lauantai 24. marraskuuta 2007

YLEn kanavien karsimisesta

On se vaan ikävää, kun rahat eivät riitä.

Itse tulisin kaipaamaan - ainakin vähän - näitä kaikkia lopetusuhan alla olevia Yleisradion kanavia, vaikka ymmärrän kyllä etteivät ne varmaan kuulu suosituimpiin.

YLE Extran lopettaminen tuntuisi tavallaan luonnollisimmalta, koska usein kanavalta tuijottaa takaisin mykkiä eläimiä tai valokuvia katsojista, ja kunnollisia ohjelmia on vähän. Tämä kanava potkaistiin aika raakileena käyntiin, mutta olen viime aikoina jonkin verran katsellut Extra Largea, joka on ihan kiva ja leppoisa jutusteluohjelma, jossa käsitellään populaarikulttuuria ja muitakin asioita.

En itke, jos se ja YLE Extra lopetetaan, mutta jotenkin mukavaa on se tilan ja ajan paljous, joka kanavalta huokuu. Ja voisin kuvitella, että YLEllä olisi hyvä olla joku aika "tyhjä" kanava, johon laitetaan Olympialaisia ja muita erikoisia tapahtumia, joita on vaikea mahduttaa normaaliin ohjelmakaavioon. Tarvitseeko sellaiselta kanavalta tulla sitten koko ajan jotain ohjelmaa ollenkaan, jos se olisi vain varalla? En tiedä. Sitä paitsi kanavalta on tullut paljon musiikkiohjelmia (vaikka niitä voisi kai siirtää Teemallekin).

Radion kuuntelu on itselläni jotenkin kausittaista, ja viime kesänä kuuntelin YLE Radio Extremiä jonkin aikaa aika paljon, ja sekin on ihan kiva. Toisaalta tajuan kyllä, ettei ruotsinkielinen nuorisokanava tunnu kaikista välttämättömimmältä. Jungner on nyt väläyttänyt sitä mahdollisuutta, että Extremistä tulisi pelkkä internetkanava.

Kaikista järjettömintä olisi kuitenkin Radio Peilin lopettaminen. Tätä voisi oikeasti protestoida, sillä on todella mukavaa, että on yksi radiokanava, josta ei tule ollenkaan musiikkia.

Minä rakastan musiikkia, mutta on lukuisia lauluja, joita en useimmiten siedä kuunnella ollenkaan syystä tai toisesta, ja valitettavasti nämä laulut ovat melkein aina niitä kaikista soitetuimpia, ja monet radiokanavat pamahtavat äkkiä kiinni kotonani. Radio Peilillä ei ole tätä ongelmaa. Sitä paitsi monet vierastavat YLE Radio 1:n korkeakulttuurista musiikkitarjontaa ja missaavat monia kiinnostavia puheohjelmia, joita sieltä tulee. Nämäkin kuulee Radio Peililtä ajankohtaisasioiden lomassa.

Ja sitten on yksi konkreettinen hyötynäkökohta: Radio Peili auttaa loistavasti unettomuuteen. Juuri mikään ei ole rentouttavampaa kuin rauhallinen puhe (enkä tarkoita tätä mitenkään vinoillakseni). Omia asioita ei tarvitse ajatella, kun voi keskittyä kerrottavaan aiheeseen eikä mistään pompahda esiin levottomia tunteita herättäviä musiikkikappaleita. Ehkä sellainen hiljainen taustahöpötys muistuttaa varhaisesta lapsuudesta tai jopa ajasta ennen syntymää, kun vain kuunteli mitä ympärillä tapahtui ja tunsi olonsa turvalliseksi. Äänen ei välttämättä tarvitse olla niin kovaa, että kaikkea edes kuulisi. BBC Worldiä voi kokeilla tähän tarkoitukseen myös.

Let's Dance To Joy Division

Tämä tavallaan aika tyypillinen "vaihtoehtorock"-biisi piristi minua tänään. Videokin on genrelle tyypillinen, mutta juuri tällaiset tiivistetyt energiapakkaukset vetoavat minuun. Sitä paitsi lyriikoissa on hienosti kiteytetty jotain oleellista:
"Let's dance to Joy Division,
And celebrate the irony:
Everything is going wrong,
But were so happy."



The Wombats on esikoisalbuminsa vähän aikaa sitten julkaissut bändi Liverpoolista.

Joy Divisionkin on nyt (ja aina eikö niin?) ajankohtainen Anton Corbijnin elokuvan johdosta. Tietysti bändi on legendaarinen, mutta uskallankohan tunnustaakaan, että usein olen tykännyt Joy Divisionin lauluista erityisesti jonkun muun versioimina (vaikka ei alkuperäisissäkään mitään vikaa ole).

perjantai 16. marraskuuta 2007

Suomen euroviisuehdokkaat julki

Suomen euroviisuedustajia aletaan valita ensi vuoden helmikuussa. Kutsuartistit esittävät kukin yhden kappaleen ja ovat vaarassa pudota jo alkukarsinnoissa, joissa juontajina toimivat Jaana Pelkonen ja Mikko "Peltsi" Peltola. Jos haluat päästä yleisöksi Tampereelle alkukarsintoihin, kerää kokoon vähintään viiden hengen porukka yli 15-vuotiaita ystäviäsi, ja ilmoittaudu YLE:lle mahdollisimman pian.

Artistit vaikuttavat kiinnostavilta, vaikka mukana on kyllä monta, joista en tiedä mitään, mutta se on vain ihan hauskaa. Kappaleet ja niiden tekijät julkaistaan 11.1.2008.

1. alkukarsinta: pe 8.2.2008

Kari Tapio
Hanna Marsh
Movetron
Crumbland

2. alkukarsinta: pe 15.2.2008

Mikael Konttinen
Jippu
Ninja
Kristian Meurman

3. alkukarsinta: pe 22.2.2008

Jenna
Vuokko Hovatta
Cristal Snow
Teräsbetoni

Yliennenaikaisena veikkauksena voisi heittää, että Kristian Meurman lienee vahvoilla, koska vetoaa laajoihin joukkoihin ja jopa eri tyylien kannattajiin, on yhä melko ajankohtainen ja kiistämättä hyvän näköinen. Kappaleet tietysti tulevat vaikuttamaan mielipiteisiin myös, joten annetaan muillekin mahdollisuus. :)

Melkein poliitikko (Miksi demokratia?)

Melkein poliitikko (Campaign!) on Kazuhiro Sodan ohjaama dokumentti, jossa seurataan Kazuhiko Yamauchin kampanjointia LDP:n ehdokkaana paikallistason täytevaaleissa Japanissa.

Päähenkilö on aloittelija ja toimii pitkälti puoluekoneiston ohjeiden mukaan. On vaikea saada selkoa, kuinka kiinnostunut ehdokas edes on poliittisista kysymyksistä tai hänen mielipiteistään. Kampanjoinnissa tärkeintä on lähinnä toistella omaa nimeään mahdollisimman useasti.

Tämä on helppoa ja aika hauskaa katsottavaa. On mukavaa vilkaista japanilaista kulttuuria, ja katsoja saa kuvan, että ehdokas on melko hömelö. Toisaalta mistä sen tietää, kun ei hänelle oikein anneta edes mahdollisuutta selvittää motiivejaan.

Käsittääkseni tarkastellaan minusta puoluekoneiston voimaa. Tässä vaikuttaa siltä, että puolueen valinta on oleellisempaa kun henkilön. Näinhän useat demokratiat toimivat; tietysti tuloksena voi nähdä olevan tietynlaista "puolueiden diktatuuria". Uusia ajatuksia voi tällaisessa systeemissä olla vaikeaa saada läpi. Oman puolueen kannatuksesta tulee tärkeämpää kuin asioiden ajamisesta. Miettiä siis voi edustuksellisen demokratian tätä "edustuksellista" puolta. Kuinka edustajat valitaan? Miten valintaprosessi vaikuttaa demokratian toteutumiseen? Kenellä valta itse asiassa on, ja millä perusteilla?