maanantai 24. joulukuuta 2007

Hyvää Joulua!

Hyvää Joulua kaikille!

Maailmassa voi olla joitain yhtä hienoja - mutta ei enää kovin paljon hienompia - asioita kuin David Sylvianin musiikki. Joten jonkinlaisena virtuaalilahjana laitan tähän tämän vuoden kiertueelta kuvatun kappaleen Wonderful World.

torstai 6. joulukuuta 2007

Sauli voitti Big Brotherin

Vihdoin se loppui! Sauli voitti, Kadi oli hyvä kakkonen, ja ensi vuonna sama rumba uudestaan!

Big Brotherissa on jotain uuvuttavaa. Siitä ei jaksa itse kirjoittaa, koska kaikki lehdet ja mielipidepalstat ehtivät ensin, ja sitten kun on ne lukenut, ja jutellut muiden kanssa, ei halua enää sanoa sanaakaan. Alkaa vain oksettamaan, ja haluaisi jättää koko roskan katsomisen kokonaan, mutta ei vain voi, kun on niin koukussa.

Kaiken kaikkiaan tämä kausi oli varsin onnistunut, henkilöt olivat ihan mielenkiintoisia, talo kivasti sisustettu, ja tapahtumia riitti.

Kritisoida voisi... no, tehtävät voisivat olla vielä monipuolisempiakin. Kylmä ilma teki tepposet kasvihuoneelle eikä paljukaan tainnut enää kovin hyvin lämmetä syksyn edetessä. Lämmintä vettä voisi minusta jaella vaikka paria tuntia päivässä, eikä nukkumaan tarvitsisi käskeä niin kärkkäästi.

Ai niin, se ekologisuus-teema yhdistettynä glamouriin oli hölmö idea, koska ne selvästi sotivat keskenään. Kovin ekologista ei voi olla tuollainen turhien tehtävien väkertäminen noin ylipäätään. Ja onhan se julmaa, että äänestellään vähemmän suosittuja asukkaita pois. On aika käsittämätöntä, että edes suostun katsomaan moista, mutta onhan se vapaaehtoista jne. Asukkaat ovat vähän kuin lemmikkieläimiä häkissä, joita voi aina välillä vilkaista, että mitä ne puuhaavat.

keskiviikko 5. joulukuuta 2007

Illallinen Pakistanissa (Miksi demokratia?)

No niin, tunnustetaan heti alussa, että siitä on jo monta viikkoa kun katsoin tämän dokumentin, joten tuoreita muistikuvia ei ole. Vika ei ole ohjelmassa, vaan minussa, sillä minusta tämä oli tähän asti näkemistäni ehkä jopa paras.

Ensinnäkin tämä Sabiha Sumarin dokumentti Dinner with the President käsittelee Pakistania, joka on mielenkiintoinen paikka, jossa jo maantieteellisen sijainnin takia tapahtuu paljon yhteentörmäyksiä.

Tällä hetkellä Pakistan on hyvinkin ajankohtainen paikka, ja presidentti Musharraf herättää monenlaisia ajatuksia. Ohjelman tähän osaan liitetty kysymys on: Voivatko diktaattorit olla koskaan hyviä?

Jos Musharrafia kuuntelee, voi melkein uskoa, että hän pyrkii demokratiaan ja haluaa kaikkea hyvää. Täydelliseen pyyteettömyyteen en sentään usko, mutta voi hyvinkin olla, että suurin osa diktaattoreista pyrkii muuttamaan maailmaa paremmaksi. Mutta ovat tarkoitusperät millaisia hyvänsä, mitä todennäköisimmin liian paljon valtaa yksissä käsissä johtaa enemmin tai myöhemmin vaikeuksiin.