Perinteinen mielikuva tv-kesästä on sellainen, että mitään katsottavaa ei tule. Siksi minäkin aloin seuraamaan vähän kaikenlaista ja uusintoja päälle. Ei kauhean viisasta, sillä nyt minulla on seurattavana vaikka minkälaista sarjaa, ja yhtenä päivänä huomasin tuijottaneeni ruutua yhdeksän tuntia. (Osa oli kyllä tallenteita.)
Onneksi joka päivä tilanne ei ole ihan noin paha. Mutta älyttömintä on juuri se, että tällaiseen tilanteeseen ajautuu silloin, kun ei oikeastaan tule mitään niin kovin tärkeää, ja sitten unohtaa olla valikoiva. Tämä vain varoituksena.
Tietenkin sarjat loppuvat aikanaan, ja niiden katsomisen voi lopettaa koska huvittaa, ja erilaisia tallennusmahdollisuuksia on onneksi kehitelty kaikkien iloksi. Täytyy sanoa, että tuollainen tallentava digiboksi on aika näppärä nyt kun olen siihen vähän tutustunut, vaikka en sellaista (ihan) vielä omistakaan.
Ilahduttavinta tv-tarjonnassa viime aikoina on ollut se, että on ranskalaista, venäläistä, ja espanjalaista sarjaa. Lisätään vielä tähän saksalaiset perinteiset poliisisarjat ja japanilaiset piirretyt, niin mukavan kansainväliseltä näyttää. Toivottavasti ei kyseessä ole vain joku kesäinen oikku, vaan trendi jatkuu.
Ranskalainen Dolmen on oikein loistava juuri kesäsarjaksi, siitä löytyy kaikki kesäviihteeseen kaivatut elementit: murhia, salaperäisyyttä, merimaisemia, romantiikkaa, näyttäviä rintavarustuksia. Eikö kellekään muulle tule päähenkilöstä mieleen Lara Croft? Sellainen pehmeä ranskalainen saaristoversio kyseisestä hahmosta.
Kaikelta muulta kuin pehmeältä puolestaan vaikutti toinen ranskalainen poliisisarja Spiral. Koukkuun vaan siihenkin taitaa jäädä. Huomattavaa on myös, että näitä "vieraskielisiä" sarjoja esittävät ihan kaupallisetkin kanavat. Ei pidä unohtaa myöskään nelosen venäläissaippuaa Anastasiaa.
Kieltenopetuksenkin kannalta on kiva saada laajempaa tarjontaa, mutta samalla melkein vaivihkaa tulee jotenkin tutustuneeksi eri kulttuuripiireihinkin. Ihan siitä huolimatta, että lajityypit ovat varmaan aika paljon Amerikanmantereelta kotoisin. Siksi toivonkin seuraavaksi sarjahankintoja Aasiasta ja eri muslimimaista. Miten olisi vaikka Kuwaitilainen Big Brother tai Kiinalainen saippuaooppera?
keskiviikko 27. kesäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti