lauantai 12. toukokuuta 2007

Suorat finalistit ennakkoon

Mielipiteitä suoraan finaaliin päässeistä euroviisuista videoiden perusteella:

Bosnia-Hertsegovina
Ajattelin, että tämä on varmaan sellainen hitaasti aukeava kappale, joten olen yrittänyt kuunnella tämän useasti. Ei auta. (Sanojen lukeminen jelppasi hieman.) Tämän balladin hienous ei avaudu minulle.

Espanja
Tämä on yllättävän miellyttävä, mutta vaikea sanoa miten toimii livenä. Toivon, että onnistuvat hyvin ja pärjäävät. Poikapoppia myös vähän varttuneempaan makuun, kepeä kesäbiisi ilman ärsyttävyyttä.

Irlanti
Euroviisumainen sanoma kansanmusiikin siivittämänä. Jokin tässä tökkii, kenties vain väärä aika ja paikka.

Suomi
Saundit ja Hanna ovat ihan hyviä, mutta kappale junnaa, ja sanoitus ei toimi. Ei se mitään. Suomen karsinnoissa äänestin itse Lovexia, mutta tällä nyt mennään eikä ainakaan vielä hävetä. :) Tsemppiä Hannalle, ja ei sillä tuloksella ole niin väliä!

Liettua
Näin introvertti kappale ei oikein sovi näin ekstroverttiin kisaan. Laulussa on periaatteessa elementtejä, joista voisin pitää, mutta käytännössä ei vain iske yhtään.

Kreikka
Kyllähän tämä renkutus toimii, omaperäisyyspisteitä nolla.

Ruotsi
Ola Salo on superihku, pisteitä ropisee, mutta tuskin voittoon asti. Kun tämän kappaleen on nyt kuullut noin miljoona kertaa, ei enää tunnu siltä että jotain puuttuu. Kohta tämän on vain kuullut jo liiankin monta kertaa. Kyllä mie pidän!

Ranska
Mahdollinen yllättäjä. Sympaattinen euroiskelmä. Joitain voi ärsyttää englannin ja ranskan sekoittaminen, minusta se on tehty lähes nerokkaan lystikkäästi. Kun osaa muutaman sanan ranskaa, tuskin huomaa koska kieli vaihtuu, pitää kuulijan valppaana.

Venäjä
Menevä poppis kärkikahinoihin. Nähtäväksi jää kuinka tytöt klaaraavat livenä.

Saksa
Tämä swingi on monien ykkössuosikki, minusta tämä on ehkä kisojen sietämättömin kappale. En vain tykkää. Jakanee mielipiteitä rajusti.

Ukraina
Ensireaktioni oli, että ei helvetti tällaista pelleryhmää, tää on karsee! Mutta dada-hitti on auennut vähitellen minullekin. Kärkipaikka hakusessa, mutta toivon että joku balladi pärjäisi kuitenkin paremmin näin vaihteeksi.

Iso-Britannia
Ensireaktio tähänkin oli lievästi sanottuna negatiivinen, mutta myönnetään että tässäkin on jonkinlainen idea, ei kuitenkaan kovin kantava.

Romania
Aika mukava, mutta se ei taida riittää kovin pitkälle. Tulee mieleen ranskalaiset etno-rockbändit.

Armenia
Kelpo balladiedustaja, joka saattaa toimia livenä aika hyvinkin.

Yhteenveto:

Serbia on paras, seuraavana ehkä Ruotsi ja Georgia. Mukana on hirvittävän paljon erityylisiä kappaleita, mikä on kivaa! Luvassa on hauska show, jossa tulokset kiristävät taatusti jonkun hermoja, mutta niitä ei pitäisi ottaa turhan vakavasti. :)

Ei kommentteja: