elokuuta 2010
Splice (elokuva)
Alkuperäisnimi: Splice (2009)
Ohjaaja: Vincenzo Natali
Arvio: 8/10
Mikä: kauhudraama
Miksi: hyvät näyttelijät saivat kiinnostumaan
Missä: elokuvateatteri
Milloin: elokuu 2010
Clive (Adrien Brody) ja Elsa (Sarah Polley) ovat lääketieteen palveluksessa työskentelevä tutkijapariskunta, joka yhdistelee eri eläinten geenejä saadakseen aikaan uusia elämänmuotoja ja parempia lääkeaineita. Kokeilut menevät yli eettisten säännösten ja kohta on käsissä Frankensteinin hirviön uudenlainen muunnos. Kuinka siihen pitäisi suhtautua ja miten sen kanssa pitäisi toimia?
Tämä haisee etukäteen b-luokan kauhuhalpikselta, joka on jostain kumman syystä eksynyt teatterilevitykseen. Elokuva on kuitenkin positiivinen yllätys ja hyvin käsikirjoitettu tieteiselokuva. Ulkoasu ei ole yhtä siloiteltu kuin Hollywood-spektaakkeleissa, mutta erikoisefektit toimivat hyvin ja pääosien esittäjät ovat upeita. Clive ja Elsa vaikuttavat oikeilta ihmisiltä ja hybridihirviö on kiehtova, outo ja tarpeeksi inhimillinen.
Tarina on pitkälle ihan henkilövetoinen draama, ja ainoa moitittava asia onkin kauhun ja draaman vähän epätasapainoinen yhteensovittaminen; loppupuolella sorrutaan turhan paljon kliseiden pariin. Lopputulos jää kuitenkin reippaasti positiiviselle.
Ohjaaja: Vincenzo Natali
Arvio: 8/10
Mikä: kauhudraama
Miksi: hyvät näyttelijät saivat kiinnostumaan
Missä: elokuvateatteri
Milloin: elokuu 2010
Clive (Adrien Brody) ja Elsa (Sarah Polley) ovat lääketieteen palveluksessa työskentelevä tutkijapariskunta, joka yhdistelee eri eläinten geenejä saadakseen aikaan uusia elämänmuotoja ja parempia lääkeaineita. Kokeilut menevät yli eettisten säännösten ja kohta on käsissä Frankensteinin hirviön uudenlainen muunnos. Kuinka siihen pitäisi suhtautua ja miten sen kanssa pitäisi toimia?
Tämä haisee etukäteen b-luokan kauhuhalpikselta, joka on jostain kumman syystä eksynyt teatterilevitykseen. Elokuva on kuitenkin positiivinen yllätys ja hyvin käsikirjoitettu tieteiselokuva. Ulkoasu ei ole yhtä siloiteltu kuin Hollywood-spektaakkeleissa, mutta erikoisefektit toimivat hyvin ja pääosien esittäjät ovat upeita. Clive ja Elsa vaikuttavat oikeilta ihmisiltä ja hybridihirviö on kiehtova, outo ja tarpeeksi inhimillinen.
Tarina on pitkälle ihan henkilövetoinen draama, ja ainoa moitittava asia onkin kauhun ja draaman vähän epätasapainoinen yhteensovittaminen; loppupuolella sorrutaan turhan paljon kliseiden pariin. Lopputulos jää kuitenkin reippaasti positiiviselle.
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Inception (elokuva)
Alkuperäisnimi: Inception (2010)
Ohjaaja: Christopher Nolan
Arvio: 8/10
Mikä: labyrinttimainen tulevaisuusjännäri unien maailmassa
Miksi: kuulosti mielenkiintoiselta
Missä (olosuhteet): elokuvateatteri
Milloin: heinäkuu 2010
Tulevaisuudessa on kehitetty keino onkia salaisuuksia ihmisten mielistä unien avulla. Mahdollisesti tällaisissa yhdessä uneksituissa unissa voidaan myös istuttaa uusia ajatuksia ihmisten aivoihin. Cobb (Leonardo DiCaprio) on alan huippuosaajia yhdessä tiiminsä kanssa. Liikemaailma on kiinnostunut hyödyntämään hänen taitojaan.
Christopher Nolan alkaa olla todella arvostettu ohjaaja, jota on verrattu jo Stanley Kubrickiin. Tämä elokuva onkin taitavasti rakennettu ja aivoja kutkutteleva pähkinä, jossa juoni kulkee pikajunan vauhdilla todellisuuden ja unen eri tasoilla. Monelle katsojalle tulee varmaan halu nähdä elokuva vielä uudestaan pysyäkseen kaikissa yksityiskohdissa perässä.
Varsinkin miespuoliset hahmot ovat uskottavia, ja näyttelijät tekevät hyvää työtä. Syvyyssuuntaankin voi henkilöitä ja ajatuksia jatkaa omassa päässään annettujen vihjeiden varassa. Silti tässä ei ole oikein mitään, mihin jäisin koukkuun tunnetasolla, ja yleisilme on jotenkin harmaan ja vakavan liikemiesmäinen.
Jäänee yleiseksi kestosuosikisi roikkumaan tämän vuoden leffatarjonnasta.
Ohjaaja: Christopher Nolan
Arvio: 8/10
Mikä: labyrinttimainen tulevaisuusjännäri unien maailmassa
Miksi: kuulosti mielenkiintoiselta
Missä (olosuhteet): elokuvateatteri
Milloin: heinäkuu 2010
Tulevaisuudessa on kehitetty keino onkia salaisuuksia ihmisten mielistä unien avulla. Mahdollisesti tällaisissa yhdessä uneksituissa unissa voidaan myös istuttaa uusia ajatuksia ihmisten aivoihin. Cobb (Leonardo DiCaprio) on alan huippuosaajia yhdessä tiiminsä kanssa. Liikemaailma on kiinnostunut hyödyntämään hänen taitojaan.
Christopher Nolan alkaa olla todella arvostettu ohjaaja, jota on verrattu jo Stanley Kubrickiin. Tämä elokuva onkin taitavasti rakennettu ja aivoja kutkutteleva pähkinä, jossa juoni kulkee pikajunan vauhdilla todellisuuden ja unen eri tasoilla. Monelle katsojalle tulee varmaan halu nähdä elokuva vielä uudestaan pysyäkseen kaikissa yksityiskohdissa perässä.
Varsinkin miespuoliset hahmot ovat uskottavia, ja näyttelijät tekevät hyvää työtä. Syvyyssuuntaankin voi henkilöitä ja ajatuksia jatkaa omassa päässään annettujen vihjeiden varassa. Silti tässä ei ole oikein mitään, mihin jäisin koukkuun tunnetasolla, ja yleisilme on jotenkin harmaan ja vakavan liikemiesmäinen.
Jäänee yleiseksi kestosuosikisi roikkumaan tämän vuoden leffatarjonnasta.
lauantai 31. heinäkuuta 2010
New Moon (kirja)
Alkuperäisnimi: New Moon (2006)
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Lukukieli: englanti
Arvio: 5/10
Mikä: toinen osa romanttiseen vampyyrisarjaan
Miksi: aion lukea sarjan läpi
Milloin: heinäkuu 2010
Tuiki tavallinen Bella on onnellinen vampyyripoikaystävänsä kanssa - ainakin hetken, mutta ikävät tosiasiat, kuten ikääntyminen, väijyvät nurkan takana. Edwardin mielestä juttu ei toimi, joten hän päättää poistua takavasemmalle. Tyhjää tilaa saapuu täyttämään mutkattoman iloinen Jacob, jolla on hänelläkin omat pimeät puolensa.
Elokuvan ensin nähneenä sanoisin, että tässä ei ollut paljoakaan uutta siihen verrattuna. Filmatisointi oli onnistunut. New Moon on minusta parempi kuin sarjan ensimmäinen osa, ärsyttävyyksiä on selvästi vähemmän ja suurin osa niistä liittyi jaksoihin, joissa Edward on mukana, joten vampyyrikomistuksen pitkällinen poissaolo paransi teoksen laatua. Vika ei ehkä sinänsä ole Edwardin hahmossa, mutta jotenkin kummallinen - epäuskottava tai epämiellyttävä - pääparin suhde on yhä.
Tässä osassa on viittauksia Romeoon ja Juliaan aika hauskalla tavalla, paitsi ilkeästi ajatellen voisi sanoa, että tätäkin perusdraamaa vesitetään yhtä perusteellisesti kuin vampyyrimyyttiäkin. Arvatkaa vaan, kuoleeko pääpari romaanin lopussa?
Mukavaa on se, että juonen parissa ja tarinan maisemissa viihtyy suurimman osan aikaa. Huonoa on kirjan tapahtumia motivoivan päätarinan epäuskottavuus. Teiniä on lienee elämän arvon vähättely ja rakkauden, sekä muiden tunteiden, ehdottomuus.
Ja sitten jonkinlainen SPOILERIVAROITUS, jos ei halua tietää liikaa teoksen sisällöstä, vaikka mitään tarkkoja juoniselostuksia ei tulekaan.
En koe kirjaa suurena pihtaamisen ylistyksenä. Bella on vaaroja ja intohimoja väistämätön, itsekeskeinen nuori neito, joka ei tuo mieleen mallimormonia. Käsittämätöntä silti on, kuinka helposti mm. koulu- ja kotityöt sujuvat tuosta vaan, ja itsetuntoon ei tunnu vaikuttavan poikien ihastukset, tai juuri mikään muukaan. Minua häiritsee jonkinlainen kuilu Bellan minän ja ulkoisten tapahtumien välillä. Paitsi tietenkin onnellisuustaso on tasan tarkkaan riippuvainen yliluonnollisista namupojista!
Jacob on tosiaan sympaattinen, ainakin ennen muodonmuutosta. Bellan ja Jacobin suhde on aika kiinnostava. Harvoin sankarittarella on tällainen erittäin miellyttävä, väärä mies roikkumassa jaloissa. Tästä voisi hyvin kehittyä mainio suhde. Arveluttavaa on lähinnä se, kuinka Bella käyttää nuorukaista hyväkseen varsin itsekkäästi, vaikka asetelman rehellinen tunnustaminen tekee siitä vähemmän väärää. Joka tapauksessa tämä heiluminen ystävyyden ja rakkauden välillä ei minusta tunnu ollenkaan kuluneelta jutulta.
Jossain kirjailija minusta sanoi, että fantasiaelementit ovat vain mausteita tässä keitoksessa, jossa kerrotaan nuorten elämästä. Jos yrittää kuoria ylipitkät hampaat ja vastaavat pois, näen Bellalla lähinnä huonoja romanttisia vaihtoehtoja. Edward on uskonnollinen fanaatikko, joka ei kohtele rakastaan tasavertaisena. Jacob on varmaan sitten jonkinlainen ylimachoileva jenginuori. Kumpikin mies on mahdollisesti väkivaltainen ja hengenvaarallinen. En suosittelisi kumppaniksi kumpaakaan.
Ajatus siitä, että kun on rakastunut, logiikka lentää ulos ikkunasta, ja sillä mitä rakastettu tekee, ei ole mitään väliä, on minusta aika epätosi, mutta ehkä sen voi tässä hyväksyä nuoruuteen kuuluvana. Aika hauskaa on fyysisen läheisyyden runsaus, vaikka seksiä ei olekaan.
Ensimmäisessä kirjassa hyvää oli lopun koko ajan nouseva tunnelma, tällä kertaa tulee jonkinlainen loppujäähdyttelyjakso, jossa täysin epäuskottavana yksityiskohtana Bella kieltäytyy menemästä Edwardin kanssa naimisiin, vaikka on valmis ihan mihin muuhun tahansa. No, eiköhän tästä kuulla lisää sitten seuraavassa osassa.
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Lukukieli: englanti
Arvio: 5/10
Mikä: toinen osa romanttiseen vampyyrisarjaan
Miksi: aion lukea sarjan läpi
Milloin: heinäkuu 2010
Tuiki tavallinen Bella on onnellinen vampyyripoikaystävänsä kanssa - ainakin hetken, mutta ikävät tosiasiat, kuten ikääntyminen, väijyvät nurkan takana. Edwardin mielestä juttu ei toimi, joten hän päättää poistua takavasemmalle. Tyhjää tilaa saapuu täyttämään mutkattoman iloinen Jacob, jolla on hänelläkin omat pimeät puolensa.
Elokuvan ensin nähneenä sanoisin, että tässä ei ollut paljoakaan uutta siihen verrattuna. Filmatisointi oli onnistunut. New Moon on minusta parempi kuin sarjan ensimmäinen osa, ärsyttävyyksiä on selvästi vähemmän ja suurin osa niistä liittyi jaksoihin, joissa Edward on mukana, joten vampyyrikomistuksen pitkällinen poissaolo paransi teoksen laatua. Vika ei ehkä sinänsä ole Edwardin hahmossa, mutta jotenkin kummallinen - epäuskottava tai epämiellyttävä - pääparin suhde on yhä.
Tässä osassa on viittauksia Romeoon ja Juliaan aika hauskalla tavalla, paitsi ilkeästi ajatellen voisi sanoa, että tätäkin perusdraamaa vesitetään yhtä perusteellisesti kuin vampyyrimyyttiäkin. Arvatkaa vaan, kuoleeko pääpari romaanin lopussa?
Mukavaa on se, että juonen parissa ja tarinan maisemissa viihtyy suurimman osan aikaa. Huonoa on kirjan tapahtumia motivoivan päätarinan epäuskottavuus. Teiniä on lienee elämän arvon vähättely ja rakkauden, sekä muiden tunteiden, ehdottomuus.
Ja sitten jonkinlainen SPOILERIVAROITUS, jos ei halua tietää liikaa teoksen sisällöstä, vaikka mitään tarkkoja juoniselostuksia ei tulekaan.
En koe kirjaa suurena pihtaamisen ylistyksenä. Bella on vaaroja ja intohimoja väistämätön, itsekeskeinen nuori neito, joka ei tuo mieleen mallimormonia. Käsittämätöntä silti on, kuinka helposti mm. koulu- ja kotityöt sujuvat tuosta vaan, ja itsetuntoon ei tunnu vaikuttavan poikien ihastukset, tai juuri mikään muukaan. Minua häiritsee jonkinlainen kuilu Bellan minän ja ulkoisten tapahtumien välillä. Paitsi tietenkin onnellisuustaso on tasan tarkkaan riippuvainen yliluonnollisista namupojista!
Jacob on tosiaan sympaattinen, ainakin ennen muodonmuutosta. Bellan ja Jacobin suhde on aika kiinnostava. Harvoin sankarittarella on tällainen erittäin miellyttävä, väärä mies roikkumassa jaloissa. Tästä voisi hyvin kehittyä mainio suhde. Arveluttavaa on lähinnä se, kuinka Bella käyttää nuorukaista hyväkseen varsin itsekkäästi, vaikka asetelman rehellinen tunnustaminen tekee siitä vähemmän väärää. Joka tapauksessa tämä heiluminen ystävyyden ja rakkauden välillä ei minusta tunnu ollenkaan kuluneelta jutulta.
Jossain kirjailija minusta sanoi, että fantasiaelementit ovat vain mausteita tässä keitoksessa, jossa kerrotaan nuorten elämästä. Jos yrittää kuoria ylipitkät hampaat ja vastaavat pois, näen Bellalla lähinnä huonoja romanttisia vaihtoehtoja. Edward on uskonnollinen fanaatikko, joka ei kohtele rakastaan tasavertaisena. Jacob on varmaan sitten jonkinlainen ylimachoileva jenginuori. Kumpikin mies on mahdollisesti väkivaltainen ja hengenvaarallinen. En suosittelisi kumppaniksi kumpaakaan.
Ajatus siitä, että kun on rakastunut, logiikka lentää ulos ikkunasta, ja sillä mitä rakastettu tekee, ei ole mitään väliä, on minusta aika epätosi, mutta ehkä sen voi tässä hyväksyä nuoruuteen kuuluvana. Aika hauskaa on fyysisen läheisyyden runsaus, vaikka seksiä ei olekaan.
Ensimmäisessä kirjassa hyvää oli lopun koko ajan nouseva tunnelma, tällä kertaa tulee jonkinlainen loppujäähdyttelyjakso, jossa täysin epäuskottavana yksityiskohtana Bella kieltäytyy menemästä Edwardin kanssa naimisiin, vaikka on valmis ihan mihin muuhun tahansa. No, eiköhän tästä kuulla lisää sitten seuraavassa osassa.
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Jalkapallon mm-kisat 2010
Vähän jälkipuintia näistä kisoista, joita katsoin kyllä tiiviisti, vaikka en ole jaksanut täällä vielä aiemmin kommentoida.
Espanja tietysti voitti ja ihan ansaitusti. Itse en tähän etukäteen uskonut, sillä voittoon tarvitaan taidon lisäksi myös tuuria, ja kuvittelin, että näin hyvä munkki ei käy Espanjalle uudestaan näin pian Euroopan mestaruuden jälkeen. Aina on piristävää saada uusi voittajamaa entisten rinnalle.
Erityisesti ilahdutti se, että Diego Forlan valittiin parhaaksi pelaajaksi, vaikka hän ei pelannutkaan kummassakaan finaalijoukkueessa. Uruguay kuului omiin suosikkeihini kisoissa. Samoin kuin Ghana. Kisojen parhaita pelejä oli mielestäni Uryguay - Ghana, jossa riitti draamaa ja huikeita tilanteita. Pidin myös mm. Norsunluurannikosta ja Japanista.
Huomasin, että minusta oli hauska seurata joukkueita vähän eksoottisemmista maista, joita ei normaalisti näe, vaikka luonnollista olisi tietysti kannattaa omaa maanosaansa. Ranskan maajoukkue oli todellinen pelleryhmä, ja käsittämätöntä on, miten Englanti kuvittelee aina olevansa paras. Tai itse asiassa, minua ihmetytti se, kuinka monet uskoivat Englantiin ennen kisoja, ottaen huomioon, että joukkue oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Mokaus- ja loukkaantumisalttiilla puolustajilla ja ei-niin-kauhean-hyvillä hyökkääjillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Hidastuskuvat olivat kerrassaan hienoja, ja onneksi Vuvuzelat saatiin säädettyä hieman hiljaisemmalle, niin etteivät kuulo ja hermot lähteneet kokonaan eläkkeelle. YLE:n kommentaattorit olivat hyviä, ja erityiskiitos aina innostuneelle ja asiantuntevalle Martti Kuuselalle. Minäkin aloin tarkkailemaan enemmän puolustuslinjoja.
Mitä tulee tuomarivirheisiin, niin pidin tuomarointia yleisesti ottaen ihan hyvänä. Sääntömuutoksia ja teknisiä apuvälineitä kuitenkin kaivattaisiin. Yleinen mielipidekin näyttää nyt kääntyneen niiden puolelle, joten jotain tarttis tehdä ennen seuraavia suurkisoja. En usko, että pienet muutokset pilaisivat peliä, ja eihän kameravalvontoja tai vastaavia tarvitsisi vaatia miltään paikallispeleiltä.
Joka tapauksessa hienot kisat. Afrikan ja Suomen parantuvia sijoituksia odotellaan yhä.
Espanja tietysti voitti ja ihan ansaitusti. Itse en tähän etukäteen uskonut, sillä voittoon tarvitaan taidon lisäksi myös tuuria, ja kuvittelin, että näin hyvä munkki ei käy Espanjalle uudestaan näin pian Euroopan mestaruuden jälkeen. Aina on piristävää saada uusi voittajamaa entisten rinnalle.
Erityisesti ilahdutti se, että Diego Forlan valittiin parhaaksi pelaajaksi, vaikka hän ei pelannutkaan kummassakaan finaalijoukkueessa. Uruguay kuului omiin suosikkeihini kisoissa. Samoin kuin Ghana. Kisojen parhaita pelejä oli mielestäni Uryguay - Ghana, jossa riitti draamaa ja huikeita tilanteita. Pidin myös mm. Norsunluurannikosta ja Japanista.
Huomasin, että minusta oli hauska seurata joukkueita vähän eksoottisemmista maista, joita ei normaalisti näe, vaikka luonnollista olisi tietysti kannattaa omaa maanosaansa. Ranskan maajoukkue oli todellinen pelleryhmä, ja käsittämätöntä on, miten Englanti kuvittelee aina olevansa paras. Tai itse asiassa, minua ihmetytti se, kuinka monet uskoivat Englantiin ennen kisoja, ottaen huomioon, että joukkue oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Mokaus- ja loukkaantumisalttiilla puolustajilla ja ei-niin-kauhean-hyvillä hyökkääjillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Hidastuskuvat olivat kerrassaan hienoja, ja onneksi Vuvuzelat saatiin säädettyä hieman hiljaisemmalle, niin etteivät kuulo ja hermot lähteneet kokonaan eläkkeelle. YLE:n kommentaattorit olivat hyviä, ja erityiskiitos aina innostuneelle ja asiantuntevalle Martti Kuuselalle. Minäkin aloin tarkkailemaan enemmän puolustuslinjoja.
Mitä tulee tuomarivirheisiin, niin pidin tuomarointia yleisesti ottaen ihan hyvänä. Sääntömuutoksia ja teknisiä apuvälineitä kuitenkin kaivattaisiin. Yleinen mielipidekin näyttää nyt kääntyneen niiden puolelle, joten jotain tarttis tehdä ennen seuraavia suurkisoja. En usko, että pienet muutokset pilaisivat peliä, ja eihän kameravalvontoja tai vastaavia tarvitsisi vaatia miltään paikallispeleiltä.
Joka tapauksessa hienot kisat. Afrikan ja Suomen parantuvia sijoituksia odotellaan yhä.
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
Prince of Persia (elokuva)
Alkuperäisnimi: Prince of Persia: The Sands of Time (2010)
Ohjaaja: Mike Newell
Arvio: 7/10
Mikä: perinteinen toimintaseikkailu eksoottisesa ympäristössä
Miksi: leffaliput piti käyttää
Missä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: kesäkuu 2010
Tietokonepeleihin perustuvat elokuvat eivät yleensä ole olleet kovin hyviä, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Tässä on varmaan tähdätty samantapaiseen tuotteeseen kuin menestyneessä merirosvoseikkailusarjassa Pirates of the Caribean. Mukana on kokenut ohjaaja Mike Newell, ja tuotantopuolella ohjia pitelevät Disney ja Bruckheimer.
Jake Gyllenhaal esittää köyhistä oloista adoptoitua prinssiä. Valtakunnan huippupaikoilla on tietysti tarjontaa ulkoisista ja sisäisitä vihollisista. Kannattaako Alamutin pyhään kaupunkiin hyökätä? Ja mitä pitäisi tehdä salaperäiselle tikarille, jota vartioi kaunis Gemma Artertonin esittämä prinsessa?
Kaikki perinteiset seikkailuainekset löytyvät. Tämä ei ole yhtä persoonallinen tai hauska kuin jo mainitut merirosvoseikkailut (persoonallisella tarkoitetaan tietysti Deppin hahmoa), mutta sekoitussuhde on hyvä. Pidin kovasti päähenkilöstä, joka vanhanaikaisella tavalla rehti, reilu ja komea, ja josta luulen kaikkien muidenkin pitävän ikään tai sukupuoleen katsomatta. Rakkautta ja taisteluja oli sopivasti eikä tästä jäänyt ilkeää ja kyynistä jälkifiilistä.
Sanotaan vielä näin, että ne ainekset, jotka yleensä tällaisissa leffoissa päräyttävät kökköysmittarin punaiselle (eli huumori, rakkaus ja erikoisefektit), saivat kökköysviisarin vain hieman värähtämään, lähinnä loppupuolen tehostevyöryissä. Laatunäyttelijät toivat laatua, ja kiipeilyjen ja hyppelyiden voi hyvin kuvitella olla lähtöisin pelimaailmoista. Onnistunut kokonaisuus.
Ohjaaja: Mike Newell
Arvio: 7/10
Mikä: perinteinen toimintaseikkailu eksoottisesa ympäristössä
Miksi: leffaliput piti käyttää
Missä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: kesäkuu 2010
Tietokonepeleihin perustuvat elokuvat eivät yleensä ole olleet kovin hyviä, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Tässä on varmaan tähdätty samantapaiseen tuotteeseen kuin menestyneessä merirosvoseikkailusarjassa Pirates of the Caribean. Mukana on kokenut ohjaaja Mike Newell, ja tuotantopuolella ohjia pitelevät Disney ja Bruckheimer.
Jake Gyllenhaal esittää köyhistä oloista adoptoitua prinssiä. Valtakunnan huippupaikoilla on tietysti tarjontaa ulkoisista ja sisäisitä vihollisista. Kannattaako Alamutin pyhään kaupunkiin hyökätä? Ja mitä pitäisi tehdä salaperäiselle tikarille, jota vartioi kaunis Gemma Artertonin esittämä prinsessa?
Kaikki perinteiset seikkailuainekset löytyvät. Tämä ei ole yhtä persoonallinen tai hauska kuin jo mainitut merirosvoseikkailut (persoonallisella tarkoitetaan tietysti Deppin hahmoa), mutta sekoitussuhde on hyvä. Pidin kovasti päähenkilöstä, joka vanhanaikaisella tavalla rehti, reilu ja komea, ja josta luulen kaikkien muidenkin pitävän ikään tai sukupuoleen katsomatta. Rakkautta ja taisteluja oli sopivasti eikä tästä jäänyt ilkeää ja kyynistä jälkifiilistä.
Sanotaan vielä näin, että ne ainekset, jotka yleensä tällaisissa leffoissa päräyttävät kökköysmittarin punaiselle (eli huumori, rakkaus ja erikoisefektit), saivat kökköysviisarin vain hieman värähtämään, lähinnä loppupuolen tehostevyöryissä. Laatunäyttelijät toivat laatua, ja kiipeilyjen ja hyppelyiden voi hyvin kuvitella olla lähtöisin pelimaailmoista. Onnistunut kokonaisuus.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Puhelintyttömurhat (kirja)
Alkuperäisnimi: Brazen Virtue (1988)
Kirjoittaja: Nora Roberts
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Anna Salo
Arvio: 4/10
Mikä: romanttinen trilleri
Miksi: halu saada kirjahyllystä kiertoon
Milloin: kesäkuu 2010
Dekkarikirjailija Grace matkustaa sisarensa Kathleenin luo kylään. Siskokset ovat varsin erilaisia, ja rempseä Grace yllättyy, kun täsmällinen opettajasisko on ottanut sivutöitä puhelinseksifirmasta. Kovin paljon lähestymistä ei ehdi tapahtua, koska Kathleen joutuu pian murhan uhriksi. Onneksi naapurissa asuu miellyttävä ja komea poliisi Ed, joka osallistuu rikoksen ratkaisuun. Jossain kauempana siistissä huonessaan syrjäänvetäytyvä tietokonenörtti-psykopaatti vainoaa pahaa-aavistamattomia puhelintyttöjä.
Myyvä paketti: seksiä ja väkivaltaa. Naisille tarkoitettu lukuromaani yhdistettynä sarjamurhaajajahtiin. 80-luvun lopulla kirjan ilmestyessä aihe ei tainnut olla vielä ihan niin loppuunkaluttu kuin nykyään.
Päähenkilö on reipas nainen, romanssi luonteva ja sen sukupuoliroolejakin on yritetty vähän vaihtaa. Seksi- ja väkivaltakuvaukset toimivat. Siinä ne hyvät puolet. Maailma ja sivuhenkilöt ovat kuitenkin kovin yksioikoisia ja kliseisiä. Asiat selitetään puhki, ja juoni on simppeliä standardikamaa.
Kirjoittaja: Nora Roberts
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Anna Salo
Arvio: 4/10
Mikä: romanttinen trilleri
Miksi: halu saada kirjahyllystä kiertoon
Milloin: kesäkuu 2010
Dekkarikirjailija Grace matkustaa sisarensa Kathleenin luo kylään. Siskokset ovat varsin erilaisia, ja rempseä Grace yllättyy, kun täsmällinen opettajasisko on ottanut sivutöitä puhelinseksifirmasta. Kovin paljon lähestymistä ei ehdi tapahtua, koska Kathleen joutuu pian murhan uhriksi. Onneksi naapurissa asuu miellyttävä ja komea poliisi Ed, joka osallistuu rikoksen ratkaisuun. Jossain kauempana siistissä huonessaan syrjäänvetäytyvä tietokonenörtti-psykopaatti vainoaa pahaa-aavistamattomia puhelintyttöjä.
Myyvä paketti: seksiä ja väkivaltaa. Naisille tarkoitettu lukuromaani yhdistettynä sarjamurhaajajahtiin. 80-luvun lopulla kirjan ilmestyessä aihe ei tainnut olla vielä ihan niin loppuunkaluttu kuin nykyään.
Päähenkilö on reipas nainen, romanssi luonteva ja sen sukupuoliroolejakin on yritetty vähän vaihtaa. Seksi- ja väkivaltakuvaukset toimivat. Siinä ne hyvät puolet. Maailma ja sivuhenkilöt ovat kuitenkin kovin yksioikoisia ja kliseisiä. Asiat selitetään puhki, ja juoni on simppeliä standardikamaa.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Crazy Heart (elokuva)
Alkuperäisnimi: Crazy Heart (2009)
Ohjaaja: Scott Cooper
Arvio: 7/10
Mikä: Rauhallinen ja perinteinen elokuva vähän varttuneemman ja nuhjaantuneen kantrilaulajan elosta
Miksi: olin sopivalla tuulella vähän juurevammalle musiikille ja menolle
Missä/Mistä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: kesäkuu 2010
Tämä oli harvinaisen hidastempoinen ja rauhallinen nykyelokuvaksi, ja varmasti suunnattu enemmän varttuneemmalle väelle. Jeff Bridges sai vihdoin Oscarin pääosastaan parhaat päivänsä jo nähneenä kantrilaulajana, joka kiersi soittamassa erinäisissä vähemmän hohdokkaissa paikoissa röökin ja viskin voimalla.
Rakkausteema astuu kuvaan Maggie Gyllenhaalin esittämän yksinhuoltaja-journalistin mukana. Tapahtumat edistyvät varsin todenmakuisesti ja hieman rupisesti, mutta kuitenkin vältetään ihan hirveää pohjamudissa kieriskelyä.
Tämä on varsin klassinen tarina tutuilla elementeillä. Onhan tällaisia itsestään huonosti huoltapitäviä, mutta karismaattisia taiteilijaäijiä nähty ennenkin. Nähdään myös naissuhteiden kaava ja luomistyöprosessi. Kaikki on tarkkaan mietittyä ja loppuun asti ajateltua.
Nainen on vähemmän klisee kuin tällaisissa elokuvissa joskus ennen vanhaan. Hienointa on se, kuinka monet henkilöhahmot oikeasti välittävät toisistaan. Ei väännetä turhaa draamaa, kun sitä löytyy hakemattakin.
Ei mitään kauhean uutta, mutta kaikki toimii.
Ohjaaja: Scott Cooper
Arvio: 7/10
Mikä: Rauhallinen ja perinteinen elokuva vähän varttuneemman ja nuhjaantuneen kantrilaulajan elosta
Miksi: olin sopivalla tuulella vähän juurevammalle musiikille ja menolle
Missä/Mistä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: kesäkuu 2010
Tämä oli harvinaisen hidastempoinen ja rauhallinen nykyelokuvaksi, ja varmasti suunnattu enemmän varttuneemmalle väelle. Jeff Bridges sai vihdoin Oscarin pääosastaan parhaat päivänsä jo nähneenä kantrilaulajana, joka kiersi soittamassa erinäisissä vähemmän hohdokkaissa paikoissa röökin ja viskin voimalla.
Rakkausteema astuu kuvaan Maggie Gyllenhaalin esittämän yksinhuoltaja-journalistin mukana. Tapahtumat edistyvät varsin todenmakuisesti ja hieman rupisesti, mutta kuitenkin vältetään ihan hirveää pohjamudissa kieriskelyä.
Tämä on varsin klassinen tarina tutuilla elementeillä. Onhan tällaisia itsestään huonosti huoltapitäviä, mutta karismaattisia taiteilijaäijiä nähty ennenkin. Nähdään myös naissuhteiden kaava ja luomistyöprosessi. Kaikki on tarkkaan mietittyä ja loppuun asti ajateltua.
Nainen on vähemmän klisee kuin tällaisissa elokuvissa joskus ennen vanhaan. Hienointa on se, kuinka monet henkilöhahmot oikeasti välittävät toisistaan. Ei väännetä turhaa draamaa, kun sitä löytyy hakemattakin.
Ei mitään kauhean uutta, mutta kaikki toimii.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Uudet tuulet (kirja)
Alkuperäisnimi: Never Too Late (1999)
Kirjoittaja: Cathy Kelly
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Terhi Leskinen
Arvio: 3/10
Mikä: melko arkisista lähtökohdista ponnistava romanttinen lukuromaani
Miksi: halu saada kirja jonkinmuotoiseen kierrätykseen ja pois hyllystä
Milloin: toukokuu 2010
Eviellä on sisko Cara, ystävä Olivia ja teini-ikäinen tytär Rosie. Hän on menossa naimisiin tylsän miehen kanssa, ja muidenkin naisten arki on melko ankeaa. Näin siis kirjan alussa. Vuoden aikana sitten törmätään ihanampiinkin miehiin ja kaikenlaista uudistusta tapahtuu.
Kirjailija on irlantilainen, joten tämä ei nyt ole ehkä ihan niin glamoröösi kuin jotkut amerikkalaiset vastaavat. Henkilöihin pitäisi tavallisen tallaajan varmaan siten samaistua helpommin. Tässä yritetään opettaa, ettei pidä tyytyä mihin tahansa, ja naisten välinen ystävyys kukoistaa. Vähän ikävästi näyttää kuitenkin siltä, että tarvitaan ykkösluokan uroon huomiota, ennen kuin itsearvostus kohentuu.
Luin tätä vähän miten sattui, ja pidin pitkän tauon välissä, niin että muistan alkupuolenkin vähän huonosti. Aika tylsä tämä minusta oli, enkä saanut tästä oikein mitään irti. Jos tämäntyyppisistä kirjoista pitää, niin ei tässä nyt varsinaisesti mitään vikaakaan ollut. Ihan sujuva eikä erityisen arveluttava.
Kirjoittaja: Cathy Kelly
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Terhi Leskinen
Arvio: 3/10
Mikä: melko arkisista lähtökohdista ponnistava romanttinen lukuromaani
Miksi: halu saada kirja jonkinmuotoiseen kierrätykseen ja pois hyllystä
Milloin: toukokuu 2010
Eviellä on sisko Cara, ystävä Olivia ja teini-ikäinen tytär Rosie. Hän on menossa naimisiin tylsän miehen kanssa, ja muidenkin naisten arki on melko ankeaa. Näin siis kirjan alussa. Vuoden aikana sitten törmätään ihanampiinkin miehiin ja kaikenlaista uudistusta tapahtuu.
Kirjailija on irlantilainen, joten tämä ei nyt ole ehkä ihan niin glamoröösi kuin jotkut amerikkalaiset vastaavat. Henkilöihin pitäisi tavallisen tallaajan varmaan siten samaistua helpommin. Tässä yritetään opettaa, ettei pidä tyytyä mihin tahansa, ja naisten välinen ystävyys kukoistaa. Vähän ikävästi näyttää kuitenkin siltä, että tarvitaan ykkösluokan uroon huomiota, ennen kuin itsearvostus kohentuu.
Luin tätä vähän miten sattui, ja pidin pitkän tauon välissä, niin että muistan alkupuolenkin vähän huonosti. Aika tylsä tämä minusta oli, enkä saanut tästä oikein mitään irti. Jos tämäntyyppisistä kirjoista pitää, niin ei tässä nyt varsinaisesti mitään vikaakaan ollut. Ihan sujuva eikä erityisen arveluttava.
torstai 27. toukokuuta 2010
Euroviisujen toinen semifinaali
01 Liettua - InCulto "East European Funk" 6
En aluksi pitänyt tästä, mutta onhan tämä ihan iloinen ja kiva.
02 Armenia - Eva Rivas "Apricot Stone" 6
Varmaan kärkikahinoissa. Aikuismaisen oikeasti muotoiltu biisi, sellainen laatuviisu. Ei kuitenkaan ihan omaan makuuni.
03 Israel - Harel Skaat "Milim" 8
Laatuviisuilla jatketaan. Dramaattinen balladi. Miellyttävä ääni laulajalla.
04 Tanska - Chanée & N'evergreen "In A Moment Like This" 5
Tässä ollaan Abban jalanjäljillä ihan mallikkaasti. Muitakin tuttuja bändejä voi tulla mieleen.
05 Sveitsi - Michael von der Heide "Il Pleut De L'Or" 9
Pidän tästä, mutta en tiedä miten toimii lavalla. Vähän vaatimattoman oloinen näihin kisoihin, todennäköisesti unohtuu äänestäjiltä.
06 Ruotsi - Anna Bergendahl "This Is My Life" 7
Eikö kenellekään muulle tule tästä mieleen Amy Macdonald? Ihan mukava tämä on.
07 Azerbaidzan - Safura "Drip Drop" 6
Tämänhän oletetaan pärjäävän. En tiedä, tässä on myös jotain tahattoman koomista, mutta ei se välttämättä viisuissa haittaa. Tuli kyllä nyt kuunnellessa mieleen, että jonkun huipputuottajan käsissä tästä voisi tulla aika glamöröösi Lady Gaga/Rihanna -tyyppinen räjähde. Nyt tämä on vähän hassu ja vanhanaikainen.
08 Ukraina - Alyosha "Sweet People" 9
Minä pidän tästä kovasti, mutta kuulun varmaan vähemmistöön. Mukavaa säröä ja epäsulavuutta.
09 Alankomaat - Sieneke "Ik Ben Verliefd (Sha-la-lie)" 3
Useamman kuuntelun jälkeen tämä ei nyt ehkä ole ihan niin kauhea kuitenkaan. Tosi vanhanaikainen kyllä, mutta hyväntuulinen.
10 Romania - Paula Seling & Ovi "Playing With Fire" 7
Tämä on minusta veikeä, tanssittava ja kesäinen.
11 Slovenia - Ansambel Žlindra & Kalamari "Narodnozabavni Rock" 3
Eiköhän tämä sekoitus sijoitu häntäpäähän, mutta koska olen tänään näköjään suvaitsevaisella ja hyvällä tuulella, niin tämäkin on omalla tavallaan hauska.
12 Irlanti - Niamh Kavanagh "It's For You" 7
Kaunis ja levollinen. Hiukan ikävästi tulee Titanic mieleen.
13 Bulgaria - Miro "Angel Si Ti" 7
Kivan ilmava ja tunnelmaltaan nostattava.
14 Kypros - Jon Lilygreen & The Islanders "Life Looks Better In Spring" 4
Tämä soundi ei tehoa minuun. Laimea. Ei jää mieleen.
15 Kroatia - Feminnem "Lako Je Sve" 6
Ei hassumpi. Raikas. Paranee useammalla kuuntelukerralla.
16 Georgia - Sopho Nizharadze "Shine" 4
Alkaa kivan askeettisesti tämä balladi, mutta kasvatusosassa mielenkiintoni tippuu.
17 Turkki - maNga "We Could Be The Same" 8
Tämän kisan paras rokki. Nykyaikainen, uskottava ja kuitenkin kohtuullisen rauhallinen.
En aluksi pitänyt tästä, mutta onhan tämä ihan iloinen ja kiva.
02 Armenia - Eva Rivas "Apricot Stone" 6
Varmaan kärkikahinoissa. Aikuismaisen oikeasti muotoiltu biisi, sellainen laatuviisu. Ei kuitenkaan ihan omaan makuuni.
03 Israel - Harel Skaat "Milim" 8
Laatuviisuilla jatketaan. Dramaattinen balladi. Miellyttävä ääni laulajalla.
04 Tanska - Chanée & N'evergreen "In A Moment Like This" 5
Tässä ollaan Abban jalanjäljillä ihan mallikkaasti. Muitakin tuttuja bändejä voi tulla mieleen.
05 Sveitsi - Michael von der Heide "Il Pleut De L'Or" 9
Pidän tästä, mutta en tiedä miten toimii lavalla. Vähän vaatimattoman oloinen näihin kisoihin, todennäköisesti unohtuu äänestäjiltä.
06 Ruotsi - Anna Bergendahl "This Is My Life" 7
Eikö kenellekään muulle tule tästä mieleen Amy Macdonald? Ihan mukava tämä on.
07 Azerbaidzan - Safura "Drip Drop" 6
Tämänhän oletetaan pärjäävän. En tiedä, tässä on myös jotain tahattoman koomista, mutta ei se välttämättä viisuissa haittaa. Tuli kyllä nyt kuunnellessa mieleen, että jonkun huipputuottajan käsissä tästä voisi tulla aika glamöröösi Lady Gaga/Rihanna -tyyppinen räjähde. Nyt tämä on vähän hassu ja vanhanaikainen.
08 Ukraina - Alyosha "Sweet People" 9
Minä pidän tästä kovasti, mutta kuulun varmaan vähemmistöön. Mukavaa säröä ja epäsulavuutta.
09 Alankomaat - Sieneke "Ik Ben Verliefd (Sha-la-lie)" 3
Useamman kuuntelun jälkeen tämä ei nyt ehkä ole ihan niin kauhea kuitenkaan. Tosi vanhanaikainen kyllä, mutta hyväntuulinen.
10 Romania - Paula Seling & Ovi "Playing With Fire" 7
Tämä on minusta veikeä, tanssittava ja kesäinen.
11 Slovenia - Ansambel Žlindra & Kalamari "Narodnozabavni Rock" 3
Eiköhän tämä sekoitus sijoitu häntäpäähän, mutta koska olen tänään näköjään suvaitsevaisella ja hyvällä tuulella, niin tämäkin on omalla tavallaan hauska.
12 Irlanti - Niamh Kavanagh "It's For You" 7
Kaunis ja levollinen. Hiukan ikävästi tulee Titanic mieleen.
13 Bulgaria - Miro "Angel Si Ti" 7
Kivan ilmava ja tunnelmaltaan nostattava.
14 Kypros - Jon Lilygreen & The Islanders "Life Looks Better In Spring" 4
Tämä soundi ei tehoa minuun. Laimea. Ei jää mieleen.
15 Kroatia - Feminnem "Lako Je Sve" 6
Ei hassumpi. Raikas. Paranee useammalla kuuntelukerralla.
16 Georgia - Sopho Nizharadze "Shine" 4
Alkaa kivan askeettisesti tämä balladi, mutta kasvatusosassa mielenkiintoni tippuu.
17 Turkki - maNga "We Could Be The Same" 8
Tämän kisan paras rokki. Nykyaikainen, uskottava ja kuitenkin kohtuullisen rauhallinen.
tiistai 25. toukokuuta 2010
Euroviisujen ensimmäisen semifinaali
Kaikenmaailman esikatseluiden perusteella ei voi tämän vuoden tasoa hirveästi kehua. Ei ole ihan selkeää ykkössuosikkia, mutta joistakin kappaleista pidän toki enemmän kuin joistain muista. :) Ja mitä enemmän näitä kuuntelee, niin sitä enemmän näihin viisuihin tottuu eli aivopesua tapahtuu.
Arvosteltu ennen ensimmäistä semifinaalia. Numeroarvostelut asteikolla 1-10.
1. Moldova Sunstroke Project & Olia Tira - Run Away 7
Ihan reipas aloitus. Tanssibiisiä piristi saksofoni. Voi kyllä jäädä unhoon tällä esiintymisnumerolla.
2. Venäjä Peter Nalitch & Friends - Lost And Forgotten 6
Onko nää olevinaan hauskoja? Vähän laahava vitsi siinä tapauksessa. Tai... Oikeastaan tämä tarvitsee useamman kuuntelukerran avautuakseen. Sävel on ehtaa suomi-iskelmää. Aika arvoitus miten tälle käy.
3. Viro Malcolm Lincoln - Siren 9
Ruikuttaminen jatkuu vähän modernimmassa ja indierokimmassa hengessä. Luulisi tämän vetoavan suomalaisiin. Minuun vetoaa ainakin eli yksi suosikeistani.
4. Slovakia Kristina Pelakova - Horehronie 8
Kieli kuulostaa kivalta, toivottavasti eivät vaihda englantiin. Näitä tällaisia rytmikkäitä etnovaikutteisia esityksia on paljon nähty, mutta tämä on ihan mukava, melko rauhallinen ja luonnonläheinen (video vaikutti joo) esitys, joka jäi lopussa vähän junnaamaan paikalleen.
5. Suomi Kuunkuiskaajat - Työlki Ellää 7
Tästä on vähän paha sanoa mitään, kun on niin puolueellinen. Ihan kiva tämä minusta on, mutta vähän jää semmoinen liikaa toistuvan renkutuksen fiilis. Esittäjät toki lumovoimaisia.
6. Latvia Aisha - What For? 2
Nätti tyttö ja raikas sovitus, mutta en pääse millään irti sanoituksen ärsyttävyydestä. Kerta kaikkiaan yksi karseimmista sepustuksista, mutta tiedän, että monet ovat täysin päinvastaista mieltä!
7. Serbia Milan Stanković - Ovo Je Balkan 6
Voin kuvitella, että tämäkin ärsyttää monia aivan kybällä, mutta laulajan ääni ja jotkut melodian osat ovat minusta ihan kivoja. Häilyy kornin ja kivan välimaastossa.
8. Bosnia & Herzegovina Vukašin Brajić - Thunder And Lightning 4
Todella keskinkertainen kappale, joka kuulostaa radiosta tulevalta rockhenkiseltä taustamusiikilta. Jotenkin ponneton ja unohdettava. Ei karismaa.
9. Puola Marcin Mroziński - Legenda 3
Melodramaattista viisuilua ainakin videon mukaan. Tällaista pitää aina olla mukana, mutta tuskin tällä kauhean korkealle ylletään. Vähän niin kuin paisuttelua ilman sisältöä.
10. Belgia Tom Dice - Me And My Guitar 4
Melkein pidän tästä, mutta ei sitten kuitenkaan. Tyyppi kuulostaa liian luovuttaneelta kun vertaa sanoihin, niin pitäisi olla vähän enemmän uskoa tai uhmaa tai jotain. Voi alkaa ärsyttämäänkin.
11. Malta Thea Garrett - My Dream 2
Tää on kyllä niin perus-Maltaa, että yököttää. Unelmia ja lentämistä. Aika sietämätön viisu, mutta varmasti ammattitaitoinen.
12. Albania Juliana Pasha - It's All About You 7
Sopivan järjetön ja överiksi vedetty discoviisu pakkomielteistestä rakkaudesta. Voi jäädä vaisummaksi livenä ilman videota. Kuitenkin aika standardi sävellys.
13. Kreikka Giorgos Alkaios & Friends - OPA 8
Taattua Kreikka-laatua. Aika vastustamaton tanssilattian täyttäjä. Taatusti menestyy. En tajua miksi monet dissaa tätä. Ehkä tämä on vähän monotoninen.
14. Portugali Filipa Azevedo – Há dias assim 3
Ihan kaunista, mutta jotenkin hengetöntä. Ei meinaa jaksaa kuunnella loppuun asti.
15. Makedonia Gjoko Taneski - Jas ja imam silata 5
Keskinkertaista. Voisin kuvitella kyllä kuulevani tämän suomenkielisenä radiossa pyörimässä. Paranee usealla kuuntelulla.
16. Valko-Venäjä 2+3 - Butterflies 4
Tämän voisi kuvitella jonkin satuelokuvan lopputekstien päälle. Tässä on vähän sellainen loppumisen tunnelma. Ei minulle, mutta raadit voivat tykätä.
17. Islanti Hera Björk - Je ne sais quoi 7
Tämä on pirteä ja tarttuva, jotenkin kirkas. Ei hirveän omaperäinen. (Tässä semissä on noin kolme aika tasavahvaa discoviisua, joita on aika vaikea pistää mihinkään järjestykseen.)
Arvosteltu ennen ensimmäistä semifinaalia. Numeroarvostelut asteikolla 1-10.
1. Moldova Sunstroke Project & Olia Tira - Run Away 7
Ihan reipas aloitus. Tanssibiisiä piristi saksofoni. Voi kyllä jäädä unhoon tällä esiintymisnumerolla.
2. Venäjä Peter Nalitch & Friends - Lost And Forgotten 6
Onko nää olevinaan hauskoja? Vähän laahava vitsi siinä tapauksessa. Tai... Oikeastaan tämä tarvitsee useamman kuuntelukerran avautuakseen. Sävel on ehtaa suomi-iskelmää. Aika arvoitus miten tälle käy.
3. Viro Malcolm Lincoln - Siren 9
Ruikuttaminen jatkuu vähän modernimmassa ja indierokimmassa hengessä. Luulisi tämän vetoavan suomalaisiin. Minuun vetoaa ainakin eli yksi suosikeistani.
4. Slovakia Kristina Pelakova - Horehronie 8
Kieli kuulostaa kivalta, toivottavasti eivät vaihda englantiin. Näitä tällaisia rytmikkäitä etnovaikutteisia esityksia on paljon nähty, mutta tämä on ihan mukava, melko rauhallinen ja luonnonläheinen (video vaikutti joo) esitys, joka jäi lopussa vähän junnaamaan paikalleen.
5. Suomi Kuunkuiskaajat - Työlki Ellää 7
Tästä on vähän paha sanoa mitään, kun on niin puolueellinen. Ihan kiva tämä minusta on, mutta vähän jää semmoinen liikaa toistuvan renkutuksen fiilis. Esittäjät toki lumovoimaisia.
6. Latvia Aisha - What For? 2
Nätti tyttö ja raikas sovitus, mutta en pääse millään irti sanoituksen ärsyttävyydestä. Kerta kaikkiaan yksi karseimmista sepustuksista, mutta tiedän, että monet ovat täysin päinvastaista mieltä!
7. Serbia Milan Stanković - Ovo Je Balkan 6
Voin kuvitella, että tämäkin ärsyttää monia aivan kybällä, mutta laulajan ääni ja jotkut melodian osat ovat minusta ihan kivoja. Häilyy kornin ja kivan välimaastossa.
8. Bosnia & Herzegovina Vukašin Brajić - Thunder And Lightning 4
Todella keskinkertainen kappale, joka kuulostaa radiosta tulevalta rockhenkiseltä taustamusiikilta. Jotenkin ponneton ja unohdettava. Ei karismaa.
9. Puola Marcin Mroziński - Legenda 3
Melodramaattista viisuilua ainakin videon mukaan. Tällaista pitää aina olla mukana, mutta tuskin tällä kauhean korkealle ylletään. Vähän niin kuin paisuttelua ilman sisältöä.
10. Belgia Tom Dice - Me And My Guitar 4
Melkein pidän tästä, mutta ei sitten kuitenkaan. Tyyppi kuulostaa liian luovuttaneelta kun vertaa sanoihin, niin pitäisi olla vähän enemmän uskoa tai uhmaa tai jotain. Voi alkaa ärsyttämäänkin.
11. Malta Thea Garrett - My Dream 2
Tää on kyllä niin perus-Maltaa, että yököttää. Unelmia ja lentämistä. Aika sietämätön viisu, mutta varmasti ammattitaitoinen.
12. Albania Juliana Pasha - It's All About You 7
Sopivan järjetön ja överiksi vedetty discoviisu pakkomielteistestä rakkaudesta. Voi jäädä vaisummaksi livenä ilman videota. Kuitenkin aika standardi sävellys.
13. Kreikka Giorgos Alkaios & Friends - OPA 8
Taattua Kreikka-laatua. Aika vastustamaton tanssilattian täyttäjä. Taatusti menestyy. En tajua miksi monet dissaa tätä. Ehkä tämä on vähän monotoninen.
14. Portugali Filipa Azevedo – Há dias assim 3
Ihan kaunista, mutta jotenkin hengetöntä. Ei meinaa jaksaa kuunnella loppuun asti.
15. Makedonia Gjoko Taneski - Jas ja imam silata 5
Keskinkertaista. Voisin kuvitella kyllä kuulevani tämän suomenkielisenä radiossa pyörimässä. Paranee usealla kuuntelulla.
16. Valko-Venäjä 2+3 - Butterflies 4
Tämän voisi kuvitella jonkin satuelokuvan lopputekstien päälle. Tässä on vähän sellainen loppumisen tunnelma. Ei minulle, mutta raadit voivat tykätä.
17. Islanti Hera Björk - Je ne sais quoi 7
Tämä on pirteä ja tarttuva, jotenkin kirkas. Ei hirveän omaperäinen. (Tässä semissä on noin kolme aika tasavahvaa discoviisua, joita on aika vaikea pistää mihinkään järjestykseen.)
maanantai 24. toukokuuta 2010
Enimmäkseen harmiton (kirja)
Alkuperäisnimi: Mostly harmless (1992)
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Arvio: 6/10
Mikä: Linnunrata-"trilogian" viides ja viimeinen osa
Miksi: jatkona edellisille
Milloin: toukokuu 2010
Elämä on aika tavallista ja ankeaakin tässä Linnunradan viimeisessä osassa. Päähenkilöt ovat ihmismäisiä ja tunnelma täynnä eksistentiaalista tuskaa. Aika kauas on tultu ensimmäisten osien huumoripitoisista seikkailuista. Hauskuus on muuttunut aika kitkeräksi.
Siinä on tavallaan tämän sarjan vahvuus: pari viimeistä kirjaa ovat aika erilaisia enkä pidä tätä ollenkaan pahana. Itse avaruus, jossa asustellaan, on kuitenkin aika monimutkainen ja ideoita on päivitetty lähemmäs nykyaikaa.
Aluksi lukeminen tuntui vähän pakkopullalta, mutta viimeistään Randomin hahmon ilmestyminen sai minut suhtautumaan positiivisemmin. Mitään ratkiriemukasta kokemusta on kuitenkin turha odottaa.
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Arvio: 6/10
Mikä: Linnunrata-"trilogian" viides ja viimeinen osa
Miksi: jatkona edellisille
Milloin: toukokuu 2010
Elämä on aika tavallista ja ankeaakin tässä Linnunradan viimeisessä osassa. Päähenkilöt ovat ihmismäisiä ja tunnelma täynnä eksistentiaalista tuskaa. Aika kauas on tultu ensimmäisten osien huumoripitoisista seikkailuista. Hauskuus on muuttunut aika kitkeräksi.
Siinä on tavallaan tämän sarjan vahvuus: pari viimeistä kirjaa ovat aika erilaisia enkä pidä tätä ollenkaan pahana. Itse avaruus, jossa asustellaan, on kuitenkin aika monimutkainen ja ideoita on päivitetty lähemmäs nykyaikaa.
Aluksi lukeminen tuntui vähän pakkopullalta, mutta viimeistään Randomin hahmon ilmestyminen sai minut suhtautumaan positiivisemmin. Mitään ratkiriemukasta kokemusta on kuitenkin turha odottaa.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Tyko Brahen tähtitaivas (kirja)
Nimi: Tyko Brahen tähtitaivas
Alkuperäisnimi: Stjärneborg
Kirjoittaja: Alexandra Coelho Ahndoril
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jaana Nikula
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2003
Arvio: 3/10
Mikä: Ankea lyhytmuotoinen romaani historiallisesta henkilöstä Tyko Brahesta. Saanut Ruotsin Kirjailijaliiton esikoisteospalkinnon.
Miksi: aihe kuulosti kiinnostavalta
Milloin: maaliskuu 2010
Tyko Brahe on tyly äijä, jota kiinnostaa vain selvittää taivaan ikuisia totuuksia. Perhettään ja tavallisia työläisiä hän kohtelee itsevaltaisesti ja ala-arvoisesti. Hänelle on annettu varoja ja lupa käyttää Venin saarta tutkimuksiinsa, mutta hänellä olisi myös velvollisuuksia kuten kuninkaallisen hautapaikan hoito, mutta niistä hän ei välitä tuon taivaallista.
Tykon maailmassa kaikella on hierakkinen järjestyksensä, ja hän itse on suurmies, jonka aseman horjumista on naurettavaa edes kuvitella. Vastakohtana tälle on alhaissyntyinen puoliso Kirsten, jonka kanssa Tyko ei suostu menemään naimisiin ja joka on alati huolissaan laiminlyödyistä velvollisuuksista. Muutaman kerran Tyko on jo aikeissa lähteä niitä hoitamaan, mutta ei, aina tulee eteen jotain mielenkiintoisempaa. Kumpi on oikeassa? Onko mahtimiehen asema kumoutumaton vai onko teoilla seurauksia?
Tämä on kuvaus maailmasta, joka muuttuu pian. Tyko Brahen tutkimusten tulokset vanhenevat kohta hänen kuolemansa jälkeen. Onko elämä mennyt siis hukkaan ja vietetty väärin? (Suoraan sanottuna en voi käsittää ajatusta siitä, että tutkimus menisi hukkaan vain sen takia, että tulokset myöhemmin kumotaan. Tieteellä on yleensä taipumus mennä eteenpäin!)
En pitänyt erityisemmin tästä kirjasta. Sitä oli tympeää lukea. Aika oli ankeaa, päähenkilö epämiellyttävä ja koko kertomuksesta oli vaikea olla kiinnostunut. Päähenkilöstä olisi varmaan voinut kirjoittaa jotenkin monipuolisemmassakin hengessä. Tyko Brahen huolestunut vaimo Kirsten on varmaan olevinaan sympaattinen. Hän on huonosti kohdeltu ja turvautuu huumaaviin aineisiin, mutta ei siinäkään ole mitään uutta, että naisia on kohdeltu huonosti. Lasten kuvaus romaanin loppupuolella oli kaikista eloisinta.
Kun lukemisesta on nyt kulunut muutama viikko (arvostelun loppu kirjoitettu myöhemmin), olen kuitenkin alkanut suhtautua teokseen hieman myötämielisemmin teemalla "olen vähän Tyko Brahe", sillä suoraan sanottuna en jaksa olla niin kiinnostunut arkielämästä, vaan omalla tavallani mieluummin "kurkottelen tähtiin".
Vastakkainasettelu toi tekstiin tiettyä ryhtiä ja Tykon kyvyttömyys lähteä hoitamaan velvollisuuksiaan oli aika humoristista. Vaativassa preesenssissä kirjoitetun romaanin lukeminen ei silti ollut mitenkään hauskaa.
Alkuperäisnimi: Stjärneborg
Kirjoittaja: Alexandra Coelho Ahndoril
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jaana Nikula
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2003
Arvio: 3/10
Mikä: Ankea lyhytmuotoinen romaani historiallisesta henkilöstä Tyko Brahesta. Saanut Ruotsin Kirjailijaliiton esikoisteospalkinnon.
Miksi: aihe kuulosti kiinnostavalta
Milloin: maaliskuu 2010
Tyko Brahe on tyly äijä, jota kiinnostaa vain selvittää taivaan ikuisia totuuksia. Perhettään ja tavallisia työläisiä hän kohtelee itsevaltaisesti ja ala-arvoisesti. Hänelle on annettu varoja ja lupa käyttää Venin saarta tutkimuksiinsa, mutta hänellä olisi myös velvollisuuksia kuten kuninkaallisen hautapaikan hoito, mutta niistä hän ei välitä tuon taivaallista.
Tykon maailmassa kaikella on hierakkinen järjestyksensä, ja hän itse on suurmies, jonka aseman horjumista on naurettavaa edes kuvitella. Vastakohtana tälle on alhaissyntyinen puoliso Kirsten, jonka kanssa Tyko ei suostu menemään naimisiin ja joka on alati huolissaan laiminlyödyistä velvollisuuksista. Muutaman kerran Tyko on jo aikeissa lähteä niitä hoitamaan, mutta ei, aina tulee eteen jotain mielenkiintoisempaa. Kumpi on oikeassa? Onko mahtimiehen asema kumoutumaton vai onko teoilla seurauksia?
Tämä on kuvaus maailmasta, joka muuttuu pian. Tyko Brahen tutkimusten tulokset vanhenevat kohta hänen kuolemansa jälkeen. Onko elämä mennyt siis hukkaan ja vietetty väärin? (Suoraan sanottuna en voi käsittää ajatusta siitä, että tutkimus menisi hukkaan vain sen takia, että tulokset myöhemmin kumotaan. Tieteellä on yleensä taipumus mennä eteenpäin!)
En pitänyt erityisemmin tästä kirjasta. Sitä oli tympeää lukea. Aika oli ankeaa, päähenkilö epämiellyttävä ja koko kertomuksesta oli vaikea olla kiinnostunut. Päähenkilöstä olisi varmaan voinut kirjoittaa jotenkin monipuolisemmassakin hengessä. Tyko Brahen huolestunut vaimo Kirsten on varmaan olevinaan sympaattinen. Hän on huonosti kohdeltu ja turvautuu huumaaviin aineisiin, mutta ei siinäkään ole mitään uutta, että naisia on kohdeltu huonosti. Lasten kuvaus romaanin loppupuolella oli kaikista eloisinta.
Kun lukemisesta on nyt kulunut muutama viikko (arvostelun loppu kirjoitettu myöhemmin), olen kuitenkin alkanut suhtautua teokseen hieman myötämielisemmin teemalla "olen vähän Tyko Brahe", sillä suoraan sanottuna en jaksa olla niin kiinnostunut arkielämästä, vaan omalla tavallani mieluummin "kurkottelen tähtiin".
Vastakkainasettelu toi tekstiin tiettyä ryhtiä ja Tykon kyvyttömyys lähteä hoitamaan velvollisuuksiaan oli aika humoristista. Vaativassa preesenssissä kirjoitetun romaanin lukeminen ei silti ollut mitenkään hauskaa.
lauantai 17. huhtikuuta 2010
Liisa ihmemaassa (elokuva)
Alkuperäisnimi: Alice in Wonderland
Ohjaaja: Tim Burton
Vuosi: 2010
Arvio: 7/10
Mikä: visuaalisesti komea ja täysin uudenlainen versio klassikkotarinasta
Miksi: tietyti kaikki Tim Burtonin leffat on nähtävä!
Missä (Olosuhteet): suuri elokuvasali 3D-versiona
Milloin: huhtikuu 2010
Oikeastaan tälle leffalle olisi voinut antaa jonkin uuden nimen, koska tämä ei varsinaisesti ole Liisa ihmemaassa, vaan jatko-osa tälle tutulle Lewis Carrollin kertomukselle, jonka ystävä en ole koskaan mitenkään ihmeemmin ollut. Nyt tästä on muokattu ihan oikea juonellinen tarina, jossa 19-vuotias Liisa (Mia Wasikowska) pakenee yllättävää ja epämieluisaa kosintaa satumaailmaan, jossa on käynyt ennenkin, vaikka ei sitä muistakaan.
Ihmemaa on ihana, värikäs ja täynnä mahtavia hahmoja, joita katselisi kauemminkin. Hienoja ovat esim. Irvikissa, Jänis ja sammakkolakeijat. Animaation ja oikeiden ihmisten yhdistäminen toimii erinomaisesti, kolmiulotteisuuskin tuo oman mukavan lisänsä, mutta rehellisyyden nimissä tuntuu, että sitä olisi voitu hyödyntää paremminkin.
Mia Wasikowska on oivaltava valinta Liisan rooliin, vaikka varsinkin lopussa tuntui siltä, että ehkä hänestä olisi saanut enemmänkin irti. Tietty asetelmallisuus ja tönkkömäisyys vaivaa reaalimaailman kuvausta, mutta ehkä tämä on ihan tarkoituksellistakin korostamaan hieman kaavamaista sadunomaisuutta ja todellisuuden hölmöyksiä. Joka tapauksessa loppu tuntuu vähän tökeröltä (eikä ensimmäistä kertaa Burtonin ohjauksissa), ja sen takia elokuvan jättämä mielikuva voisi olla positiivisempikin.
Burton on käyttänyt paljon tuttuja englantilaisia näyttelijöitä, ja hauskasti englantilaisista elokuva-arvosteluista näkee, kuinka britit ovat adoptoineet ohjaajan täysin. (Jossain vaiheessa tälle ylettömälle suitsutukselle ja hurmaantumiselle täytyy tulla vastareaktio!) Vakiokasvo Johnny Depp Hullun Hatuntekijän roolissa on hellyttävän vakuuttava, ja näitä tuttuja elementtejähän piisaa tuulimyllyistä Danny Elfmanin musiikkiin. Ei tämä silti tunnu vain vanhan toistolta.
On miellyttävää nähdä persoonallinen nuori nainen seikkailun sankarina. Uuden juonen ja vanhojen elementtien yhteensovittaminen on tehty sopivassa suhteessa. Erityismaininta Liisan vaihtelevankokoiselle vaatetukselle, joka oli hauska ja hyvännäköinen keksintö. Koko homma pysyi myös mukavasti lapsille sopivana.
Ohjaaja: Tim Burton
Vuosi: 2010
Arvio: 7/10
Mikä: visuaalisesti komea ja täysin uudenlainen versio klassikkotarinasta
Miksi: tietyti kaikki Tim Burtonin leffat on nähtävä!
Missä (Olosuhteet): suuri elokuvasali 3D-versiona
Milloin: huhtikuu 2010
Oikeastaan tälle leffalle olisi voinut antaa jonkin uuden nimen, koska tämä ei varsinaisesti ole Liisa ihmemaassa, vaan jatko-osa tälle tutulle Lewis Carrollin kertomukselle, jonka ystävä en ole koskaan mitenkään ihmeemmin ollut. Nyt tästä on muokattu ihan oikea juonellinen tarina, jossa 19-vuotias Liisa (Mia Wasikowska) pakenee yllättävää ja epämieluisaa kosintaa satumaailmaan, jossa on käynyt ennenkin, vaikka ei sitä muistakaan.
Ihmemaa on ihana, värikäs ja täynnä mahtavia hahmoja, joita katselisi kauemminkin. Hienoja ovat esim. Irvikissa, Jänis ja sammakkolakeijat. Animaation ja oikeiden ihmisten yhdistäminen toimii erinomaisesti, kolmiulotteisuuskin tuo oman mukavan lisänsä, mutta rehellisyyden nimissä tuntuu, että sitä olisi voitu hyödyntää paremminkin.
Mia Wasikowska on oivaltava valinta Liisan rooliin, vaikka varsinkin lopussa tuntui siltä, että ehkä hänestä olisi saanut enemmänkin irti. Tietty asetelmallisuus ja tönkkömäisyys vaivaa reaalimaailman kuvausta, mutta ehkä tämä on ihan tarkoituksellistakin korostamaan hieman kaavamaista sadunomaisuutta ja todellisuuden hölmöyksiä. Joka tapauksessa loppu tuntuu vähän tökeröltä (eikä ensimmäistä kertaa Burtonin ohjauksissa), ja sen takia elokuvan jättämä mielikuva voisi olla positiivisempikin.
Burton on käyttänyt paljon tuttuja englantilaisia näyttelijöitä, ja hauskasti englantilaisista elokuva-arvosteluista näkee, kuinka britit ovat adoptoineet ohjaajan täysin. (Jossain vaiheessa tälle ylettömälle suitsutukselle ja hurmaantumiselle täytyy tulla vastareaktio!) Vakiokasvo Johnny Depp Hullun Hatuntekijän roolissa on hellyttävän vakuuttava, ja näitä tuttuja elementtejähän piisaa tuulimyllyistä Danny Elfmanin musiikkiin. Ei tämä silti tunnu vain vanhan toistolta.
On miellyttävää nähdä persoonallinen nuori nainen seikkailun sankarina. Uuden juonen ja vanhojen elementtien yhteensovittaminen on tehty sopivassa suhteessa. Erityismaininta Liisan vaihtelevankokoiselle vaatetukselle, joka oli hauska ja hyvännäköinen keksintö. Koko homma pysyi myös mukavasti lapsille sopivana.
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Terve, ja kiitos kaloista (kirja)
Nimi: Terve, ja kiitos kaloista
Alkuperäisnimi: So Long, and Thanks for All the Fish
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Vuosi: 1984
Arvio: 5/10
Mikä: Linnunrata-"trilogian" seesteinen neljäs osa
Miksi: jatkona edellisille
Milloin: huhtikuu 2010
Tämä romaani poikkesi rauhallisuudellaan edeltäjistä. Alku imaisi poikkeuksellisen hyvin mukaansa eikä juonen seuraamisessa ollut vaikeuksia. Nyt ei hypitty edes takas avaruudessa, vaan pysyttiin suurimman osan aikaa maan pinnalla Arthur Dentin kanssa, tai lejailtiin vähän pilvissä romanttisissa tunnelmissa. Aikamoinen mysteeri tietysti on, miten Maapallo on edes olemassa tuhonsa jälkeen?
Toisaalta ei sitten ole niin paljon seikkailua ja hassuja keksintöjä. Ehkä tässä oli pyritty enemmän perinteisiin kaunokirjallisiin arvoihin ja tunnelmointiin. Loppu on vähän lässähtänyt huolimatta siitä, että saamme selville Jumalan viimeisen viestin luomakunnalle.
Kirjan nimelle täydet lumovoimaisuus-pisteet!
Alkuperäisnimi: So Long, and Thanks for All the Fish
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Vuosi: 1984
Arvio: 5/10
Mikä: Linnunrata-"trilogian" seesteinen neljäs osa
Miksi: jatkona edellisille
Milloin: huhtikuu 2010
Tämä romaani poikkesi rauhallisuudellaan edeltäjistä. Alku imaisi poikkeuksellisen hyvin mukaansa eikä juonen seuraamisessa ollut vaikeuksia. Nyt ei hypitty edes takas avaruudessa, vaan pysyttiin suurimman osan aikaa maan pinnalla Arthur Dentin kanssa, tai lejailtiin vähän pilvissä romanttisissa tunnelmissa. Aikamoinen mysteeri tietysti on, miten Maapallo on edes olemassa tuhonsa jälkeen?
Toisaalta ei sitten ole niin paljon seikkailua ja hassuja keksintöjä. Ehkä tässä oli pyritty enemmän perinteisiin kaunokirjallisiin arvoihin ja tunnelmointiin. Loppu on vähän lässähtänyt huolimatta siitä, että saamme selville Jumalan viimeisen viestin luomakunnalle.
Kirjan nimelle täydet lumovoimaisuus-pisteet!
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Valkovenäläinen (kirja)
Nimi: Valkovenäläinen
Kirjoittaja: Reijo Mäki
Lukukieli: suomi
Vuosi: 2009
Arvio: 5/10
Mikä: Jussi Vares -dekkari
Miksi: sain kaverilta lainaksi
Milloin: maaliskuu 2010
Tämä oli Reijo Mäen 20. Vares-dekkari, ja minun ensimmäiseni. Aika kauan ajattelin, että tuohon voisi lisätä: ja viimeiseni, mutta loppupuolella viihdyin jo paremmin tarinan parissa.
Vareksen tuttavapiiriin kuuluva rikoskirjailija Juhani Oxbacka on murhattu, ja tämän kustantajan pyynnostä Vares alkaa selvittämään asioita. Vainaja on saanut mm. uhkailuja uskonnollisista piireistä ja tehnyt hämäräperäisen reissun Venäjän puolelle, joten tutkittavaa riittää.
En oikein pitänyt päähenkilöstä Jussi Vareksesta, ja hänen kapakkasessionsa ja naisseikkailunsa tympäisivät minua. Turkua, ja sen katuja ja putiikkeja, kuvailtiin tarkasti, mutta kaupunki on minulle melko vieras ja yhdentekevä. Koko ajan jaksoi silti kiinnostaa loppuratkaisu, ja varsinkin romaanin loppupuolella jännitys tiivistyi mukavasti. Vaarojen hakeminen itärajan takaa on toki aika kulunutta, mutta luontevaa.
Näkökulma vaihteli Venäjänreissun kuvauksesta Vareksen minä-kertojaan ja muutamiin eri tason rikollisiin. Henkilöiden nimien keksimisessä on nähty vaivaa, ja kyllä minua nauratti Samuli Sekametsä ja Icke Istid. Hörähdin muutaman kerran loppupuolen sekaannuksillekin. Sanotaan siis, että henkilöistä, miljööstä ja yleisasenteesta huolimatta ihan kelpo jännitysviihdettä.
Kirjoittaja: Reijo Mäki
Lukukieli: suomi
Vuosi: 2009
Arvio: 5/10
Mikä: Jussi Vares -dekkari
Miksi: sain kaverilta lainaksi
Milloin: maaliskuu 2010
Tämä oli Reijo Mäen 20. Vares-dekkari, ja minun ensimmäiseni. Aika kauan ajattelin, että tuohon voisi lisätä: ja viimeiseni, mutta loppupuolella viihdyin jo paremmin tarinan parissa.
Vareksen tuttavapiiriin kuuluva rikoskirjailija Juhani Oxbacka on murhattu, ja tämän kustantajan pyynnostä Vares alkaa selvittämään asioita. Vainaja on saanut mm. uhkailuja uskonnollisista piireistä ja tehnyt hämäräperäisen reissun Venäjän puolelle, joten tutkittavaa riittää.
En oikein pitänyt päähenkilöstä Jussi Vareksesta, ja hänen kapakkasessionsa ja naisseikkailunsa tympäisivät minua. Turkua, ja sen katuja ja putiikkeja, kuvailtiin tarkasti, mutta kaupunki on minulle melko vieras ja yhdentekevä. Koko ajan jaksoi silti kiinnostaa loppuratkaisu, ja varsinkin romaanin loppupuolella jännitys tiivistyi mukavasti. Vaarojen hakeminen itärajan takaa on toki aika kulunutta, mutta luontevaa.
Näkökulma vaihteli Venäjänreissun kuvauksesta Vareksen minä-kertojaan ja muutamiin eri tason rikollisiin. Henkilöiden nimien keksimisessä on nähty vaivaa, ja kyllä minua nauratti Samuli Sekametsä ja Icke Istid. Hörähdin muutaman kerran loppupuolen sekaannuksillekin. Sanotaan siis, että henkilöistä, miljööstä ja yleisasenteesta huolimatta ihan kelpo jännitysviihdettä.
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Elämän kohtuullistaminen
Tänään Ylen uutisissa puhutaan downshiftingistä, elämän kohtuullistamisesta tai vapaaehtoisesta vaatimattomuudesta. Sama aihe oli käsittelyssä Voimalassa, joka on vielä nähtävissä YLE:n Areenalla 23 päivää.
Aihe on minusta kiinnostava ja tärkeä, ja siitä pitäisi puhua enemmän. Ei nyt välttämättä vain "vapaaehtoinen" ja keskiluokan köyhäily, sillä monet elävät vaatimattomasti ilman omaa valintaansa ja koko ikänsä, mutta asiaan liittyy ekologisuus ja koko talousjärjestelmä, jossa elämme.
Koska Voimala on kulttuuriohjelma, siinä ei puututtu talouspolitiikkaan, mutta juuri tältä suunnalta haluaisin kuulla lisää vakavaa pohdintaa asiasta. Minusta on erittäin suuri ristiriita nykyajassa siinä, kuinka poliitikot paasaavat työnteosta ja talouskasvusta, mutta tavalliset ihmiset haluaisivat usein tehdä vähemmän ja tyytyisivät vähempään.
Yhteiskunnassa pitäisi tämä vaihtoehto ottaa ihan vakavasti ja miettiä, kuinka voitaisiin elämänmenoa kohtuullistaa. En ole mikään talousasiantuntija, mutta käsittääkseni elämme koko ajan tavallaan velaksi, ja siksi tarvitsemme kasvua pitääksemme hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä. Ymmärrän siis, ettei asia ole yksinkertainen, mutta käsittämättömäksi jää, miten suurin osa päättäjistä pöröttää eteenpäin laput silmillä ihmisistä ja maapallosta välittämättä. Asioihin voi vaikuttaa, ja se on heidän työtään!
Aihe on minusta kiinnostava ja tärkeä, ja siitä pitäisi puhua enemmän. Ei nyt välttämättä vain "vapaaehtoinen" ja keskiluokan köyhäily, sillä monet elävät vaatimattomasti ilman omaa valintaansa ja koko ikänsä, mutta asiaan liittyy ekologisuus ja koko talousjärjestelmä, jossa elämme.
Koska Voimala on kulttuuriohjelma, siinä ei puututtu talouspolitiikkaan, mutta juuri tältä suunnalta haluaisin kuulla lisää vakavaa pohdintaa asiasta. Minusta on erittäin suuri ristiriita nykyajassa siinä, kuinka poliitikot paasaavat työnteosta ja talouskasvusta, mutta tavalliset ihmiset haluaisivat usein tehdä vähemmän ja tyytyisivät vähempään.
Yhteiskunnassa pitäisi tämä vaihtoehto ottaa ihan vakavasti ja miettiä, kuinka voitaisiin elämänmenoa kohtuullistaa. En ole mikään talousasiantuntija, mutta käsittääkseni elämme koko ajan tavallaan velaksi, ja siksi tarvitsemme kasvua pitääksemme hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä. Ymmärrän siis, ettei asia ole yksinkertainen, mutta käsittämättömäksi jää, miten suurin osa päättäjistä pöröttää eteenpäin laput silmillä ihmisistä ja maapallosta välittämättä. Asioihin voi vaikuttaa, ja se on heidän työtään!
lauantai 20. maaliskuuta 2010
Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki (kirja)
Alkuperäisnimi: Life, the universe and everything
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Vuosi: 1982
Arvio: 4/10
Mikä: Linnunrata-trilogian kolmas (mutta ei suinkaan viimeinen) osa
Miksi: jatkona edellisille
Milloin: maaliskuu 2010
Arthur Dentin ja kumppaneiden seikkailut avaruudessa jatkuvat. Tästä teoksesta löytyy niinkin suosittu juonikuvio kuin maailman pelastaminen. Henkilöistä Trillian saa vihdoin hieman enemmän tilaa.
Juoni etenee hieman suoraviivaisemmin kuin ennen, mutta jostain syystä minun oli vaikea pysyä siinä mukana. Jouduin usein palaamaan taaksepäin tarkistaakseni, miten senhetkiseen tilanteeseen on päädytty. Varhaisdementiako alkaa vaivata? Juoni sinänsä tuntui vähemmän sotkuiselta kuin aikaisemmissa osissa, joten en osaa asiaa selittää (mutta paras pitää pari päivää paussia ennen kuin otan seuraavan osan käsittelyyn).
Vaikka en ole alkanut fanittamaan tätä kirjasarjaa mitenkään hirveästi, ymmärrän kyllä, että pitkäaikaisiksi suosikeiksi usein nousevat juuri tämäntyyppiset jutut, joissa on paljon kivoja, hyvin mietittyjä yksityiskohtia. (Useat näistä "hauskoista jutuista" eivät kuitenkaan oikein pure minuun.) Niihin voi palata aina uudestaan, vaikka juonen osaisikin ulkoa.
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Vuosi: 1982
Arvio: 4/10
Mikä: Linnunrata-trilogian kolmas (mutta ei suinkaan viimeinen) osa
Miksi: jatkona edellisille
Milloin: maaliskuu 2010
Arthur Dentin ja kumppaneiden seikkailut avaruudessa jatkuvat. Tästä teoksesta löytyy niinkin suosittu juonikuvio kuin maailman pelastaminen. Henkilöistä Trillian saa vihdoin hieman enemmän tilaa.
Juoni etenee hieman suoraviivaisemmin kuin ennen, mutta jostain syystä minun oli vaikea pysyä siinä mukana. Jouduin usein palaamaan taaksepäin tarkistaakseni, miten senhetkiseen tilanteeseen on päädytty. Varhaisdementiako alkaa vaivata? Juoni sinänsä tuntui vähemmän sotkuiselta kuin aikaisemmissa osissa, joten en osaa asiaa selittää (mutta paras pitää pari päivää paussia ennen kuin otan seuraavan osan käsittelyyn).
Vaikka en ole alkanut fanittamaan tätä kirjasarjaa mitenkään hirveästi, ymmärrän kyllä, että pitkäaikaisiksi suosikeiksi usein nousevat juuri tämäntyyppiset jutut, joissa on paljon kivoja, hyvin mietittyjä yksityiskohtia. (Useat näistä "hauskoista jutuista" eivät kuitenkaan oikein pure minuun.) Niihin voi palata aina uudestaan, vaikka juonen osaisikin ulkoa.
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Nora Roberts: Revontulet (elokuva)
Alkuperäisnimi: Nora Roberts' Northern Lights
Ohjaaja: Mike Robe
Vuosi: 2009
Arvio: 3/10
Mikä: romanttinen trilleri
Miksi: hmm, joitain asioita vain rakastaa inhota?
Missä/Mistä: kotona (YLE TV2)
Milloin: maaliskuu 2010
Nuori, komea poliisi Nate (Eddie Cibrian) saapuu Alaskalaiseen tuppukylään, jota asuttavat mm. reipas lentäjänainen Meg (LeAnn Rimes) ja tämän yhä hehkeä äiti Charlene (Rosanna Arquette). Pian tulee ilmi menneisyydessä tapahtunut murha, joka pitää tietysti selvittää.
Hyvää tässäkin "sarjan osassa" on ympäristö ja arkinen visuaalinen yleisilme, ohjaus ja juoni ovat parempia kuin yleensä, murhaajaakaan ei heti arvaa kun ehdokkaita on enemmän kuin yksi. LeAnn Rimes sopii fyysisesti osaansa, vaikka toisaalta replikointi voisi olla parempaa.
Hieman siis jännitystä ja rakkaustarina, joka ei kuitenkaan herätä katsojassa minkäänlaisia romanttisia väristyksiä. Hieman niitä syntyy kuitenkin päähenkilön äidin ja paikallisen opettajan suhteesta. (Ihmetellä sopii, mitä tämän tv-elokuvien sarjan pääjuonijat ovat oikein ajatelleet, kun eivät ole keskittyneet luomaan romanttista jännitettä tai vaivautuneet noin yleensä valitsemaan näyttelijöitä, jotka sopisivat osiinsa tai vastaisivat kirjoissa olevia esikuviaan? Luulisi, että kohdeyleisöä kiinnostaisivat eniten juuri nämä seikat.)
Ohjaaja: Mike Robe
Vuosi: 2009
Arvio: 3/10
Mikä: romanttinen trilleri
Miksi: hmm, joitain asioita vain rakastaa inhota?
Missä/Mistä: kotona (YLE TV2)
Milloin: maaliskuu 2010
Nuori, komea poliisi Nate (Eddie Cibrian) saapuu Alaskalaiseen tuppukylään, jota asuttavat mm. reipas lentäjänainen Meg (LeAnn Rimes) ja tämän yhä hehkeä äiti Charlene (Rosanna Arquette). Pian tulee ilmi menneisyydessä tapahtunut murha, joka pitää tietysti selvittää.
Hyvää tässäkin "sarjan osassa" on ympäristö ja arkinen visuaalinen yleisilme, ohjaus ja juoni ovat parempia kuin yleensä, murhaajaakaan ei heti arvaa kun ehdokkaita on enemmän kuin yksi. LeAnn Rimes sopii fyysisesti osaansa, vaikka toisaalta replikointi voisi olla parempaa.
Hieman siis jännitystä ja rakkaustarina, joka ei kuitenkaan herätä katsojassa minkäänlaisia romanttisia väristyksiä. Hieman niitä syntyy kuitenkin päähenkilön äidin ja paikallisen opettajan suhteesta. (Ihmetellä sopii, mitä tämän tv-elokuvien sarjan pääjuonijat ovat oikein ajatelleet, kun eivät ole keskittyneet luomaan romanttista jännitettä tai vaivautuneet noin yleensä valitsemaan näyttelijöitä, jotka sopisivat osiinsa tai vastaisivat kirjoissa olevia esikuviaan? Luulisi, että kohdeyleisöä kiinnostaisivat eniten juuri nämä seikat.)
keskiviikko 10. maaliskuuta 2010
Maailmanlopun ravintola (kirja)
Nimi: Maailmanlopun ravintola
Alkuperäisnimi: The Restaurant at the End of the Universe
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Vuosi: 1980
Arvio: 6/10
Mikä: Linnunrata-trilogian toinen osa
Miksi: jatkona edelliselle
Milloin: maaliskuu 2010
Tuttuun maailmaan oli helppo astua. Seikkailu jatkuu ihan mielenkiintoisena, mutta yleissivistyksellisesti ensimmäinen osa on toki "tärkeämpi" eikä tämä itsenäisenä teoksena oikein toimi.
Henkilöhahmot ovat todella ohuita, niistä kerrotaan suorastaan hämmästyttävän vähän. Mieleen jää lähinnä Marvin, masentunut robotti, koska hänen luonteensa tulee ainakin selvästi esiin. Zaphod, Linnunradan ex-presidentti, on toki omalla tavallaan monimutkainen ja särmikäs, mutta pelastuneet Maan asukkaat Arthur Dent ja (erityisesti) Trillian jäävät aika etäisiksi, mutta eipä tuo kauheasti menoa enää tässä vaiheessa haittaa.
Auki jääneet kysymykset eivät paljoa edisty, vaan tarina poukkoilee episodimaisesti eteenpäin. Kaikkea hauskaa on keksitty kuten Maailmanlopun ravintola, jonne pääsee vain matkustamalla ajassa, mutta tietenkään kaikki oivallukset eivät ole tasaisen hyviä. Joka tapauksessa huumoripuoli ei tässä ollut minusta niin väkisinväännetyn oloista kuin edeltäjässä.
Alkuperäisnimi: The Restaurant at the End of the Universe
Kirjoittaja: Douglas Adams
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jukka Saarikivi
Vuosi: 1980
Arvio: 6/10
Mikä: Linnunrata-trilogian toinen osa
Miksi: jatkona edelliselle
Milloin: maaliskuu 2010
Tuttuun maailmaan oli helppo astua. Seikkailu jatkuu ihan mielenkiintoisena, mutta yleissivistyksellisesti ensimmäinen osa on toki "tärkeämpi" eikä tämä itsenäisenä teoksena oikein toimi.
Henkilöhahmot ovat todella ohuita, niistä kerrotaan suorastaan hämmästyttävän vähän. Mieleen jää lähinnä Marvin, masentunut robotti, koska hänen luonteensa tulee ainakin selvästi esiin. Zaphod, Linnunradan ex-presidentti, on toki omalla tavallaan monimutkainen ja särmikäs, mutta pelastuneet Maan asukkaat Arthur Dent ja (erityisesti) Trillian jäävät aika etäisiksi, mutta eipä tuo kauheasti menoa enää tässä vaiheessa haittaa.
Auki jääneet kysymykset eivät paljoa edisty, vaan tarina poukkoilee episodimaisesti eteenpäin. Kaikkea hauskaa on keksitty kuten Maailmanlopun ravintola, jonne pääsee vain matkustamalla ajassa, mutta tietenkään kaikki oivallukset eivät ole tasaisen hyviä. Joka tapauksessa huumoripuoli ei tässä ollut minusta niin väkisinväännetyn oloista kuin edeltäjässä.
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Ase kateissa (elokuva)
Alkuperäisnimi: Xun qiang
Ohjaaja: Chuan Lu
Vuosi: 2002
Arvio: 7/10
Mikä: hauska pieni jännäri maaseutupoliisista, joka on hukannut aseensa
Miksi: harrastan kiinalaisia elokuvia
Katseluolosuhteet: tavallinen tv
Milloin: maaliskuu 2010
Tämä ei ole mikään vauhdikas actionpläjäys, vaikka rikoksien ja poliisien kanssa ollaankin tekemisissä. Pikkukaupungin poliisi Ma Shan (Wen Jiang) on hukannut aseensa, mikä on erittäin vakava juttu. Edellisenä iltana on ollut siskon häät, joten hän kiertelee kyselemässä vierailta, mitä oikein tapahtui, kun hän itse ei muista. Tunnelma on unenomainen ja välillä vainoharhainen, kun ihmiset puhuvat toistensa kanssa ristiin.
Joidenkin mielestä elokuva voi olla hieman hidas, mutta kuvaus on erinomaista ja raikasta, musiikki miellyttävää ja juonikin ihan jännittävä. Huumoriakin on mukana.
Ohjaaja Chuan Lu saattaa olla merkittävä nimi tulevaisuudessa, sillä hänen toinen elokuvansa Kekexili on mielestäni myös aivan erinomainen.
Ohjaaja: Chuan Lu
Vuosi: 2002
Arvio: 7/10
Mikä: hauska pieni jännäri maaseutupoliisista, joka on hukannut aseensa
Miksi: harrastan kiinalaisia elokuvia
Katseluolosuhteet: tavallinen tv
Milloin: maaliskuu 2010
Tämä ei ole mikään vauhdikas actionpläjäys, vaikka rikoksien ja poliisien kanssa ollaankin tekemisissä. Pikkukaupungin poliisi Ma Shan (Wen Jiang) on hukannut aseensa, mikä on erittäin vakava juttu. Edellisenä iltana on ollut siskon häät, joten hän kiertelee kyselemässä vierailta, mitä oikein tapahtui, kun hän itse ei muista. Tunnelma on unenomainen ja välillä vainoharhainen, kun ihmiset puhuvat toistensa kanssa ristiin.
Joidenkin mielestä elokuva voi olla hieman hidas, mutta kuvaus on erinomaista ja raikasta, musiikki miellyttävää ja juonikin ihan jännittävä. Huumoriakin on mukana.
Ohjaaja Chuan Lu saattaa olla merkittävä nimi tulevaisuudessa, sillä hänen toinen elokuvansa Kekexili on mielestäni myös aivan erinomainen.
lauantai 6. maaliskuuta 2010
Nora Roberts: Kunniavelka (elokuva)
Alkuperäisnimi: Nora Roberts' Tribute
Ohjaaja: Martha Coolidge
Vuosi: 2009
Arvio: 2/10
Mikä: Nora Robertsin romaaniin perustuva jännityselementtejä sisältävä romanttinen hömpötys
Miksi: en pidä Nora Robertsin kirjoista enkä niihin perustuvista tv-elokuvista ja haluan tarkistaa, etten ole muuttanut mieltäni
Missä: kotona
Milloin: maaliskuu 2010
Tuttu kaava: naishenkilö palaa suvun vanhalle talolle ja löytää uusia tietoja edesmenneestä isoäidistään. Naapurissa on mielenkiintoinen mies, ja menneisyyden salojen julkitulo aiheuttaa uhkauksia ja vaaroja päähenkilölle.
Tässä sarjassa Robertisn elokuvia taitaa olla punaisena lankana päähenkilöiden toimiminen rempseästi miehisillä aloilla, tosin valitut näyttelijättäret eivät ole uskottavia rooleissaan. Ainakaan (valitettavasti jo edesmennyt) Brittany Murphy ei näytä kovin vahvalta tai terveeltä, vaikka näyttelee ihan mukiinmenevästi kuten muutkin. Toisena ideana on kai ollut antaa rooleja naisille, joita ei ole kauheasti missään viime aikoina nähty, mikä on tietysti ihan kilttiä.
Talon sisustus ja henkilöiden vaatetus on ihan arkisen uskottavaa, ja loppurypistyksessä on hieman ytyä, joten joo, olen huonompiakin tekeleitä nähnyt. Kaikki on kuitenkin täysin laskelmoitua, kaavamaista ja helposti arvattavaa. Ja romanttista tunnelmaakaan ei ole oikeastaan ollenkaan.
Ohjaaja: Martha Coolidge
Vuosi: 2009
Arvio: 2/10
Mikä: Nora Robertsin romaaniin perustuva jännityselementtejä sisältävä romanttinen hömpötys
Miksi: en pidä Nora Robertsin kirjoista enkä niihin perustuvista tv-elokuvista ja haluan tarkistaa, etten ole muuttanut mieltäni
Missä: kotona
Milloin: maaliskuu 2010
Tuttu kaava: naishenkilö palaa suvun vanhalle talolle ja löytää uusia tietoja edesmenneestä isoäidistään. Naapurissa on mielenkiintoinen mies, ja menneisyyden salojen julkitulo aiheuttaa uhkauksia ja vaaroja päähenkilölle.
Tässä sarjassa Robertisn elokuvia taitaa olla punaisena lankana päähenkilöiden toimiminen rempseästi miehisillä aloilla, tosin valitut näyttelijättäret eivät ole uskottavia rooleissaan. Ainakaan (valitettavasti jo edesmennyt) Brittany Murphy ei näytä kovin vahvalta tai terveeltä, vaikka näyttelee ihan mukiinmenevästi kuten muutkin. Toisena ideana on kai ollut antaa rooleja naisille, joita ei ole kauheasti missään viime aikoina nähty, mikä on tietysti ihan kilttiä.
Talon sisustus ja henkilöiden vaatetus on ihan arkisen uskottavaa, ja loppurypistyksessä on hieman ytyä, joten joo, olen huonompiakin tekeleitä nähnyt. Kaikki on kuitenkin täysin laskelmoitua, kaavamaista ja helposti arvattavaa. Ja romanttista tunnelmaakaan ei ole oikeastaan ollenkaan.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Kutsu (kirja)
Alkuperäisnimi: The Summons
Kirjoittaja: John Grisham
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen
Vuosi: 2002
Arvio: 5/10
Mikä: lakitrilleri
Miksi: matkalukemiseksi
Milloin: helmikuu 2010
Ray Atlee opettaa lakia yliopistossa ja saa kutsun sairaalta isältään tulla keskustelemaan yhdessä hulttioveljensä Forrestin kanssa tulevasta perinnöstä. Hänen saapuessaan paikalle tuomari Reuben Atlee on kuitenkin jo kuollut, ja Ray löytää kaapista yli kolme miljoonaa dollaria rahaa, jonka alkuperästä ei ole tietoa. Mistä rahat ovat peräisin? Mitä niille pitäisi tehdä?
Näitä kysymyksiä trillerissä selvitellään. Juoni on melko selkeä eikä henkilöitäkään ole kovin paljoa. Pidin tavasta, jolla hautajaiset ja perheen vähemmän läheiset ihmissuhteet kuvattiin, niin että niihin pystyi samaistumaan tuntematta oloaan kuitenkaan turhan tukalaksi.
Päähenkilö on miellyttävä ja vähän väritön jokamies, jonka mukana tutustutaan Mississippin lisäksi myös lentoharrastukseen ja kasinoihin, jotka viihdyttävät lukijaa. Loppua kohden tahti kiihtyy, mutta itse pidin enemmän leppoisasta alusta kuin lopun käänteistä ja ratkaisuista, ja siksi jälkimaku jäi vähän kitkeräksi ja ontoksi.
Kirjoittaja: John Grisham
Lukukieli: suomi
Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen
Vuosi: 2002
Arvio: 5/10
Mikä: lakitrilleri
Miksi: matkalukemiseksi
Milloin: helmikuu 2010
Ray Atlee opettaa lakia yliopistossa ja saa kutsun sairaalta isältään tulla keskustelemaan yhdessä hulttioveljensä Forrestin kanssa tulevasta perinnöstä. Hänen saapuessaan paikalle tuomari Reuben Atlee on kuitenkin jo kuollut, ja Ray löytää kaapista yli kolme miljoonaa dollaria rahaa, jonka alkuperästä ei ole tietoa. Mistä rahat ovat peräisin? Mitä niille pitäisi tehdä?
Näitä kysymyksiä trillerissä selvitellään. Juoni on melko selkeä eikä henkilöitäkään ole kovin paljoa. Pidin tavasta, jolla hautajaiset ja perheen vähemmän läheiset ihmissuhteet kuvattiin, niin että niihin pystyi samaistumaan tuntematta oloaan kuitenkaan turhan tukalaksi.
Päähenkilö on miellyttävä ja vähän väritön jokamies, jonka mukana tutustutaan Mississippin lisäksi myös lentoharrastukseen ja kasinoihin, jotka viihdyttävät lukijaa. Loppua kohden tahti kiihtyy, mutta itse pidin enemmän leppoisasta alusta kuin lopun käänteistä ja ratkaisuista, ja siksi jälkimaku jäi vähän kitkeräksi ja ontoksi.
tiistai 23. helmikuuta 2010
Twilight - Uusikuu (elokuva)
Alkuperäinen nimi: New Moon
Ohjaaja: Chris Weitz
Vuosi: 2009
Arvio: 7/10
Mikä: vampyyriromanssin toinen osa elokuvan muodossa
Miksi: jatkona jo nähdylle
Missä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: helmikuu 2010
Kirja on vielä lukematta, mutta elokuva yllätti positiivisesti. Bella ja Edward ovat tarinan alussa yhdessä, mutta suhdetta väijyvät uhkakuvat tulevaisuudesta: Bellaa huolestuttaa vanheneminen ja Edwardia Bellan ruumiin ja sielun saattaminen jatkuvaan vaaraan.
Romeo ja Julia on tietynlainen esikuva, mikä tulee kauniisti esiin alkumetreillä. Jos ensimmäisessä osassa kaikki näytti menevän vähän liikaa Bellan haaveiden mukaan, tässä nuoret miehet hänen ympärillään eivät toimi aina niin kuin hän toivoisi. Perusasetelman ongelmallisuus saa enemmän huomiota, ja pääpari on suurimman osan elokuvaa erillään.
Bellan yksinäisyyttä lieventämään astuu Jacob, sympaattinen nuorimies, jolla on hänelläkin omat salaisuutensa. Tietynlaisen kolmiodraaman eduksi on sanottava, että harvoin "väärää vaihtoehtoa" on kuvattu näin positiivisessa valossa. Edward on melkein vain omituisen, hyvännäköisen (mielipidekysymys) koristeen asemassa.
Näyttelijöissä ei ole valittamista, ja varsinkin Kristen Stewartin Bella tuntuu saaneen lisää tilaa ja luonnetta. Pientä epäuskottavuutta on jäljellä, mutta tämä ei ole ollenkaan niin täynnä tahatonta huumoria kuin ensimmäinen osa. Pidin tunnelmallisesta ulkoilmakuvauksesta, metsästä, sateesta ja kylmän henkäyksestä.
Ohjaaja: Chris Weitz
Vuosi: 2009
Arvio: 7/10
Mikä: vampyyriromanssin toinen osa elokuvan muodossa
Miksi: jatkona jo nähdylle
Missä (olosuhteet): elokuvateatterissa
Milloin: helmikuu 2010
Kirja on vielä lukematta, mutta elokuva yllätti positiivisesti. Bella ja Edward ovat tarinan alussa yhdessä, mutta suhdetta väijyvät uhkakuvat tulevaisuudesta: Bellaa huolestuttaa vanheneminen ja Edwardia Bellan ruumiin ja sielun saattaminen jatkuvaan vaaraan.
Romeo ja Julia on tietynlainen esikuva, mikä tulee kauniisti esiin alkumetreillä. Jos ensimmäisessä osassa kaikki näytti menevän vähän liikaa Bellan haaveiden mukaan, tässä nuoret miehet hänen ympärillään eivät toimi aina niin kuin hän toivoisi. Perusasetelman ongelmallisuus saa enemmän huomiota, ja pääpari on suurimman osan elokuvaa erillään.
Bellan yksinäisyyttä lieventämään astuu Jacob, sympaattinen nuorimies, jolla on hänelläkin omat salaisuutensa. Tietynlaisen kolmiodraaman eduksi on sanottava, että harvoin "väärää vaihtoehtoa" on kuvattu näin positiivisessa valossa. Edward on melkein vain omituisen, hyvännäköisen (mielipidekysymys) koristeen asemassa.
Näyttelijöissä ei ole valittamista, ja varsinkin Kristen Stewartin Bella tuntuu saaneen lisää tilaa ja luonnetta. Pientä epäuskottavuutta on jäljellä, mutta tämä ei ole ollenkaan niin täynnä tahatonta huumoria kuin ensimmäinen osa. Pidin tunnelmallisesta ulkoilmakuvauksesta, metsästä, sateesta ja kylmän henkäyksestä.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Lintuhäkin majatalo (elokuva)
Alkuperäinen nimi: Paran daemun
Ohjaaja: Kim Ki-Duk
Vuosi: 1998
Arvio: 7/10
Mikä: eteläkorealainen draama
Miksi: halu tutustua enemmän paljon kehuttuihin eteläkorealaisiin elokuviin
Missä (olosuhteet): kotona
Milloin: helmikuu 2010
Lintuhäkin majatalo on melko karu paikka, jossa perusperhe (isä, äiti ja kaksi lasta) vuokraa huoneen lisäksi myös naista vieraiden käyttöön. Homma on melko pienimuotoista, sillä kyseessä on vain yksi aika ajoin vaihtuva nainen, jonka avulla yritetään maksaa ruoka ja lasten opiskelukulut.
Elokuvan alussa uusi herttainen tyttö Jina (Ji-eun Lee) saapuu majataloon töihin. Miehet haluavat hyötyä hänestä seksuaalisesti ja rahallisesti; itse hän piirtää mielellään ja haluaisi ystävystyä perheen samanikäisen tyttären Hyemin (Hae-eun Lee) kanssa, mutta tämä suhtautuu perheen elinkeinoon (ja sen myötä Jinaan), ja seksiin yleensäkin, vihamielisesti ja torjuvasti.
Nämä kaksi vähän yli parikymppistä naista ovat elokuvan keskushenkilöt, joista on vaikea olla pitämättä. Elokuvassa ei selitellä paljon, symboleina viljellään kaloja ja merta, ja kaiken ankeuden keskellä on kuitenkin tiettyä valoisuutta. Seksin ympärillä pyöritään jatkuvasti ja väkivaltaakin esiintyy, mutta ei niillä varsinaisesti mässäillä.
Pidin siitä, että melko rankasta aiheesta ja olosuhteista huolimatta välittyy kuva arkisesta menosta ja ihmisten välisistä suhteista ristiriitoineen ja välittämisineen. Yleisilme oli kaikesta huolimatta sympaattinen ja lämmin.
Ohjaaja: Kim Ki-Duk
Vuosi: 1998
Arvio: 7/10
Mikä: eteläkorealainen draama
Miksi: halu tutustua enemmän paljon kehuttuihin eteläkorealaisiin elokuviin
Missä (olosuhteet): kotona
Milloin: helmikuu 2010
Lintuhäkin majatalo on melko karu paikka, jossa perusperhe (isä, äiti ja kaksi lasta) vuokraa huoneen lisäksi myös naista vieraiden käyttöön. Homma on melko pienimuotoista, sillä kyseessä on vain yksi aika ajoin vaihtuva nainen, jonka avulla yritetään maksaa ruoka ja lasten opiskelukulut.
Elokuvan alussa uusi herttainen tyttö Jina (Ji-eun Lee) saapuu majataloon töihin. Miehet haluavat hyötyä hänestä seksuaalisesti ja rahallisesti; itse hän piirtää mielellään ja haluaisi ystävystyä perheen samanikäisen tyttären Hyemin (Hae-eun Lee) kanssa, mutta tämä suhtautuu perheen elinkeinoon (ja sen myötä Jinaan), ja seksiin yleensäkin, vihamielisesti ja torjuvasti.
Nämä kaksi vähän yli parikymppistä naista ovat elokuvan keskushenkilöt, joista on vaikea olla pitämättä. Elokuvassa ei selitellä paljon, symboleina viljellään kaloja ja merta, ja kaiken ankeuden keskellä on kuitenkin tiettyä valoisuutta. Seksin ympärillä pyöritään jatkuvasti ja väkivaltaakin esiintyy, mutta ei niillä varsinaisesti mässäillä.
Pidin siitä, että melko rankasta aiheesta ja olosuhteista huolimatta välittyy kuva arkisesta menosta ja ihmisten välisistä suhteista ristiriitoineen ja välittämisineen. Yleisilme oli kaikesta huolimatta sympaattinen ja lämmin.
torstai 11. helmikuuta 2010
Linnunradan käsikirja liftareille (kirja)
Nimi: Linnunradan käsikirja liftareille
Alkuperäinen nimi: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
Kirjoittaja: Douglas Adams
Suomentaja: Pekka Markkula
Vuosi: 1979
Arvio: 6/10
Mikä: kuuluisa tieteishupailu, Linnunrata "trilogian" ensimmäinen osa
Miksi: sivistymistarkoitus
Milloin: tammikuu 2010
Tarina sai alkunsa kuunnelmana ja ilmestyi kirjana vasta myöhemmin. Päähenkilö Arthur Dent on onnekas, sillä hän pelastuu liftaamaan ympäri galaksia Maasta, joka on avaruudellisten kulkureittien tiellä ja tuhoontuomittu.
Kirjaan ei ollut helppo päästä sisälle. Tyyli oli sellaista, että nyt tämän pitäisi olla hauskaa, mutta en oikein tiennyt miksi. Henkilöistäkään en heti välittänyt. Todennäköisesti en vain ole kovin huumorintajuinen. Vähän tuli sellainen olo, että jos Twilight on tyttöjen kirja, niin tämä vetoaa enemmän poikiin.
Kuitenkin seikkailu veti pikkuhiljaa mukaansa, koska tähän oli keksitty paljon kaikenlaista nokkelaa, ja luultavasti pitäisin tästä enemmän toisella lukukerralla. Kannattaa lukea ainakin siksi, että sivuja ei ole paljon ja kirjassa mainittuihin juttuihin viittaillaan yhä useissa paikoissa, niin että ainakin taustat kuuluisaan vastaukseen "42" tulevat selviksi.
Alkuperäinen nimi: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
Kirjoittaja: Douglas Adams
Suomentaja: Pekka Markkula
Vuosi: 1979
Arvio: 6/10
Mikä: kuuluisa tieteishupailu, Linnunrata "trilogian" ensimmäinen osa
Miksi: sivistymistarkoitus
Milloin: tammikuu 2010
Tarina sai alkunsa kuunnelmana ja ilmestyi kirjana vasta myöhemmin. Päähenkilö Arthur Dent on onnekas, sillä hän pelastuu liftaamaan ympäri galaksia Maasta, joka on avaruudellisten kulkureittien tiellä ja tuhoontuomittu.
Kirjaan ei ollut helppo päästä sisälle. Tyyli oli sellaista, että nyt tämän pitäisi olla hauskaa, mutta en oikein tiennyt miksi. Henkilöistäkään en heti välittänyt. Todennäköisesti en vain ole kovin huumorintajuinen. Vähän tuli sellainen olo, että jos Twilight on tyttöjen kirja, niin tämä vetoaa enemmän poikiin.
Kuitenkin seikkailu veti pikkuhiljaa mukaansa, koska tähän oli keksitty paljon kaikenlaista nokkelaa, ja luultavasti pitäisin tästä enemmän toisella lukukerralla. Kannattaa lukea ainakin siksi, että sivuja ei ole paljon ja kirjassa mainittuihin juttuihin viittaillaan yhä useissa paikoissa, niin että ainakin taustat kuuluisaan vastaukseen "42" tulevat selviksi.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Twilight (kirja)
Nimi: Twilight
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Vuosi: 2006
Arvio: 4/10
Mikä: suositun vampyyriromantiikkasarjan ensimmäinen osa
Miksi: uteliaisuus
Milloin: joulukuu 2009
Näin ensin elokuvan (joka oli mielestäni aika pöljä) ja luin keskusteluja netistä. Keskustelut olivat kiinnostavia, ja niissä pohdittiin aika paljon sukupuolieroja kirjoittamisessa ja lukemisessa sekä kirjan antamia roolimalleja. Myös kirjan aihe kiehtoi, ja se että Meyer haluaa nähtävästi ottaa mallia Orson Scott Cardista, jonka kirjoista pidän. Koska romaania on haukuttu aika paljon, luin sen englanniksi, jotta lukemisesta olisi edes jotain iloa.
Bella Swan muuttaa isänsä luokse sateiseen Forksin kaupunkiin ja ihastuu uudessa lukiossaan salaperäiseen ja uskomattoman kauniiseen Edward Culleniin, joka paljastuu vampyyriksi. Tästä seuraa paljon romantiikkaa ja vaarallisia tilanteita.
Oletin romanttisen puolen olevan romaanin vahvuus, mutta minusta se ei toiminut toivotulla tavalla. Tai kyllä tällainen teini-ihastuksen ja seksuaalisen latauksen tunne välittyi vahvana, mutta tutustumisen jälkeen päähenkilöiden suhde vaikuttaa pohjimmiltaan melko häiriintyneeltä. Dialogia olisi joku saanut karsia reippaalla kädellä lyhemmiksi pätkiksi ja vähentää tiettyjen sanojen ylikäyttöä (erilaiset tuijottelua merkitsevät ilmaisut ja Edwardin kauneuden jatkuva ylistys). Romanttisen tunnelman luomisen sijasta ne alkavat jossain vaiheessa joko huvittaa tai ärsyttää, mikä ei lienee tarkoitus.
Henkilökuvaus oli myös ohutta, enkä pitänyt juuri lainkaan päähenkilöistä, mikä oli myös yllättävää. Minusta Bella vaikutti snobilta, mutta olen tullut vakuutetuksi, että kyseessä on lähinnä vakavammanpuoleinen alemmuudentunto. Hän on kömpelö, mutta paljon muuta emme tiedäkään. Edward taas on melkoisen epäuskottava yli 100-vuotiaaksi vampyyriksi. Olisi voinut vähän miettiä, mitä kaikkea siinä ajassa ehtiikään oppia ja tehdä.
Muutenkin suurin puute on varmaan se, että asioita ei ole ajateltu ihan loppuun asti, ja koko ajatus vampyyreista on vesitetty melko tehokkaasti. Kaikesta tästä narinasta huolimatta asetelma on kutkuttava, ja kirja ainakin paikoin viihdyttävä. Jännityselementit toimivat minusta paremmin kuin romantiikka.
Kirjoittaja: Stephenie Meyer
Vuosi: 2006
Arvio: 4/10
Mikä: suositun vampyyriromantiikkasarjan ensimmäinen osa
Miksi: uteliaisuus
Milloin: joulukuu 2009
Näin ensin elokuvan (joka oli mielestäni aika pöljä) ja luin keskusteluja netistä. Keskustelut olivat kiinnostavia, ja niissä pohdittiin aika paljon sukupuolieroja kirjoittamisessa ja lukemisessa sekä kirjan antamia roolimalleja. Myös kirjan aihe kiehtoi, ja se että Meyer haluaa nähtävästi ottaa mallia Orson Scott Cardista, jonka kirjoista pidän. Koska romaania on haukuttu aika paljon, luin sen englanniksi, jotta lukemisesta olisi edes jotain iloa.
Bella Swan muuttaa isänsä luokse sateiseen Forksin kaupunkiin ja ihastuu uudessa lukiossaan salaperäiseen ja uskomattoman kauniiseen Edward Culleniin, joka paljastuu vampyyriksi. Tästä seuraa paljon romantiikkaa ja vaarallisia tilanteita.
Oletin romanttisen puolen olevan romaanin vahvuus, mutta minusta se ei toiminut toivotulla tavalla. Tai kyllä tällainen teini-ihastuksen ja seksuaalisen latauksen tunne välittyi vahvana, mutta tutustumisen jälkeen päähenkilöiden suhde vaikuttaa pohjimmiltaan melko häiriintyneeltä. Dialogia olisi joku saanut karsia reippaalla kädellä lyhemmiksi pätkiksi ja vähentää tiettyjen sanojen ylikäyttöä (erilaiset tuijottelua merkitsevät ilmaisut ja Edwardin kauneuden jatkuva ylistys). Romanttisen tunnelman luomisen sijasta ne alkavat jossain vaiheessa joko huvittaa tai ärsyttää, mikä ei lienee tarkoitus.
Henkilökuvaus oli myös ohutta, enkä pitänyt juuri lainkaan päähenkilöistä, mikä oli myös yllättävää. Minusta Bella vaikutti snobilta, mutta olen tullut vakuutetuksi, että kyseessä on lähinnä vakavammanpuoleinen alemmuudentunto. Hän on kömpelö, mutta paljon muuta emme tiedäkään. Edward taas on melkoisen epäuskottava yli 100-vuotiaaksi vampyyriksi. Olisi voinut vähän miettiä, mitä kaikkea siinä ajassa ehtiikään oppia ja tehdä.
Muutenkin suurin puute on varmaan se, että asioita ei ole ajateltu ihan loppuun asti, ja koko ajatus vampyyreista on vesitetty melko tehokkaasti. Kaikesta tästä narinasta huolimatta asetelma on kutkuttava, ja kirja ainakin paikoin viihdyttävä. Jännityselementit toimivat minusta paremmin kuin romantiikka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)