Eschnapurin tiikeri (elokuva)

Alkuperäinen nimi: Der Tiger von Eschnapur
Ohjaaja: Fritz Lang
Vuosi: 1959
Arvio: 6/10

Mikä: ensimmäinen osa romanttista seikkailua eksoottisessa Intiassa
Miksi: sivistyminen, houkutteleva leffan nimi
Missä: kotona
Milloin: joulukuussa 2009

Ensimmäiseksi täytyy kai sanoa, että en tajunnut katsoa jatko-osaa, joten kertomus jäi täysin kesken. Toiseksi minulle tuli vahva tunne siitä, että olen nähnyt tämän joskus pienenä, ja jotenkin tämä vastasi käsitystä siitä, mitä halusin elokuvalta lapsena: satua, säihkettä ja jännitystä. Tämä ehkä selittää senkin, miksi petyin joskus vuosikymmeniä sitten James Bondiin, jota mainostettiin viihdyttävyydellä ja sillä, että se on täynnä loistoa ja mielikuvituksellisia yksityiskohtia. Ei, tämä oli minusta täynnä kaikkea jännää; James Bond oli ankea!

Tarinassa saksalainen arkkitehti (Paul Hubschmid) matkustaa Intiaan hoitamaan maharadjan (Walter Reyer) rakennushanketta, mutta törmää jo alkumetreillä ihmissyöjätiikeriin ja kauniiseen tanssijattareen (Debra Paget), joka myös on matkalla maharadjan luo. Rakastumista ja mustasukkaisuuttahan tästä seuraa, palatsissa on myös jo valmiina jonkinasteista tyytymättömyyttä vallanjaosta.

Päähenkilö on vähän tylsä ja karismaton (mutta vahva!) jokamies, joka tupsahtaa kuin keskelle tuhannen ja yhden yön tarinoita. Kaikki ympärillä sitten hehkuukin upeissa väreissä, puvuissa ja lavasteissa. On tiikeriä, eroottis-uskonnollista tanssia ja hämäriä tunneleitakin.

Elokuva on kuvattu ihan oikeasti Intiassa, ja hieman aikaa menee tottua siihen, että kaikki puhuvat saksaa. Kyseessä on siis visuaalinen makupala, jossa on vanhanaikainen tarina (ja arvot), joten jos haluaa suhtautua nykyaikaisen kyynisesti, näkee kyllä lapsellisuuden ja erikoistehosteiden puutteet, mutta suosittelen; hyvä koko perheen elokuva ja Indiana Jonesin edeltäjä. (Järkevä arvio vaatisi toki toisenkin osan näkemistä.)