lauantai 5. toukokuuta 2007

Ylen Euroviisu-sivut

Muutamia kriittisiä huomioita Ylen Euroviisusivuista.

Ihan aluksi toivoisin, että linkit itse kilpailukappaleisiin eli esittelyvideot löytyisivät helpommin ja vähempien linkkien takaa. Toivoisin myös, että maiden lisäksi olisi luetteloitu myös kappaleiden nimet ja esittäjät. (Oletan kuitenkin että ne löytyvät jostain, vaikka ei tästä minun löytämästäni luettelosta.)

Samoin soittimen vieressä olevat listat uusimmista ja suosituimmista kappaleista antavat vain maan nimen. Vielä suuremmaksi puutteeksi koen, että näissä listoissa ei ole kaikkia maita, sillä helpoimmin klikkailisi vaikka kaikki läpi näistä listoista eikä erilliseltä sivulta.

Viisukone voisi sinänsä olla ihan hauska turhake, mutta enemmän se on vain turhauttava harhake. Kysymyksiin on tosi vaikea vastata hupimielelläkään. Oletteko ihan varma, että haluan kuulla laulun englanniksi, ranskaksi tai monella kielellä? Ehkä haluaisinkin suosia vaikka esittäjien äidinkielisiä esityksiä? Tämä olisi varsin luonteva vaihtoehto.

Minun pitäisi äänestää Tsekin Kabatia tulosten perusteella. No, joo... Eihän tätä ole tarkoitettu vakavasti otettavaksi, eikä kritiikkiänikään välttämättä, mutta keksin vain, että tällainen testi toimisi paremmin eliminoimalla niitä vaihtoehtoja, joita ei halua. Esimerkiksi voisi valita, että ei halua englanniksi laulettavan maailmanrauhasta, ja että tanssityttöjä ei saa olla kolmea enempää. Vaihtoehtoja pitäisi olla useampia, ja niitä voisi valita monta. En usko että tuo olisi kovin paljon vaikeampaa toteuttaa. :)

Ei kommentteja: