Sarjat (ja bloggaajat) palailevat kesätauoiltaan takaisin ruotuun. Lostin kolmas tuotantokausi pyörähti eilen käyntiin melko salaperäisissä merkeissä.
Kovin monia saarelaisia emme ensimmäisessä jaksossa päässeet seurailemaan, vain näitä Toisten vangiksi joutuneita, eikä asioita paljon selitelty, niin että nyt voi sitten ryhtyä arvailemaan, että mistä oikein on kysymys. Selvästi Kate, Jack ja Sawyer olivat jonkinlaisten koe-eläinten asemassa, mutta mutta...
On tietysti mahdollista jonkinlainen vähän Matrix-tapainen asetelma, jossa Selviytyjät eivät muuta olekaan kuin koeyksilöitä, mihin viittaisi tietomäärä, joka Toisilla on hallussaan, mutta en oikein usko tällaiseen. Miksi Toiset halusivat luokseen juuri nämä kolme? Joka tapauksessa Toisten leirillä on selvästi eläintarhaa muistuttavat olosuhteet, jotka on sinne varmaankin tarkoituksella rakennettu. Kysymys kai lähinnä kuuluukin, että ovatko tapahtumat alkuperäisen suunnitelman mukaisia, vai onko alkuperäinen suunnitelma tuhoutunut aikoja sitten, ja nykyiset tapahtumat vain jonkinlainen nyrjähtänyt jatkumo tai vain tekemistä tekemisen vuoksi?
Eli keitä siis nämä Toiset ovat? Tietävätkö he mitä he tekevät? Ovatko he itsekin vankeja ja uhreja tai koekappaleita, vai hallitsevatko he tosiaan koko prosessia?
En katsonut kertausjaksoa, joten hieman huterasti muistan mitä Selviytyjien leirissä olevalle bunkkerille tapahtui. Mutta eiköhän tämäkin jatkossa selviä. :)
Jos sinulla on aikaa tuhlattavana, kannattaa ehkä osallistua Nelosen Lost-kilpailuun. Kilpailussa pelataan erillisiä pieniä pelejä "joukkueina", ja pikku hiljaa avataan uusia pelejä ja kerätään arpalippuja, joiden kesken sitten palkinnot jaetaan.
perjantai 17. elokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti